Varamummolan yrittäjät vakuuttuivat Nappula-järjestelmästä
Lohjan Vaanilan kylässä toimiva Varamummola Oy tarjoaa lapsille ja nuorille tukilomia sekä niitä tukevia palveluita perheille. Yrityksen tavoitteena on näin tukea perheiden jaksamista ja yhdessä pysymistä. Varamummola valitsi Nappulan asiakastietojärjestelmäkseen, koska toimitusjohtaja Riitta Salimo tiesi sen entuudestaan toimivaksi ratkaisuksi lastensuojelussa.
”Me molemmat Varamummola Oy:n yrittäjät olemme työskennelleet aiemmin pitkään lastensuojelun puolella ja tutustuimme Nappula-järjestelmään jo aiemmissa työtehtävissä. Kokemuksiemme perusteella halusimme sen myös Varamummolan asiakastietojärjestelmäksi. Emme edes kyselleet tarjouksia muilta järjestelmätoimittajilta”, Riitta Salimo sanoo.
Nappulan käyttöönotto on helpottanut erilaisten kausikoosteiden tekemistä. Salimo mainitsee Nappulan etuna myös sen, että mahdollisuus kirjata eri tyyppisiä kirjauksia selkeyttää tiedonhakua jälkikäteen. Esimerkiksi viikonlopun aikana kirjatut tapahtumat on helppo hakea esiin seuraavalla viikolla.”
Varamummola on tällä hetkellä ainoa sosiaalialan toimija, joka on erikoistunut tarjoamaan pelkästään ammatillisia tukilomia. Asiakaskantaa riittää ja vaihtuvuus Varamummolan tiloissa on kohtuullisen suurta, koska lomat ovat lähtökohtaisesti lyhyitä. Tämä asettaa omat vaatimuksensa asiakastietojärjestelmälle. Salimo lähettääkin terveisiä Nappulan-tuotekehitykseen, että tukilomalle saapuvan asiakkaan aktivointi järjestelmässä voisi sujua nykyistä nopeamminkin.
”Järjestelmässä on kyllä potentiaalia ja emme vielä tunne sen kaikkia ominaisuuksia”, Salimo sanoo. Hän kertoo yhteistyön järjestelmää tarjoavan Fastroin kanssa sujuneen hyvin.
”Voin suositella kotimaista Nappulaa muillekin kaltaisillemme toimijoille”, Riitta Salimo sanoo. Nappula-järjestelmälle on tiedossa entistä enemmän käyttöä, kun metsäisessä maalaismaisemassa toimivan Varamummolan asiakastilat kasvavat pian toisen talon myötä.
Suosittelija:
Aiempien kokemuksiemme perusteella halusimme Nappulan Varamummolan asiakastietojärjestelmäksi.
Riitta Salimo ja Outi Kalpio, Varamummola Oy
Tiedot
Tilaaja: | Varamummola Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |