WooCommerce-verkkokauppa vauhdittaa verkkoliiketoimintaasi
WooCommercesta on moneen
Redandblue on erikoistunut WordPress-julkaisujärjestelmän päälle rakennettuihin WooCommerce-verkkokaupparatkaisuihin. WooCommerce sopii pienemmille sekä hieman suuremmillekin toimijoille ja toimii saumattomasti laajankin verkkopalvelun yhteydessä. WooCommercella voi myydä mitä tahansa ja olemmekin toteuttaneet asiakkaillemme verkkokauppoja muun muassa seuraavien tuotteiden myyntiin:
WooCommerce-verkkokauppa ja integraatiot
Voimme suunnitella ja toteuttaa WooCommerce-verkkokauppaan integraation muun muassa eri tuotehallinta-, toiminnanohjaus- tai varastonhallintajärjestelmiin. Integraatiot voivat olla joko yksi- tai kaksisuuntaisia. Esimerkiksi uudistamaamme kuluttaja.fi-verkkopalveluun WooCommerce-verkkokauppaan on integroitu Salesforce, josta tuotetiedot tuodaan verkkokauppaan. Muurame.com-verkkokaupan tilaustenhallinta rakennettiin siten, että myytyjen tilausten hallinnointi hoituu Muuramen oman logistiikkakeskuksen kautta.
WooCommerce-verkkokaupan suunnittelu
WordPress ja WooCommerce mahdollistavat hyvin pitkälle räätälöidyn verkkokaupan, joten lähes kaikki on mahdollista sekä b2c- että b2b-verkkokaupassa. Aloita verkkokaupan suunnittelu redandbluen asiantuntijoiden kanssa, niin konseptoidaan yhdessä juuri sinun tarpeisiisi ja budjettiisi sopiva kokonaisuus. Uutena verkkokauppiaana jostain kannattaa aloittaa ja kannustammekin kokeilemaan asioita matalalla kynnyksellä. Jos olet jo kokenut verkkokauppias, voimme auttaa konversio-optimoinnissa, digimarkkinoinnissa ja analytiikan konfiguroinnissa, jotta verkkokauppasi kehittäminen on mahdollisimman paljon dataan pohjautuvaa.
Aloita verkkokauppasi suunnittelu ja kehittäminen ottamalla yhteyttä meihin.
Sähköposti: hi@redandblue.fi
Red & Blue Oy:n tarjonta
Verkkokaupparatkaisut
Lisätietoja
Muuta Red & Blue Oy:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys | |
Auditointi |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Kiinteistöala |
Red & Blue Oy:n Verkkokaupparatkaisut -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Reeta Laamo
Senior Designer, perustaja, toimitusjohtaja
Olen redandbluen suunnittelija ja toinen yrityksen perustajista. Palveluihimme kuuluvat verkkosivustot ja verkkokauppojen kokonaisratkaisut konseptisuunnittelusta teknisen .. | |
reeta@redandblue.fi 0443627714 |
|
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |