Yrityskulttuuri tukee digitaalisia muutoshankkeita
Uudistuminen vaatii tuekseen kulttuuria
Tampereen Sähkölaitos haluaa olla uudistuvan energiasektorin edelläkävijä. Siksi perinteikäs, 130-vuotias yritys on uudistanut toimintaansa kaikilla tasoilla. Strategia, prosessit ja tietojärjestelmät muotoillaan kaikki uudelleen.
”Jotta panostukset muutostyöhön kantaisivat hedelmää, on henkilöstö otettu vahvasti mukaan yhteisiin talkoisiin. Kehittämistyön tueksi on tärkeää vahvistaa suunnitelmallisesti myös yrityskulttuuriamme”, kertoo Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen.
Luottamus, avoimuus ja yhdessä tekeminen kivijaloiksi
Hankkeen aikana kulttuuria on pohdittu arvojen, arkisten toimintatapojen ja johtamisen näkökulmista. Tampereen Sähkölaitos halutaan nähdä tulevaisuuden yhtiönä, jossa jokaisella työntekijällä on tahto kehittyä ja kehittää myös omaa työyhteisöään. Kulttuurityöhön rekrytoitiin kulttuurilähettiläitä, jotka selvittivät henkilöstön näkemyksiä organisaation toiminnasta, vahvuuksista ja kipupisteistä.
Yrityskulttuuri kuuluu kaikille sähkisläisille – ja kasvaa edelleen
Uuden ja vahvemman yrityskulttuurin rakennustyöt aloitettiin alkukartoituksella, joka koostui haastattelututkimuksesta ja verkkopohjaisesta kyselystä. Sähkölaitoksen yrityskulttuurin lähtökohdiksi määriteltiin yhdessä tekeminen sekä luottamuksen ja avoimuuden kehittäminen.
Fasilitoiduissa työpajoissa keskusteltiin yhdessä siitä, miten nämä näkyvät konkreettisesti arjen työssä. Myös kahvihuoneissa ja muissa yhteisissä tiloissa oli mahdollisuus osallistua keskusteluun. Jatkossa yrityskulttuuri tulee tutuksi mm. perehdytyksen ja vastuunjaon kautta. Merkityksellisiä sisältöjä pureskeltiin lisää koko organisaation saavuttavan roadshown sekä laadukkaan sisäisen viestinnän avulla.
Kulttuuri tehdään yhdessä, mutta valmiiksi se ei tule koskaan.
Suosittelija:
Olemme saaneet yrityskulttuurin kehittämiseen impulsseja ja tuoreita ideoita. Käytännön toteutuksen lisäksi muutoksen tuki Goforen konsulteilta on ollut arvokasta.
Leena Parvio, Henkilöstöjohtaja, Tampereen Sähkölaitos
Tiedot
Tilaaja: | Tampereen Sähkölaitos |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Eeva Kiiskinen, +358405580103, eeva.kiiskinen@gofore.com |
Lisätietoja
Tagit
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus |
Omat tagit
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |