Caruna otti Nextcon Finland Oy:n projektijohtamisen palvelun toimittajien kehitystiimien koordinointiin
Sähkönjakeluyhtiö Caruna ja Nextcon aloittivat yhteistyön vuoden 2018 alussa, jolloin Carunalla päätettiin luoda paremmin digiaikaan sopivat asiakaspolut ja samalla automatisoida asiakasviestintää sekä parantaa digipalveluiden käyttäjäkokemusta. Nextcon sai vastuulleen kehitysprojektien hallinnan monitoimittajaympäristössä.
Yhteistyö käynnistettiin Carunan loppuasiakkaiden online -palveluiden kehittämisellä. Nextcon osallistui Carunalla jäjestettyihin työpajoihin, joissa liiketoimintavetoisesti määriteltiin ensin asiakaspersoonat ja tämän jälkeen asiakkaan polut. Sujuvan yhteistyön kannalta tärkeää oli päästä mukaan jo heti ensi vaiheesta alkaen. Carunan tarjoamat sähköiset palvelut asiakkailleen koostuvat usean eri palveluntarjoajan kokonaisuudesta. Nextcon on ollut mukana myös tarjouspyyntöjen laadinnassa ja toimittajien kilpailutuksessa.
”DevOps-mallilla eteenpäin”
Asiakaspalvelun digitalisointi -hankkeessa Scrummasterin rooli kuuluu Nextcon asiantuntijalle, Sami Karjalaiselle.
Kehityksen lähtökohtana on mobile first -ajatusmaailma, jossa uusia verkkopalveluja suunnitellaan ensisijaisesti mobiilikäyttäjien näkökulmasta. Kehittämisessä noudatetaan myös jatkuvan kehittämisen mallia (”DevOps”). Sen avulla kehityspaketeista saadaan kompaktimman kokoisia ja nopeammin julkaistua. Carunalla on myös mahdollisuus vaikuttaa nopeastikin kehitystyön alla oleviin sisältöihin.
"Ketterän kehityksen mallilla uudet palvelut saadaan asiakkaan käyttöön nopealla aikataululla, kun perinteisesti toteutetussa projektissa asiakas voi joutua odottamaan palveluita jopa useamman vuoden. Mallin ehdoton etu on, että asiakaspalaute saadaan heti ja muutostoiveet voidaan huomioida jo seuraavalla kehitysjaksolla."
Elina Lehtomäki, kehitysjohtaja
Palvelut saatavilla asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti
Kehityksen tavoitteena on luoda Carunalle selkeä digitaalinen palvelukokonaisuus, joka mahdollistaa asiakkaalle monikanavaisen palvelutarjoaman 24/7 aukioloajalla.
Kuluneen vuoden aikana ketterillä kehitysmenetelmillä on saatu julkaistua isoja kokonaisuuksia kuten kokonaan uusi Caruna+ mobiiliapplikaatio päivittäisten asioiden hoitoon ja automaatioviestinnän parantamiseen sekä Caruna Markkinapaikka, jossa asiakas ja kodin energiaratkaisuja tarjoavat palveluntarjoajat kuten aurinkopaneeliratkaisuja tarjoavat toimittajat löytävät toisensa helposti ja luotettavasti.
Myös olemassa olevaa tarjoamaa on monipuolistettu. Asiakkaiden Omat sivut -palveluun on tuotu paljon uutta sisältöä, kuten laskun maksamisen mahdollistaminen, eräpäivän siirto ja toisen henkilön, esimerkiksi oman sähköurakoijan valtuuttaminen asioiden hoitamiseen.
Petri Lagerqvist, liiketoiminta-asiantuntija
Lisätietoja:
Sami Karjalainen
sami.karjalainen@nextcon.fi
Puh: 050 323 8744
Suosittelija:
Nextcon koordinoi monitoimittajaympäristöä niin, että kehitystarpeet valmistuvat synkronoidusti aikataulussa ja asiakkaamme saavat nopealla tahdilla käyttöönsä uusia palveluita.
Petri Lagerqvist, liiketoiminta-asiantuntija
Tiedot
Tilaaja: | Caruna Oy |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Sami Karjalainen sami.karjalainen@nextcon.fi Puh: 050 323 8744 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Raaka-aineet ja energia |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Nextcon Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nextcon Finland - Muita referenssejä
Nextcon Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |