Mihin mahduttaa 2 miljoonaa ihmistä?
Liikennesuunnittelu alati kasvavassa metropolissa on haastavaa. Nodeonin ratkaisut poistavat yhtälöstä ennustajan tarpeen.
Helsingin väkiluvun on arvioitu kasvavan 860 000 asukkaan kaupungiksi vuoteen 2050 mennessä. Samassa ajassa koko seudun väkiluvun arvioidaan nousevan 2 miljoonaan.
Vaikka henkilöautoliikenteen osuuden arvellaankin tulevaisuudessa olevan nykyistä pienempi, ennustetaan autoliikenteen määrän vielä kasvavan hieman nykytilanteesta vuoteen 2040 mennessä.
Se asettaa haasteensa liikennesuunnittelulle – varsinkin, kun tila on kortilla jo nyt, eikä liikenteeseen käytetty tila tule jatkossakaan lisääntymään.
Tiivis ja alati kehittyvä kaupunkirakenne vaatii mahdollisimman tehokkaan liikennejärjestelmän, jossa on osattava huomioida myös tilaa säästävien kulkumuotojen, kuten joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen tarpeet. Oleellista on myös ymmärtää liikenteen nykytilanne, erityisesti ajoneuvoliikenteen osalta.
LIIKENNEVIRTOJEN ANALYSOINTI SUUNNITTELUHANKKEIDEN TUKENA
Nodeonin Liikennevirran mittaus ja analysointi -ratkaisu toteutettiin Helsingissä talvella 2018. Siitä saatujen tietojen avulla kaupungin ymmärrys ydinkeskusta-alueen ajoneuvoliikenteestä ja sen koostumuksesta kehittyi merkittävästi.
Lähtöalueanalyysi tuotti tietoa muun muassa mittauspisteiden ohi kulkeneiden ajoneuvojen rekisteröintipaikoista postinumeroalueiden tarkkuudella. Rekisteröintipaikan avulla saatiin selville työmatkaliikenteen todennäköinen lähtöpiste (=koti) aamulla ja määränpää
iltapäivällä. Tuloksista saatiin tietoa myös muun muassa ajoneuvovirtojen päästöarvoista ja käyttövoimien koostumuksesta.
Nodeon mittasi liikennettä ydinkeskusta-alueen sisääntuloväylillä ja lisäksi projektissa mitattiin kattavasti myös ydinkeskusta-alueen läpiajoliikennettä. Tarkkaa dataa liikenteen määrästä, päästöistä ja lähtöalueista tuotettiin Nodeonin Smart City -pilviympäristössä .
Läpiajoliikennettä mitattiin ja analysoitiin myös erikseen itä–länsi- ja länsi–itä -suunnissa.
Helsingin liikenne- ja katusuunnittelun Petri Blomqvist, liikennetutkija:
”Keskustan läpiajoliikenteen tutkimusmenetelmäksi valittu ajoneuvojen rekisteritunnuksien automaattinen tunnistus ja samanaikainen liikennelaskenta induktiolaskimilla osoittautuivat toimivaksi ratkaisuksi. Samalla saatiin hyödyllistä tietoa ajoneuvojen rekisteröintipaikoista,
ajoneuvolajeista ja matkojen todennäköisistä lähtöpaikoista aamuliikenteessä ja määräpaikoista iltapäiväliikenteessä.”
Helsingin keskustan läpiajoliikenteen tutkimus
Tutustu referenssiin liittyvään palveluumme
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin kaupunki |
Ajankohta: | 2018 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Timo Majala |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Logistiikka | |
Projektinhallinta | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Big Data | |
Integraatiot | |
IoT | |
Paikkatieto GIS | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Julkishallinto | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Rakentaminen |
Teknologia
Azure | |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Laitteet | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Nodeon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Timo Majala
Director
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
Nodeon - Muita referenssejä
Nodeon - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |