Viileää menestystä Oscarin siivittämänä
Monipuolinen Oscar-järjestelmä auttaa pääsemään tavoitteisiin.
Suomen Kotikylmiö Oy myy ja valmistaa kotimaisia kylmäkaappeja koti- ja ammattilaiskäyttöön. Oscarin kokonaisvaltaiset palveluiden käyttöönotto oli vuonna 2014.
Käyttöönotto toteutettiin vaiheittain
Käyttöönottoprojekti alkoi vuoden 2014 syksyllä ja seuraavana keväänä lisättiin mm. varaston, oston, myynnin ja kirjanpidon työkalut sekä palkanlaskenta. Vuoden 2015 lopussa käyttöön otettiin tuotehallinnan ja tuotannonohjauksen työkalut sekä Oscar Unifaun -kuljetushallintapalvelu.
”Valintaprosessi eteni tarjousten perusteella. Tarjouspyyntömme tueksi olimme laatineet tuotannostamme prosessikaaviot jokaiselta osa-alueelta. Ulkopuolisen konsultin laatimaan prosessikaavioon viitaten pyysimme potentiaalisilta ehdokkailta tarjoukset. Analysoimme tarjoukset ja päädyimme kolme toimittajaan. Näiltä pyysimme luettelon referenssikohteista.
Kävimme muutamilla käyttäjillä tekemässä lyhyen haastattelun. Tämän perusteella valitsimme Oscarin”, kertoo Suomen Kotikylmiö Oy:n tehtaanjohtaja Seppo Argillander.
Suomen Kotikylmiö Oy:n käyttöönottoprojekti käynnistyi määrittelyllä, josta ketterästi siirryttiin asiakkaan toiveiden mukaan koulutus- ja käyttöönottovaiheeseen.
Motivoituneet koulutettavat
”Kouluttaminen onnistui hyvin, sillä koulutettavat näyttivät olevan motivoituneita oppimaan Oscar-järjestelmän salat. Erityiskiitos asiakkaan osoittamasta luottamuksesta projektipäällikön asiantuntemukseen toimintamallien määrittelyssä, kuten imuohjauksen suunnittelussa. Suomen Kotikylmiö on ollut oikein hyvä asiakas”, kertoo Oscar Software Oy:n projektipäällikkö Jarmo Marttila.
Homma pyörii hyvin
Käyttöönoton jälkeen homma alkoi pyöriä hyvin: ”Oscarin käyttö on loogista ja helppoa. Sähköiset yhteydet toimivat moitteettomasti. Testikanta asiakkaan omilla tiedoilla ja parametreilla helpottaa huomattavasti asioiden saattamista eteenpäin. Toimintoja voi testata ja sen perusteella voi tehdä johtopäätöksen. Ehdottoman hyvä ominaisuus!” toteaa Argillander.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Kotikylmiö Oy |
Ajankohta: | 2014 - 2015 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jarmo Marttila |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Valmisohjelmisto |
Oscar Software - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aleksi Määttä
Myyntipäällikkö
Olen Aleksi Määttä ja toimin Oscarilla myyntipäällikkönä. Työssäni keskityn erilaisiin toiminnanohjausratkaisuihin, oli sitten kysymyksessä suoraviivainen .. | |
aleksi.maatta@oscar.fi 020 155 6571 |
|
Oscar Software - Muita referenssejä
Oscar Software - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |