Puolet suomalaisista pitää Suomea mobiilimaailman edelläkävijänä Euroopassa, selviää Telian ja tutkimusyhtiö Bilendin tuoreesta tutkimuksesta. Myös asian yhteiskunnallinen merkitys tunnistettiin, sillä 71 prosenttia vastaajista sanoi, että mobiiliosaaminen on tärkeä kansainvälinen kilpailuvaltti Suomelle.
Kansalaisilla on myös mobiiliverkkoihin ja uuden 5G-verkon käyttöönottoon liittyviä huolenaiheita. Kun tutkimuksessa esitetty väittämä kuului: ”Mobiilitekniikkaan ja digitalisaatioon liittyy kansainvälisiä turvallisuusuhkia”, 60 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä.
Valtaosa vastaajista piti luotettavuutta ja turvallisuutta erittäin tai melko tärkeänä 5G-toimittajan valinnassa. 5G-verkon kotimaisuutta piti turvallisuuden kannalta erittäin tai melko tärkeänä 75 prosenttia vastaajista.
”Suomessa mobiili on ensisijainen verkko, ja siksi sen turvallisuus ja luotettavuus ovat niin tärkeitä.”
”Telian 5G-verkko on rakennettu kokonaan Nokian laitteilla, ohjelmistoilla ja palveluilla. Suomessa mobiili on ensisijainen verkko, ja siksi sen turvallisuus ja luotettavuus ovat niin tärkeitä. Lisäksi mobiiliverkkoihin liittyvä turvallisuuskeskustelu on selvästi saanut suomalaiset pohtimaan asiaa. Ja onhan meillä Suomessa ainutlaatuinen tilanne: kaikkialla on hyvät ja kohtuuhintaiset mobiilipalvelut, mitä suomalaiset osaavat todella arvostaa”, 5G-johtaja Janne Koistinen sanoo Telian tiedotteessa.
4G-verkon väestöpeitto arvioitiin alakanttiin
Tutkimuksen väittämästä ”Suomessa on laadukkaat ja kattavat mobiiliverkot” oli täysin tai melko samaa mieltä 74 prosenttia vastaajista. Moni tutkimukseen osallistunut kuitenkin arvioi 4G-verkon väestöpeiton todellista alhaisemmaksi. Pääosin verkon ajateltiin kattavan vain 80–90 prosenttia tai 70–80 prosenttia väestöstä. Vain 15 prosenttia vastaajista valitsi väestöpeitoksi 90–100 prosenttia. Telia kertoo, että esimerkiksi sen 4G-verkon väestöpeitto on 99,94 prosenttia suomalaisista.
Vain 15 prosenttia vastaajista valitsi väestöpeitoksi 90–100 prosenttia.
Laajuuden lisäksi Suomen mobiiliverkkojen laatu on saanut mainetta kansainvälisestä hiljattain julkaistusta tutkimuksesta, jossa suomalaiset verkot pärjäsivät erinomaisesti. 2,3 miljardin mittaustapahtumaan perustuvassa tutkimuksessa Suomi sijoittui toiseksi. Edelle pääsi vain Tanska.
”Olemme investoineet vuosittain satoja miljoonia euroja suomalaisiin verkkoihin. Tänä vuonna olemme rakentaneet kiihtyvällä vauhdilla 5G-verkkoa ja samalla modernisoineet 4G-verkkoa. On hienoa että nämä panostukset näkyvät mittauksissa ja asiakkaittemme arjessa”, Koistinen kertoo.
5G-verkkoa koskeva kysely toteutettiin loka–marraskuun vaihteessa. Vastaajina oli tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista. Bilendi Oy:n toteuttaman tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaisten väestöjakaumaa.
Kuva: Telia
Lue myös:
Uudet kyberturvallisuusuhat vuonna 2022 – 9 tulevan vuoden kyberhyökkäystrendiä