Microsoft-pohjainen tietovarastoalusta helpottaa datan käsittelyä
Vakuutusyhtiö Pohjantähti on turvannut suomalaisten arkea jo yli 125 vuoden ajan. Pohjantähti on voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö, joka palvelee asiakkaitaan 28 toimiston ja yli 400 työntekijän voimin eri puolilla Suomea.
Invencon (nyk. osa Innofactoria) ja Pohjantähden yhteistyö alkoi vuonna 2019, kun Invencon asiantuntijat auttoivat Pohjantähteä suunnittelemaan kestävän BI-arkkitehtuurin sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille siten, että sen päälle rakennetut ratkaisut ovat kestäviä, ylläpidettäviä ja laajennettavia. Osapuolet päättivät jatkaa yhteistyötä suunnittelemalla ja toteuttamalla harmonisoidun raportoinnin tietovarastoalustan sekä tuomalla käyttäjille roolipohjaiset Power BI -raporttisovellukset ja tuloskortit. Raportointia käytetään useissa liiketoimintayksiköissä ja eri organisaatiotasoilla.
Uusi ratkaisu mahdollistaa tehokkaan raportoinnin
Uuden ratkaisun loppukäyttäjät kiittelevät etenkin muistinvaraisen SSAS tabular -kuution nopeutta sekä sitä, miten kaikki keskeiset vakuutustoiminnan osa-alueet on saatu integroitua samaan tietomalliin, vaikka datan määrä on miljardiluokassa. Invenco on myös optimoinut käytetyn SQL Server 2019 -teknologian kerrokset parhaan mahdollisen suorituskyvyn varmistamiseksi.
"Invencon rooli on ollut avainasemassa, kun olemme saaneet meidän pienellä ja osaavalla raportointitiimillä aikaiseksi monipuolista ja tehokasta raportointia, jota Pohjantähden johto ja muu organisaatio voi hyödyntää päivittäisessä toiminnassa", kuvailee raportointitiimin vetäjä Anna-Maija Orkola Pohjantähdeltä.
Myös Pohjantähden toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen kiittelee tehostunutta raportointia: "Olette tehneet huikeaa työtä. Koen, että raportointimme ja samalla ymmärryksemme on lisääntynyt vuoden aikana huimasti. Liiketoimintojen kehittyminen ja kehittäminen on suorassa yhteydessä raportointiin, koska te luotte mahdollisuuden analysoida toimintaa ja ymmärtää päätösten seurauksia."
Intensiivinen yhteistyö raportoinnin kehittämisessä Invencon kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa, kun Pohjantähti uudistaa vaiheittain eri perusjärjestelmiä seuraavien vuosien aikana.
**
Invenco on nykyisin osa Innofactoria
Innofactor Oyj osti yksityisesti omistetun, dataratkaisuihin erikoistuneen Invenco Oy:n koko osakekannan 30.6.2022. Invenco Oy:n nimi muutettiin 1.7.2022 alkaen Innofactor Invenco Oy:ksi, jonka palveluksessa Invencon työntekijät jatkavat työskentelyään. Asiantuntijoiden roolit ja tehtävät pysyivät ennallaan kaupan yhteydessä.
Suosittelija:
“Invenco on tehnyt huikeaa työtä. Koen, että raportointimme ja samalla ymmärryksemme on lisääntynyt vuoden aikana huimasti. Liiketoimintojen kehittyminen ja kehittäminen on suorassa yhteydessä raportointiin, koska Invenco luo mahdollisuuden analysoida toimintaa ja ymmärtää päätösten seurauksia.”
Aki Kiiliäinen, toimitusjohtaja, Vakuutusyhtiö Pohjantähti
Tiedot
Tilaaja: | Vakuutusyhtiö Pohjantähti |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Petri Räsänen, Innofactor |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
- Valve - BrightSchool
- Valve - Napapiirin Energia ja Vesi Oy - verkkovuosikertomus
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |