HSL otti käyttöön toiminnanohjausjärjestelmän
Yhtenäinen ja nykyaikainen toiminnanohjaus nopeuttaa prosesseja
HSL on ottanut käyttöön Microsoft Dynamics AX –teknologiaan perustuvan toiminnanohjausjärjestelmän. Kaksivuotinen hanke päättyi aikataulussaan huhtikuussa 2013.
Järjestelmä kattaa keskeiset HSL:n toiminnot kuten palkka- ja henkilöstöhallinnon, taloushallinnon sekä hankintojen ja projektien hallinnan.
Ratkaisumme ja hyöty asiakkaalle
Hankkeessa korvattiin vaikeasti ylläpidettävä, eri aikoina hankituista erillisistä ohjelmista muodostuvat ja organisaation tarpeisiin nähden tehoton kokonaisuus yhtenäisellä ja nykyaikaisella toiminnanohjaus- ja raportointijärjestelmällä.
Uuden järjestelmän myötä HSL:ssä päästiin monessa tehtävässä eroon manuaalisesta tietojen syöttämisestä. Esimerkiksi henkilöstöpalveluissa ja monissa taloushallinnon toiminnoissa voidaan nyt keskittyä automaattisesti siirtyvien tietojen tarkistamiseen ja kirjaamiseen, mikä säästää huomattavasti aikaa verrattuna aikaisempaan tietojen manuaaliseen syöttämiseen.
Samalla kun otettiin käyttöön uusia järjestelmiä, kehitettiin useita prosesseja. Esimerkiksi HR:ssä tai projektien ja hankintojen hallinnassa ei ollut aiemmin käytössä minkäänlaista järjestelmää. Kun ne saatiin käyttöön, myös prosesseja uudistettiin.
Hankkeessa korvattiin elinkaarensa päähän tulleet palkka- ja taloushallinnon järjestelmät sekä rakennettiin täysin uudet järjestelmät HR:ään, hankintoihin ja projektien hallintaan.
HSL-kuntayhtymä perustettiin kesäkuussa 2009 ja siihen siirtyi Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan (YTV) sekä Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) toimintoja.
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin seudun liikenne |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jani Lehtinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Taloushallinto | |
Hankinta | |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
- Valve - BrightSchool
- Valve - Napapiirin Energia ja Vesi Oy - verkkovuosikertomus
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |