Varma uudistaa järjestelmiä ja siirtyy Tiedon yksityiseen pilveen
Tieto on Varman pitkäaikainen käyttöpalveluiden yhteistyökumppani. Yhteistyötä syvennettiin uudella käyttöpalveluiden sopimuksella, joka sisältää myös kapasiteetti- ja pilvipalveluiden käytön. Samalla Varmassa käynnistyy palvelinympäristöjen muutosohjelma.
“Meillä oli aiemmin käytössä dedikoidut palvelinympäristöt, joista nyt siirrymme pilvipalvelumaailmaan Tiedon yksityisen pilvipalvelun myötä.”, Kurki kertoo.
Pilvipalvelun toimitusmalli on helppo ottaa käyttöön ja palvelun toimittamiseen tarvittavan kapasiteetin lisääminen tai vähentäminen käytön mukaan on sujuvaa. Toimintamalli on kustannustehokkaampaa kuin Varman ja Tiedon aiempi sopimus.
“Odotamme, että pilveen siirtyminen nopeuttaa myös projektien läpimenoa. Esimerkiksi ympäristöjen rakentaminen on helpompaa, kun ei tarvitse tilata palvelinta alusta asti”, Kurki kuvailee.
Tietojärjestelmien uudistaminen takaa osaajat myös tulevaisuudessa
Varman perusjärjestelmät ovat palvelleet liiketoimintaa hyvin. Siksi tietojärjestelmien osalta muutoksen pääpaino on teknologian uudistamisella eikä niinkään toiminnallisuuksien parantamisella. Kurjen mukaan tämä säästää myös kustannuksia, sillä kun toiminnallisuudet säilyvät samana, ei modernisoituja järjestelmiä tarvitse testata niin kokonaisvaltaisesti.
Teknologian uudistaminen on tarpeen myös osaajien takia. Vanhojen teknologioiden asiantuntijoita ei nimittäin enää löydy, kun konkarit ovat eläköityneet ja kouluissa opetetaan uutta.
“Uudistamisella haluamme minimoida riskit siitä, että kukaan ei jatkossa osaisi kehittää teknologioitamme. Hyödynnämme laajempaa osaamisjoukkoa sekä Suomesta että Tiedon globaalin toimitusmallin myötä myös ulkomailta. Tämä lisää edelleen palveluidemme toimintavarmuutta”, Kurki kertoo.
Järjestelmien kehittäminen ketteräksi
Varman ja Tiedon yhteistyöhön on haettu ketteryyttä. Järjestelmien kehittämisen toiminta- ja toimitusmalleja on uudistettu, jotta ne olisivat tehokkaampia. Käytännössä tämä on tehty versioimalla ja pilkkomalla isoja kokonaisuuksia pienempiin osiin. Näin vältytään suurilta projekteilta.
“Yhteistyö Tiedon eläkealueen osaamiskeskuksen ja muiden asiantuntijoiden kanssa on sujunut hyvin ja helposti. He ovat osaavia ja mukavia ihmisiä”, Kurki kiittää.
Suosittelija:
“Tavoitteenamme on ottaa käyttöön ketterästi ylläpidettävä ja kustannustehokas palvelinympäristö Tiedon pilvikapasiteettipalveluja käyttämällä. Lisäksi modernisoimme tietojärjestelmiä siten, että vanhoja, toimivia järjestelmiä ei tarvitse uusia. Liiketoimintamme iloitsee kun käyttäjiä ei tarvitse kouluttaa ja tutut järjestelmät säilyvät, mutta näyttävät paremmilta”
Tiina Kurki, Varman tietohallintojohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Tietoevry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tietoevry - Muita referenssejä
Tietoevry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |