Ville Niemijärvi: “Finnchatin kautta saa tarvittavan tiedon ostopäätöksen tueksi”
Ville Niemijärvi ostaa harvemmin, mutta ostaessaan hän arvostaa palvelua ja helppoutta. Suuremmat hankinnat kivijalkakaupoista tekevä Ville pyörähti viimeisimmän ostoksensa tiimoilta Prisman verkkokaupassa ja päätti kokeilla Prisman chat-palvelua. Finnchatin tuottaman palvelun kautta saatu asiakaspalvelu vakuutti Villen.
Louhia Consultingin yrittäjänä viisi vuotta toimineelle Villelle erilaiset verkkokauppojen myynninedistämistyökalut, kuten chat-palvelut tai ostoskorianalyysit eivät ole vieraita. Kaupan siirtyessä verkkoon on asiakaspalveluun verkkokaupoissa alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tekemistä Villen mukaan riittää kuitenkin edelleen.
– Pikkuhiljaa on alettu tiedostaa, miten esimerkiksi chat-palveluiden pitäisi toimia, mutta mitään valtavia harppauksia ei ole vielä tapahtunut.
– Finnchatilla kävin pyörähtämässä työni puolesta jo ennen kuin itse kokeilin palvelua ensimmäistä kertaa. Huomasin tekemisen meiningistä, että nyt oli tosi kyseessä – he halusivat erottautua palvelulla, Ville kertoo.
“Aina, kun tehdään suurella sydämellä ja halutaan olla markkinoiden paras, siitä seuraa jotain hyvää.”
“Yleensä minulla on aina jokin kysymys myyjälle”
Kivijalkaliikkeitä suosiva Ville on huomannut palvelukokemuksen heikentyneen etenkin suurten ketjujen liikkeissä viimeisen parin vuoden aikana. Jos tuotteesta ei saa tarvittavia tietoja, on ostopäätöksen syntyminen epätodennäköisempää.
– Palvelua on välillä hankala saada. Yleensä minulla on aina jokin kysymys, ja jos myyjää ei näy, en osta tuotetta kyseisestä liikkeestä, Ville toteaa.
“Chatissa sain vastaukset kysymyksiini todella nopeasti”
Ville pääsi hiljattain kokemaan, mitä toimiva asiakaspalvelu verkossa parhaillaan on. Perheen astianpesukone hajosi, ja uusi laite tarvittiin mahdollisimman nopeasti. Kun tutusta kivijalkaliikkeestä ei saanut palvelua puhelimitse, Ville puolisoineen päätyi Prisman verkkokauppaan. Ville kokeili Prisman sivuilla Finnchatin tuottamaa chat-palvelua.
– Ajattelin ensin, etten yleensä osta Prismasta kodinkoneita, mutta päätin kokeilla chattia. Sieltä vastattiin välittömästi ja kerrottiin tuotteen saatavuus ja toimitusaika. Tämä vahvisti ostopäätökseni.
– Keskustelin kahden eri henkilön kanssa, ja molemmilla kerroilla sain kaikkiin kysymyksiini vastauksen todella nopeasti, Ville kehuu.
“Finnchat erottautuu palvelulla ja nopeudella”
Villen oma kokemus Finnchatin palvelusta Prisman verkkokaupassa vahvisti käsitystä siitä, että Finnchat haluaa panostaa palveluun ja olla paras omalla alallaan. Erityisesti Ville nostaa esiin palvelun nopeat vastausajat.
– Olennaisin ero muihin on vastausaika ja se, että kaikkiin kysymyksiin saa vastauksen. Vaikka Finnchatin kaverit eivät ole vähittäiskaupan eksperttejä, kaikki tieto on näppäinten kautta nopeasti saatavilla. He pystyvät vastaamaan tuotteeseen liittyvään kysymykseen nopeammin kuin kivijalkakaupan myyjä koskaan!
– Aina, kun tehdään suurella sydämellä ja halutaan olla markkinoiden paras, siitä seuraa jotain hyvää, Ville kiteyttää.
Suosittelija:
Villen oma kokemus Finnchatin palvelusta Prisman verkkokaupassa vahvisti käsitystä siitä, että Finnchat haluaa panostaa palveluun ja olla paras omalla alallaan. Erityisesti Ville nostaa esiin palvelun nopeat vastausajat. – Olennaisin ero muihin on vastausaika ja se, että kaikkiin kysymyksiin saa vastauksen. Vaikka Finnchatin kaverit eivät ole vähittäiskaupan eksperttejä, kaikki tieto on näppäinten kautta nopeasti saatavilla. He pystyvät vastaamaan tuotteeseen liittyvään kysymykseen nopeammin kuin kivijalkakaupan myyjä koskaan! – Aina, kun tehdään suurella sydämellä ja halutaan olla markkinoiden paras, siitä seuraa jotain hyvää, Ville kiteyttää.
Ville Niemijärvi
Tiedot
Tilaaja: | Ville Niemijärvi |
Ajankohta: | - 2016 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ville Niemijärvi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Vuokratyövoima |
Omat tagit
Finnchat - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Finnchat - Muita referenssejä
Finnchat - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |