Yhteinen asianhallintaratkaisu toi Norjan yliopistoille huimat kustannussäästöt
“Yhteinen asianhallintaratkaisu on tehostanut resurssien ja kustannusten hallintaa sekä lisännyt yhteistyötä niin yliopistojen sisällä kuin välillä. Kustannussäästöt ovat todella huimat, sillä sen sijaan, että maksaisimme 35 erillisestä käyttöönotosta ja ratkaisun elinkaaren hallinnasta, maksamme nyt vain yhdestä”, sanoo André Neergaard, tietohallintayksikön johtaja Norjan ja Akerhusin yliopistosta (HiOA).
Norjan Opetusministeriön alaisista korkeakouluista ja tutkimusorganisaatioista 35 siirtyi vuoden aikana käyttämään yhteistä asianhallintaratkaisua hankintaorganisaatio UNINETTin ohjaamana. Aikaisemmin käytössä ollut ratkaisu perustui lähinnä tiedon arkistointiin. Nyt instituutiot halusivat asianhallintajärjestelmän toimivan keskeisempänä osana työprosesseja. Lisäksi uuden ratkaisun vaatimuksena oli Norjan lainsäädännön vaatimusten ja kansallisten standardien noudattaminen (NOARK5).
Uusi asianhallintaratkaisu perustuu Public 360°-tuotteeseen, joka on standardoitu julkishallinnon asian-, asiakirjan- ja arkistonhallintajärjestelmä. Se on rakennettu modulaariseksi, jotta erikokoiset organisaatiot pystyvät hyödyntämään samaa järjestelmää ja valitsemaan siitä itselleen tarvittavat toiminnallisuudet.
Nopean käyttöönoton taustalla hyvin valmisteltu kokonaisuus
Sjøflotin mielestä oli tärkeää pitää kiinni vuodelle suunnitellusta, tehokkaasta aikataulusta. Kaikille mukana olleille organisaatioille tehtiin yhteinen suunnitelma.
Käyttöönotossa viestinnällä oli suuri rooli. Muutoksesta keskusteltiin mahdollisimman paljon ja aina käyttäjän hyötyjen näkökulmasta. Uuden järjestelmän ei odotettu mukautuvan vanhoihin käytänteisiin, vaan järjestelmämuutos toteutettiin yhdessä ison toiminnallisen muutoksen kanssa. Sjøflotin mukaan uuden järjestelmän käyttöönotto on usein hyvä mahdollisuus tarkastella käytössä olevia toimintatapoja uusin silmin ja muokata niitä.
Yhteinen hankinta hyödyttää 15 000 loppukäyttäjää
Asianhallintaratkaisu on yhtenäistänyt korkeakoulujen ja tutkimusinstituutioiden toimintatapoja sekä tehostanut työntekoa niin hallinnossa, tutkimuksessa kuin opiskelijapalveluissa. Automatisoitu tiedonsiirto yhdistää esimerkiksi opiskelijarekisterin, jolloin palvelu on nopeampaa, kun tiedot löytyvät helposti ja turvallisesti. Lisäksi mobiilikäyttö ja virtuaalityötilat ovat tehostaneet asioiden käsittelyä.
UNINETT
UNINETT kehittää ja operoi Norjan kansallisten tutkimus- ja koulutusinstituutioiden verkkoyhteyksiä, infrastruktuuria ja tarjoaa järjestelmiä yhdistäen noin 200 organisaatiota ja yli 300 000 käyttäjää. https://www.uninett.no/en
Haaste
Norjan Opetusministeriön alaiset korkeakoulut ja tutkimusinstituutiot halusivat uuden, yhteisen asianhallintaratkaisun. Ratkaisun haluttiin toimivan keskeisenä työprosessien osana niin, että tiedon arkistoinnista siirryttäisiin tiedon hyödyntämiseen. Lisäksi ratkaisun tuli olla kansallisten standardien mukainen, käyttäjäystävällinen ja integroitavissa muihin käytössä oleviin järjestelmiin.
Ratkaisu
Tieto vastasi tarpeeseen Public 360°-tuotteella, joka on standardoitu julkishallinnon asian-, asiakirjan- ja arkistonhallintajärjestelmä. Se on rakennettu modulaariseksi, jotta erikokoiset organisaatiot pystyvät hyödyntämään samaa järjestelmää ja valitsemaan siitä itselleen tarvittavat toiminnallisuudet. 35 organisaatiota otti ensimmäisen vuoden aikana käyttöön uuden, yhteisen asianhallintaratkaisun.
Hyöty
Instituutiot ovat saavuttaneet merkittäviä kustannussäästöjä: jaetut kehitys- ja ylläpitokustannukset, elinkaarenhallinta, infrastruktuuri ja testausympäristö. Uusi asianhallintaratkaisu on yhtenäistänyt instituutioiden toimintatapoja, lisännyt yhteistyötä sekä tehostanut työntekoa niin hallinnossa, tutkimuksessa kuin opiskelijapalveluissa. Nopea tiedonsiirto ja hyödyntäminen sekä mobiilikäyttö ja virtuaalityötilat ovat nopeuttaneet asioiden käsittelyä.
Tiedot
Tilaaja: | Norjan opetusministeriö |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Petri Laine |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Tietoevry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tietoevry - Muita referenssejä
Tietoevry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |