Vierumäki Golf – asiakasystävälliset verkkosivut
Vierumäki Golf oli aiemmin osa Vierumäen laajaa palvelukokonaisuutta, jossa golf on yhtenä lajina ja aktiviteettina, Suomen urheiluopiston laajasta laji- ja palveluvalikoimasta. Valmis ja toimivaksi todettu sisältö haluttiin siirtää oman verkkotunnuksen alle omalla visuaalisella ilmeellä.
Yhteistyötä suunnittelusta toteutukseen
Täysin uuden verkkopalvelun rakentaminen lähti liikkeelle asiakkaan sivustoon liittyvien toiveiden kartoituksella sekä tutustumisella asiakkaan liiketoimintaan, asiakkaisiin, kohderyhmiin ja strategisiin tavoitteisiin. Asiakkaan edustajat vastasivat laajaan kyselyyn, jonka vastaukset purettiin yhdessä aloituspalaverissa.
Yhteinen sävel löytyi todella nopeasti ja alusta asti oli selvää, että lopputuloksena haluttiin selkeät ja asiakasystävälliset verkkosivut, jotka palvelisivat Vierumäki Golfin eri kohderyhmiä. Aloituspalaverin jälkeen Tammi esitteli sivuston ratalankamallin, jonka perusteella sivustoa lähdettiin toteuttamaan.
”Saimme omalta osaltamme vaikuttaa sivujen ulkonäköön ja rakenteeseen. Tammelta saimme erinomaiset vaihtoehdot valittavaksi. Luotimme toki, että alan ammattilaiset hoitavat homman hienosti maaliin, mutta lisäksi meille jäi fiilis, että saimme olla vaikuttamassa ja että mielipiteemme otettiin hyvin huomioon. Toiveemme oli, että sivuista tulisi tyylikkäät ja asiakasystävälliset, ja tässä mielestämme Tammi onnistui erinomaisesti”, kertoo Niklas Westerlund, joka vastaa Vierumäki Golf Oy:n myynnistä ja tapahtumatuotannosta.
Positiivista ja aktiivista ongelmanratkaisua
Toteutuksen aikataulu oli melko tiukka, mutta hyvin suunniteltu aikataulu ja molempien osapuolten aktiivinen osallistuminen mahdollisti toteutuksen toivotussa aikataulussa. Korona-aikana kaikille tutuksi tulleet Teams-yhteydet mahdollistivat palaverit tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Ajatusmallin ollessa positiivinen, ongelmat nähdään haasteina, joihin on aina ratkaisu löydettävissä.
”Tammesta jäi positiivinen fiilis heti ensimmäisestä yhteydenotosta asti. Toiminta oli aktiivista ja hyvin suunniteltua koko projektin ajan. Meitä pidettiin hyvin ajan tasalla siitä, missä mennään, mitä tehdään ja millä aikataululla. Pystyimme luottamaan, että hommat etenivät koko ajan, eikä ollut tarvetta kysellä perään”, Westerlund toteaa projektin etenemisestä.
Tammi Ylläpito varmistaa toimivan sivuston
”Ystävällistä ja ammattimaista palvelua alusta loppuun. Ehdottomasti suosittelemme Tammea, ja toivomme että meidän yhteistyömme tulee jatkumaan”, summaa Westerlund projektin asiakkaan näkökulmasta.
Yhteistyö Vierumäki Golfin kanssa jatkuu Tammi Ylläpito -sopimuksen puitteissa. Sivuston säännöllinen ylläpito takaa asiakkaalle mielenrauhan, kun sivusto on suojattuna hakkereilta ja tietomurroilta. Säännöllinen tekninen ylläpito myös parantaa sivuston toimintaa ja varmistaa, että käytössä on alustan uusimmat ominaisuudet ja toiminnot. Tammi Ylläpito -asiakkaat saavat kattavan ja selkeän ylläpitoraportin kerran kuukaudessa.
Todellinen yhteistyö ja kumppanuus on vastavuoroista, joten varmastikin Tammi Digitalin sekä koko Oakhill Groupin henkilökuntaa tulla näkemään Vierumäen viheriöillä tulevalla kaudella. Henkilökunnasta löytyykin lähes koko Vierumäki Golfin kohderyhmäkattaus – aktiivipelaajista niihin, jotka eivät ole koskaan mailoihin koskeneetkaan.
Vierumäki Golfin sivusto on toteutettu WordPress-alustalle ja sen sisältä löytyy myös WooCommerce-alustalle tehty verkkokauppa.
Suosittelija:
Tammesta jäi positiivinen fiilis heti ensimmäisestä yhteydenotosta asti. Toiminta oli aktiivista ja hyvin suunniteltua koko projektin ajan. Meitä pidettiin hyvin ajan tasalla siitä, missä mennään, mitä tehdään ja millä aikataululla. Pystyimme luottamaan, että hommat etenivät koko ajan, eikä ollut tarvetta kysellä perään. Ystävällistä ja ammattimaista palvelua alusta loppuun. Ehdottomasti suosittelemme Tammea, ja toivomme että meidän yhteistyömme tulee jatkumaan.
Niklas Westerlund
Tiedot
Tilaaja: | Vierumäki Golf Oy |
Ajankohta: | - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Henri Ala-Röyskö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Tietoturva | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Open source | |
WordPress | |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |