Asiantuntijapalvelut
Älyliikenne - Konsultointipalvelut
Laaja osaamisemme ja pitkä kokemuksemme älyliikenteen ratkaisuista antavat meille erinomaiset lähtökohdat myös konsultointiprojektien toteuttamiselle. Toimeksiannot ovat tyypillisesti teknologiakonsultointia liittyen älyliikenteen ratkaisuihin, mutta myös esimerkiksi hankesuunnitelmiin ja tarjouspyyntöasiakirjoihin liittyviä konsultatiivisia tehtäviä tai tilaajan konsulttina toimimista hankkeiden aikana.
Konsultin rooli asiakkaan päätösten vahvistajana ja ehdottajana sekä tähän toimintaan liittyvä merkittävä vastuu otetaan meillä aina vakavasti. Olemme myös tarkkoja konsultin jääviyteen liittyvistä periaatteista.
Haluamme aina varmistaa ja vahvistaa asiakkaamme kanssa yhdessä, että konsultointitoimeksiannosta ei synny kummallekaan osapuolelle ongelmaa.
Ohjelmistojen kehityspalvelut
Yrityksellämme on erittäin monipuolisesti kokemusta erilaisten toimialojen ohjelmistoteknisistä tarpeista, joiden pohjalta tarjoamme toimialariippumattomasti ohjelmistojen kehityspalveluita. Vahvuuksiamme ovat monipuolinen teknologiaosaaminen sekä toimintamallimme ja arvomme, jotka ovat omiaan parantamaan ohjelmistoprojektien onnistumisen mahdollisuutta. Projektien onnistumisen takuuna ei pelkästään ole vahva teknologiaosaaminen, vaan myös vahva projektiosaaminen.
Automaatio- ja sähkösuunnittelu
Yrityksestämme löytyy monipuolista ja pitkäaikaista teollisuuden automaatioratkaisujen sekä sähkösuunnittelun osaamista. Tyypillisiä tehtäväkenttiä näillä alueilla ovat automaatio-, sähkö- ja instrumentointisuunnittelu sekä logiikka- ja valvomoympäristöjen ohjelmointityöt.
Teknisesti tutuimpia automaatioympäristöjä meille ovat Schneiderin ja Siemensin PLC-/SCADA-tuotteet ja ohjelmointiympäristöt.
Tietoliikennesuunnittelu
Henkilöstöllämme on kokemusta laajojen WAN-asiakasverkkokokonaisuuksien suunnittelusta ja konsultoinnista monioperaattoriympäristössä, lähiverkkojen suunnittelusta sekä monipuolisista mobiiliympäristöjen tiedonsiirtoratkaisuista, joissa tulee ottaa huomioon mm. päätelaitteiden automaattinen toipuminen verkon ongelmatilanteissa, haastavat sääolosuhteet sekä virranhallinta.
Nodeon:n tarjonta
Asiantuntijapalvelut
Lisätietoja
Muuta Nodeon:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Projektinhallinta | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Integraatiot | |
IoT | |
Ohjelmistokehitys | |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Julkishallinto | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Nodeon:n Asiantuntijapalvelut -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Timo Majala
Director
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |