Äänekoskella otettiin opetustoimen kuntamittarit käyttöön
Äänekoskella ensiaskeleet digiajan tiedolla johtamiseen otettiin muutama vuosi sitten. Tavoitteena oli lähteä edistämään ajantasaista ja laadukasta tietoon perustuvaa päätöksentekoa alueen elinvoimaisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin terävöittämiseksi.
Äänekoski keskittyi aluksi kunnan taloushallintoon, sen seurantaan ja visualisointiin. CGI:n kanssa aloitettu yhteistyö tiedon tehokkaammaksi hyödyntämiseksi sai kuitenkin pian jatkoa opetuspalveluiden saralla.
Äänekosken opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä on innoissaan keväällä 2021 startanneen projektin ensimmäisen vaiheen aikana toteutetuista opetustoimen kuntamittareista, jotka tarjoavat kattavan ja helppokäyttöisen näkymän kaikkiin keskeisiin tietoihin. Mittarit on toteutettu CGI Kuntapulssi -ratkaisulla.
“Saamme näkyviin muun muassa poissaolojen kehityksen ja tukiopetuksen määrät. Lukion osalta on mahdollista seurata esimerkiksi ikäluokkakohtaista keskiarvojen kehittymistä tuloarvosanoista päästötodistuksiin saakka”, toteaa Härtsiä.
Projektin seuraavassa vaiheessa oppilastiedon hyödyntämisessä on tarkoitus pureutua vieläkin syvemmälle.
Tarkempi näkymä painotuksiin ja historiatietoon
Äänekosken opetustoimen haasteena on toimintamalli, missä lautakunta edelleen myöntää kouluille niiden opetustuntien määrät. Näiden tuntien käyttämisen seuraaminen on ollut aikaisemmin hankalaa, mutta kuntamittarien ansiosta näihin lukuihin päästään nyt paremmin kiinni.
“Pystymme katsomaan, miten tunteja käytetään ja mihin Äänekosken koulujen rehtorit erityisesti satsaavat. Laitetaanko esimerkiksi paukkuja johonkin tiettyyn ikäluokkaan tai jonkun tietyn aineen opetukseen. Myös ryhmäkokoja ja oppilasmäärien kehitystä on mahdollista seurata online”, listaa Härtsiä.
Monesti kuntien päätöksenteossa joudutaan nojaamaan eri lähteistä hajanaisesti kerättyyn ja jopa vuosia vanhaan dataan. Tällaisen tiedon valossa on vaikeaa tehdä luotettavia ja kauaskantoisia päätöksiä. Esimerkiksi opetustoimessa toiminnan suunnittelu, resurssointi ja tulevan ennakointi vaatii tuekseen vankkumattoman luotettavaa dataa.
“Äänekosken opetustoimen tavoitteena on olla kaikissa koulutukseen liittyvissä kysymyksissä aina askeleen edellä. Kuntamittarien kaltaista näkymää tarvitaan, jos halutaan vaikka tehdä jonkun tietyn ikäluokan hyvinvointia ja oppimista tukevia toimenpiteitä tai muita painotuksia”, sanoo Härtsiä.
Tiedot
Tilaaja: | Äänekosken kaupunki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |