Yliopiston Apteekki: Verkkoapteekki edellyttää joustavaa logistiikkaa
Yliopiston Apteekki on kerännyt keskusvarastollaan puheohjauksen avulla apteekkien ja yritysasiakkaiden tilaukset jo usean vuoden ajan. Vuoden 2015 alussa päätettiin lisätä panoksia kuluttajia palvelevaan verkkoapteekkiin.
"Kun tuli päätös panostaa verkkoapteekkiin, olivat meillä pelit ja pensselit valmiina logistiikan näkökulmasta, sillä olimme käyttäneet Optiscanin puheohjausta jo usean vuoden ajan. Ilman puheohjausta emme olisi saaneet verkkoapteekin tilauksia rullaamaan niin joustavasti", kertoo logistiikkapäällikkö Kai Trast Yliopiston Apteekista.
Verkkoapteekin myötä Yliopiston Apteekin volyymit ovat nousseet huomattavasti. "Nykyään käsittelemme kolminkertaisen määrän tilauksia verrattuna aikaan, jolloin meillä ei ollut verkkoapteekkia. Verkkokaupan pieniä, keskimäärin 3 - 4 tuotteen tilauksia, voidaan yhdistellä moniasiakaskeräyksiksi, jolloin varastotyöntekijämme keräävät noin kymmenen asiakkaan tuotteita yhtä aikaa. Ilman puheohjausta tämä ei olisi onnistunut. Olemme pystyneet kasvamaan ilman henkilöresurssien lisäyksiä," Trast jatkaa.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Yliopiston Apteekki |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Ruotsalainen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta | |
Logistiikka | |
Supply chain management SCM | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Abakus
Optiscan
Verkkokaupan logistiikka
Puheohjaus
Optiscan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Optiscan - Muita referenssejä
Optiscan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |