Äänestäisin eduskuntavaaleissa mielelläni liberaalia, markkinataloutta kannattavaa ehdokasta. En kuitenkaan haluaisi äänestää sellaista, joka ei malta perehtyä tosiasioihin tai on niin dogmaattinen, että perehdyttyäänkin sivuuttaa tosiasiat, jos ne ovat ristiriidassa hänen ideologiansa kanssa. Vaihtoehtoni ovat kaventuneet huolestuttavasti.

Ylen tekemän haastattelututkimuksen ja vaalikonevastausten perusteella valtaosa edustajista ja edustajaehdokkaista haluaa viinit ruokakauppoihin. Näkemystä perusteellaan käsityksellä, että edellinen alkoholipolitiikan muutos vuonna 2018 ei aiheuttanut ongelmia ja todistaa, että viinien lisääminenkään ei sen vuoksi ongelmia aiheuttaisi. Jos ongelmia kuitenkin esiintyisi, ne kohdistuisivat aivan marginaaliseen ongelmakäyttäjien ryhmään. Miksi siis holhota koko väestöä pienen marginaaliryhmän vuoksi?

Nämä käsitykset ovat sekä THL:n että kansainvälisten tutkimusten mukaan virheellisiä. Kohtuukäyttäjän ja ongelmakäyttäjän raja on häilyvä. Alkoholin kulutuksen lisääntyminen yksinkertaisesti aiheuttaa suoraan tai epäsuoraan lisää terveyshaittoja eikä haittoja voi kohdistaa vain marginaalisiin ongelmakäyttäjiin. Vuoden 2018 lakimuutoksen vaikutus tilastoituun kulutukseen oli kolme prosenttia. Lisäkuolemia aiheutui jopa hieman ennustettua enemmän eli 160. Viinien ja alle 15 prosenttisten juomien tuominen ruokakauppoihin olisi suurempi muutos kuin vuoden 2018 lakimuutos, joten vaikutukset olisivat epäilemättä suuremmat. Lisäksi on syytä huomata, että viinit toisivat mukanaan myös väkevät juomat ruokakauppoihin. Miksi ne pitäisikään jättää muutoksen ulkopuolelle, jos olemme vakuuttuneita, että alkoholin saatavuuden lisääminen ei aiheuta ongelmia?

”Hyötyjä on vastapainoksi perusteltu erittäin heikosti”

Viinit ruokakaupoissa aiheuttaisi siis terveyshaittoja ja sosiaalisia ongelmia. Hyötyjä on vastapainoksi perusteltu erittäin heikosti. Päivittäistavarakaupan edustajien puheissa muutosta perustellaan tarinalla, kuinka viinien vapauttaminen antaisi ihmisille mahdollisuuden nauttia lasillinen viiniä ruuan kanssa sivistyneesti eurooppalaiseen tyyliin. Hataria ovat perustelut.

Lisäksi minua ihmetyttää, kuinka samat kansanedustajat, jotka ovat valmiita ehkäisemään pelihaittoja poistamalla peliautomaatit ruokakaupoista, haluavat viinit tilalle. Logiikka ei vaikuta kovin johdonmukaiselta.

Kansanedustajalla on täysi oikeus ja velvollisuus tehdä arvovalintoja, mutta nämä valinnat eivät saisi perustua vääriin argumentteihin niin kuin nyt on käymässä.

Osa poliitikoista haluaa viinit ruokakauppoihin.