Yksinkertaisempi Budjetointiprosessi Accuna BI-ohjelmistolla- Sulkavan kunta
Sulkavan kunta hankki käyttöönsä Talgrafin Raportointi- ja Budjetointiohjelman edistämään kunnan taloushallinnon prosesseja talouden suunnittelussa, seurannassa ja analysoinnissa.
Odotukset ylittyivät positiivisesti, kun budjetointiohjelmalla budjetin laatiminen on niinkin helppoa ja koko budjetointiprosessi pysyy selkeänä.
Juho Järvenpää, Sulkavan kunnanjohtaja
Talgrafin raportointi- ja budjetointiohjelmalla mutkaton talouden suunnittelu ja seuranta
– Hankimme Talgrafin Accuna BI-ohjelmiston helpottamaan etenkin talouden seurantaa ja budjetoinnin tekemistä. Taloustiedon helppo käsittely sekä budjetointiprosessin tehostaminen juuri niihin tarkoitetulla ohjelmalla edisti tekemistä ja johtamista huomattavasti. Nykyään myös muut kuin kirjanpitäjät voivat etsiä itse tarvitsemiaan taloustietoja suoraan ohjelmasta, kertoo Sulkavan kunnanjohtaja Juho Järvenpää.
Raportointiohjelmiston avulla taloustieto on kaikkien saatavilla ja helposti muokattavissa
Accuna BI-ohjelmisto on suunniteltu käyttäjäystävällisen selkeäksi johdon raportoinnin työkaluksi. Kunnan taloustiedon käsitteleminen ja muokattavuus on ohjelmassa erinomaista. Sulkavan kunta on kokenut suuren hyödyn siinä, kun omia raportteja on mukavan helppo työstää ja käyttäjät voivat etsiä tarvitsemiaan tietoja itse.
– Työnteko on nopeutunut, sillä aiemmin raportteja piti kysellä aina kirjanpitäjältä ja niitä työstettiin Exceleissä. Nykyään kaikki tarvittava tieto on kaikkien asianosaisten ulottuvilla. Talgrafin raportointiohjelmisto on niin helppokäyttöinen, että esimiehetkin voivat itse ottaa talousraporttinsa valmiiksi luettavassa muodossa. Taloustiedon näppärään pyörittelyyn tehty raportointiohjelmisto on erittäin toimiva johdon työkalu sen käyttäjälähtöisyydellään, Juho kehuu.
– Ohjelmasta saatavat tuloslaskelmatkin ovat helppolukuisia ja niitä on kätevä muokata. Tämä ominaisuus on helpottanut työntekoa mukavasti, Juho lisää.
Budjetointiohjelma yksinkertaistaa budjetointiprosessin
Sulkavan kunnan budjetointiin osallistuu noin 10 henkilöä, joten budjetointiohjelma auttaa pitämään homman paremmin hallussa. Budjetoinnin voi nyt toteuttaa entistä kätevämmin ja luotettavammin yhdessä kaikkien osallistujien kesken.
– Myös budjetit tehtiin ennen Exceliin. Nyt budjetointiohjelman avulla budjetointiprosessi on yksinkertaistunut todella paljon. Kaikki tieto on mukavasti samassa budjetointiohjelmassa yhtenäisessä muodossa kaikkien nähtävillä ja muokattavissa. Yhtenäisyys ja reaaliaikaisuus vähentää virheitä ja ylimääräisten korjauksien määrää, Juho avaa.
BI-ohjelmiston hyödyt yllättivät positiivisesti
Taloushallinnon ja johdon työtä helpottavan BI-ohjelmiston hankinta oli Sulkavan kunnalle lopputulokseltaan mainio ratkaisu.
Loistava ohjelma. Sujuvoittaa tekemistä, tehostaa taloushallinnon prosesseja, säästää työaikaa ja hermoja.
– Emme olleet itseasiassa ehtineet sen tarkemmin ajatella raportointi- ja budjetointiohjelmiston hankintaa, kunnes eteen sattui Talgrafin BI-ohjelmisto Accuna. Siihen tarkemmin tutustuessa yhdessä asiakaslähtöisen myyntihenkilön kanssa totesin ohjelmiston olevan yksinkertaisesti sanottuna hyvä ja kunnallemme kannattava hankinta talouden prosessien tehostamiseen, Juho kertoo.
– Raportoinnin ja budjetoinnin prosessit ovat kokonaisvaltaisesti muuttuneet paljon yksinkertaisemmiksi ja järkevämmiksi. Se, että budjetointiohjelmalla budjetin laatiminen hoituu näinkin helposti ja koko budjetointiprosessi pysyy selkeänä, ylitti odotukset positiivisesti. Olemme olleet todella tyytyväisiä ohjelmiston hankintaan, Juho summaa.
– Tulemme edelleen syventämään kunnan seurantaa käyttöönotettavalla porautumisella aina laskunkuvalle saakka, Juho lisää.
Käyttöönotto käy nopeasti
Talgrafin BI-ohjelmiston käyttöönotto hoitui yhden työpäivän aikana. Käyttöönottoprosessi koulutuksineen sujui oikein hyvin myös etäyhteydellä ja Teams -tapaamisilla.
– Yhteistyö ja tuki Talgrafin puolelta on ollut mielestäni ensiluokkaista – asiakasta ei jätetä yksin. Yhteyttä pidetään ja mahdollisiin kysymyksiin saa vastaukset nopeasti. Asiakastuen kaverit ja henkilökohtainen asiantuntija ovat olleet mukavan ystävällisiä ja asiakaslähtöisiä, Juho kiittää.
Sulkava
Vuonna 1630 perustettu Sulkava on Saimaan saaristokunta Etelä-Savossa. Sulkavan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. (Lähde: sulkava.fi)
Suosittelija:
Loistava ohjelma. Sujuvoittaa tekemistä, tehostaa taloushallinnon prosesseja, säästää työaikaa ja hermoja.
Juho Järvenpää, kunnanjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Sulkavan kunta |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Talgraf - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Talgraf - Muita referenssejä
Talgraf - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |