Urbaser.fi verkkosivusto
Urbaser on alansa kolmanneksi suurin jätehuollon kuljetuspalvelu Suomessa tuottaen asiakkailleen ympäristöystävällisiä, vastuullisia ja kustannustehokkaita ympäristöhuollon palveluita kattavasti koko maassa. Loimme Urbaserille näitä asioita heijastavan verkkosivustokokonaisuuden.
Vanha sivusto ei taipunut toivottuihin sisältöihin ja kaipasi myös sujuvampaa ylläpitoa sekä raikkaampaa ilmettä. Urbaser halusi myös sivuston, joilla voi erottautua toimialan kilpailijoista omaleimaisella mutta tyylikkäällä tavalla. Huomionarvoiset kulmat olivat myynnin tukeminen ja työnantajamielikuvan parantaminen, sekä asiantuntijapalveluiden esilletuonti.
Suunnittelimme ja toteutimme verkkosivustouudistuksen yhteistyössä Urbaserin kanssa. Projekti eteni erittäin jouhevasti suunnitellussa aikataulussa ja pääsimme painimaan sivustotyön ohella myös muiden brändihaasteiden parissa.
Suosittelija:
Teimme kotisivuprojektin todella tiiviillä aikataululla muutamassa kuukaudessa vuodenvaihteessa ja siihen nähden kotisivuprojektimme oli kokonaisuudessaan hyvin onnistunut. G-Worksin kanssa tehty yhteistyö on ollut joustavaa ja projektinhallinta on ollut alusta saakka huipputasoa kiireisimmissäkin tilanteissa. Projektipäällikkö on pitänyt erinomaisesti huolen, että kumpikin osapuoli on tiennyt seuraavat tehtävät ja deadlinet, ja yhteydenpito on ollut aina helppoa ja nopeaa. Lisäksi projektin varrella tarvitut kuvankäsittelytyöt yms. on hoidettu todella nopeasti. Projekti on minusta täyttänyt sille asetetut tavoitteet ja meillä on nyt erinomainen pohja kehittää sivustojamme eteenpäin.
Mia Rantakari, Kehitys- ja vastuullisuuspäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Urbaser Oy |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
G-Works - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
G-Works - Muita referenssejä
G-Works - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |