Wilma vahvasti mukana varhaiskasvatuksessa Toholammilla
Toholammin kunnassa on käytetty Wilmaa koulupuolen lisäksi myös varhaiskasvatuksessa. Vaikka kaikkia varhaiskasvatuksen toimintoja Wilmasta ei vielä löydy, on kevyemmällä käytöllä päästy jo todella hyvin vauhtiin.
Toholammin varhaiskasvatusjohtaja Terhi Elamaa kertoo taustoista: ”Meillä Toholammilla oli mietittävä uuden varhaiskasvatusohjelman hankintaa, ja Wilman käyttöönotto tuntui mielekkäältä, sillä se on jo koulun puolella käytössä. Tavoitteena oli luoda asiakirjojen ja tiedonsiirron jatkumo sekä helpottaa asiointia vanhempien ja työntekijöiden kanssa.” Viestintää Wilman kautta ei ole Toholammilla varhaiskasvatuspuolella vielä otettu käyttöön, ei myöskään lasten sisään- ja uloskirjausta mobiilisovelluksen kautta.
Tavoitteena oli luoda asiakirjojen ja tiedonsiirron jatkumo sekä helpottaa asiointia vanhempien ja työntekijöiden kanssa.
Wilma helpottamaan paperirumbaa
Paperia Wilma jo säästää, kun vasut eli varhaiskasvatussuunnitelmat ja muut asiakirjat ovat Wilmassa tallessa sähköisesti. Sieltä ne löytyvät hyvässä järjestyksessä, ja niitä pääsevät asianosaiset aina myös tarkastelemaan tarpeen tullen.
– Vasujen kirjaaminen toimii Wilman kautta hyvin. On hyvä, että paperiset vasut ovat jääneet pois ja vanhemmat pääsevät lukemaan vasua aina kun haluavat. Vasuun on helppo tehdä lisäyksiä ja Wilmassa tallessa olevat asiakirjat helpottavat myös hallintoa. Lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja tekee omista havainnoistaan kirjauksia Wilmaan, kertoo Terhi Elamaa.
Sähköinen haku varhaiskasvatukseen
Hakeminen varhaiskasvatukseen Wilman kautta on Toholammilla melko uutta – sähköisiä hakemuksia on käytetty syksystä alkaen. Itse prosessi vaatii vielä selkeyttämistä. Hyvä puoli on kuitenkin ehdottomasti se, että vanhemmat itse täyttävät sähköisen hakemuslomakkeen ja sitä kautta tiedot siirtyvät järjestelmään.
-Kun saamme Wilman viimeisteltyä meidän kuntaan sopivaksi, niin se helpottaa ja selkeyttää toimimista ja yhteistyötä sekä asiakkaiden että työntekijöiden kesken, uskoo Elamaa.
Lue lisää: Wilma varhaiskasvatukseen
Aiheeseen liittyviä blogeja:
Tiedot
Tilaaja: | Toholammin kunta |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Mobiilikehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Visma Aquila - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Aquila - Muita referenssejä
Visma Aquila - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |