Yliopistojen sähköinen hakujärjestelmä
Joka kevät kymmenettuhannet yliopistopaikkaa hakevat pohtivat, mitä lähtevät opiskelemaan ja minne. Seuraava jännittävä hetki on, kun pääsykokeiden tuloksia odotetaan. Joillekin ovet yliopistoon aukeavat, jotkut jatkavat yrittämistä seuraavana vuonna. Helpotusta hakuun on tuonut yliopistohaku.fi -palvelu.
Yliopistoon haku tapahtui vielä muutama vuosikymmen sitten paperisella lomakkeella. Sähköisten palveluiden yleistyessä lomake siirtyi nettiin, mutta yliopistoilla ja tiedekunnilla olivat omat ohjelmansa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että moneen yliopistoon pyrkivä teki hakulomakkeet jokaiseen paikkaan erikseen – eri logiikalla. Opetushallitus ja CGI käynnistivät - kilpailutuksen ja käytettävyysarvioinnin - jälkeen yhteisen projektin yliopistohaku.fi:stä vuonna 2007.
- Yliopistoilla itsellään on ollut vahva tahtotila kehittää hakuprosessia sekä kansalaisen että hallinnon näkökulmasta. Kyseessä on kuitenkin ensisijassa kansalaispalvelu, vaikkakin samalla myös viranomaisresurssien ajankäyttö on tehokkaampaa ja keskitetympää, erityisasiantuntija Marcus Caselius Opetushallituksesta toteaa.
Yliopistojen sähköinen hakujärjestelmä (YSHJ) yhdistää kaiken tarvittavan opiskelupaikan hakuun liittyvän tiedot.
– Järjestelmää testattiin muutamassa lukiossa kevään 2008 yhteishaun yhteydessä. Suurelle yleisölle palvelu avattiin syksyllä 2008. Halusimme ottaa varman lähdön ja siksi lanseeraus tapahtui syksyllä, jolloin hakijoiden määrä on tuhansissa, kun keväisin hakijoita on jopa 70 000, Caselius jatkaa. – Vuosien varrella olemme tehneet tarvittavia päivityksiä ja parannuksia käyttäjäkokemusten perusteella.
– Tämä on perinteiseen paperilomakkeeseen verrattuna suurin muutos, liiketoimintapäällikkö Minna Nieminen CGI:stä selventää. – Mutta edelleen haun yliopistoihin voi tehdä paperilla tilaamalla omien hakuehtojen mukaisen lomakkeen yliopistohaun neuvontapalvelusta.
Nettihaun edetessä järjestelmä kysyy käyttäjältä valintaprosessiin liittyviä tarvittavia tietoja, kuten pääsykoepaikkakunnan ja kielitaidon. Hakulomake ilmoittaa myös mahdollisista ennakkotehtävistä sekä valintaan liittyvistä liitteistä. Hakija voi siirtyä hakulomakkeelle joko suoraan tai käyttämällä ostoskori-tyyppistä Koulutuskoria, josta omat hakukohteet ovat helppo siirtää hakulomakkeelle. Lopuksi hakija lähettää hakulomakkeensa ja se tallentuu valtakunnalliseen hakija- ja opinto-oikeusrekisteriin. Jos hakija ilmoittaa hakulomakkeella sähköpostiosoitteensa, hän saa vahvistusviestin vastaanotetusta hakulomakkeesta sähköpostiinsa.
– Nettihaun käyttäjä voi itse valita onko hän rekisteröitynyt käyttäjä vai tekeekö hän haun ilman tunnuksia. Mikäli käyttäjä rekisteröityy pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella palveluun, voi hän hakuilmoituksen lähettämisen lisäksi seurata valintatuloksia, ottaa paikan vastaan tai jäädä jonottamaan mieluisampaa opiskelupaikkaa, Nieminen kertoo. – Yliopistohaku.fi -palvelu on aina auki kaikille käyttäjille. Palvelussa olevat hakulomakkeet ovat käytössä vain hakuaikoina.
Caselius muistuttaa, että kevään ja syksyn yhteishakujen lisäksi yliopistoilla on omia erillishakuja yliopistohaku.fi -palvelussa.
– Kannattaa siis seurata, mitä tarjolla on.
Tiedot
Tilaaja: | Opetushallitus |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Minna Nieminen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |