Visma Novasta lämpöeristettä Ekovillan taloushallintoon ja myyntiin
Rakennusalan nimekäs toimija, Ekovilla Oy, on vuonna 1979 perustettu ja tänäkin päivänä kotimaisessa omistuksessa oleva pk-yritys, joka tuottaa orgaanisia lämmöneristeitä. Yrityksen päätoimipaikka on Kouvolassa, mutta tuotantolaitokset löytyvät myös Kiimingistä sekä Ylistarosta. Ekovillan palveluverkosto kattaa koko maan. Eristeiden jakelu sekä asennus tapahtuu jopa 300 rakennustarvikeliikkeen ja 24 asennuspalveluyrityksen toimesta.
Takana vuosien asiakkuus
Visma Nova otettiin käyttöön Ekovillalla jo 90-luvun lopussa. Tuolloin hankittiin laskutus, osto- ja myyntireskontra, palkanlaskenta, kirjanpito sekä varastonhallinta. Vastaava paletti on käytössä tänäkin päivänä, mutta ajan mittaan ja uusien versioiden myötä ratkaisukokonaisuuteen on liitetty lisäosia, kuten Visma Reporting. Haastatteluhetkellä raportointipalikka on Ekovillalle vielä melko tuore, mutta sen verran käyttökokemusta jo taustalta löytyy, että myynti on saanut tuotteesta konkreettista hyötyä. Visma Nova on tällä hetkellä käytössä kymmenellä työntekijällä kolmessa eri toimipisteessä.
"Visma Reporting -työkalun myötä näemme reaaliajassa myynnin kehittymisen ja näin ollen myyntihenkilöstöllä on mahdollisuus reagoida nopeasti myynnin nousuun tai laskuun. Kun edellinen kuukausi valmistuu, ohjelmasta lähtee automaattisesti jokaiselle myyjälle omia myyntejään koskeva raportti", kertoo Ekovilla Oy:n Varatoimitusjohtaja Mika Ervasti.
Sen jälkeen kun Visma Reporting on saatu täysin käyttöönotettua, yritys lähtee Ervastin mukaan keskustelemaan Visma Liikkuvan työn ratkaisuista, jotka tulevat myynnin avuksi myyntitilausten syöttöön. Ratkaisun avulla myyjät voivat kirjata Visma Novaan myyntejä joustavasti siellä, missä työtä sillä hetkellä tekevätkään. Toinen harkinnan alla oleva laajennus on Visma Document Center, jolla olisi tarkoitus hakea sähköisiin ostolaskujen käsittelyihin lisää ruutia.
Tuttu ja turvallinen Visma Nova
Lähihistoriasta löytyy myös aika, jolloin luottamus Vismaa kohtaan Ekovilla Oy:ssä hieman horjui. Kilpailu ohjelmistoalalla on kovaa ja monet toimijat ovat tarjonneet omia vaihtoehtojaan saadakseen Ekovilla Oy:n vaihtamaan Visma Novan toiseen järjestelmään.
"Toki olemme vertailleet muita ohjelmistovaihtoehtoja, mutta tarkemman perehtymisen ja neuvottelujen jälkeen olemme aina tulleet siihen lopputulokseen, että jatkamme Visma Novalla. Vaihdon sijaan teimme päätöksen laajentaa Visma Novan silloista ohjelmistokokonaisuutta. Asiat hoituvat jatkossakin Visman järjestelmällä. Yhteyshenkilömme kanssa asiat sujuvat, kuten on tarkoituskin", kommentoi Ervasti. Toki haasteitakin yhteistyössä on ollut. Palautetta on annettu ja palaute on Vismalla vastaanotettu ja käsitelty. "Tästä on hyvä jatkaa", toteaa Mika Ervasti lopuksi.
Tiedot
Tilaaja: | Ekovilla Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Ervasti |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Visma Amplio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Amplio - Muita referenssejä
Visma Amplio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |