Altialle Office 365 ja sosiaalinen intra pilvestä
Altia siirtyi CGI:n avulla pilveen ja jalkautti Microsoftin modernit työkalut koko henkilöstölle toimintaa tehostamaan. Yammerin yritysversion käyttöönotto lisäsi turvallisuutta ja hallittavuutta.
Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomatalo. Altia valmistaa, markkinoi, myy, vie ja tuo maahan alkoholijuomia. Suomen valtion omistama yhtiö toimii kuudessa maassa ja työllistää yli 1000 ihmistä.
Asiakkaamme haaste
Altia oli kiinnostunut siitä, miten digitalisaation uudet mahdollisuudet voisivat tehostaa heidän liiketoimintaansa. Yhtiö halusi pilotoida Office 365 -palveluita ja nähdä konkreettisesti, miten palvelut sopivat yhtiölle ja mitä hyötyjä niistä on saatavissa. Yhteistyökumppaniksi pilottiin Altia valitsi IT-ulkoistuskumppaninsa CGI:n.
Myös sosiaalisen intranetin Yammerin ilmaisversion käyttö oli levinnyt Altian eri yhtiöissä. Käyttö oli kuitenkin pirstaloitunutta ja kontrolloimatonta. Altia halusi säilyttää toimivan sosiaalisen keskustelukanavan mutta samalla kytkeä Yammerin käyttövaltuushallintaan, jotta se pystyisi paremmin kontrolloimaan, kenellä on pääsy yrityksen sisäiseen keskusteluun.

Ratkaisumme
Microsoftin pilvipalvelut on rakennettu helppokäyttöisiksi ja nopeasti käyttöönotettaviksi. Tästä huolimatta niiden jalkauttamisessa on otettava huomioon organisaation IT-ympäristön erityispiirteet ja tehtävä niihin parhaiten soveltuvat asetusvalinnat. Altian IT-ulkoistuskumppanina ja Microsoftin kultakumppanina CGI tunsi tilanteen ja pystyi nopeasti tarttumaan toimeen.
Jalkauttaminen aloitettiin pilottiprojektilla, jossa CGI:n IT-infrastruktuurikonsultoinnin asiantuntijoiden johdolla Altian valikoitu testijoukko siirtyi käyttämään Exchange-, OneDrive- ja Office Pro Plus -palveluita Microsoftin pilvestä. Kahdessa kuukaudessa toteutettu pilottiprojekti osoitti ketterästi kipupisteet, jotka saatettiin näin ratkaista etukäteen ja helpottaa palvelun jalkauttamista kaikille Altian sadoille työntekijöille. Office Pro Plus on nyt otettu koko henkilöstön käyttöön.
CGI on myös sertifioitu Yammer-kumppani, joten Altian siirtyminen Yammerin yritysversioon voitiin toteuttaa hallitusti. Näin saatiin käyttöön muun muassa Altian toivoma käyttäjähallinta ja mahdollistettiin kertakirjautuminen.
Menestystarina
Pilottimallilla liiketoiminnan digitalisoiminen ja siirtyminen uusiin pilvityökaluihin kävi hallitusti eikä kuormittanut Altian työntekijöitä. Ketterä hanke oli Altialle myös erittäin kustannustehokas, sillä siinä pystyttiin CGI:n avulla hyödyntämään Microsoftin Deployment Planning Services -suunnitteluseteleitä ja FastTrack-ohjelman käyttöönottorahoitusta.
Pilvisiirtymän myötä Office-työkalujen versiopäivityksiin ja muuhun ylläpitoon liittyvä työmäärä organisaatiossa pienenee merkittävästi.
Sisäinen, ison konsernin työntekijöitä yhdistävä sosiaalinen keskustelukanava Yammer on ahkerassa käytössä ja sujuva. Yritysversion myötä parantunut turvallisuus on lisännyt huomattavasti sisäistä tiedonvaihtoa.

Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Altia |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
It-infrapalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Microsoft Office 365
Yammer
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |