Terveydenhuollon kustannukset olisi saatava kuriin sosiaali- ja teveyspalveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi. Terveydenhuollon it-kustannukset näyttelevät säästötoimenpiteissä luonnollisesti merkittävää roolia.

Yksi kohteista, jossa lisäsäästöjä olisi mahdollisuus saavuttaa, ovat työasemakustannukset.

“Oikeat teknologiavalinnat voivat auttaa säästämään jopa 75% terveydenhuollon työasemakustannuksista”, kertoo Tomi Äikää Arrow Electronicsilta.

Äikään mukaan tähän tarkoitukseen kehitettyä IGELin teknologiaa on vuosien aikana otettu käyttöön hyvällä menestyksellä Pohjoismaisissa terveydenhuollon organisaatioissa, ja vauhti kiihtyy. 

“Tärkeä syy menestykseen on se, että terveydenhuoltoalan organisaatiot voivat saavuttaa merkittäviä tehokkuushyötyjä ottamalla IGELin käyttöjärjestelmän käyttöön työasemissaan”, Äikää sanoo.

Terveydenhuollon haasteet ja mahdollisuudet tapetilla myös länsinaapurissa

Ruotsin IT-Hälsa kirjoitti hiljattain julkaisussaan terveydenhuollon tietojärjestelmien haasteista ja ratkaisuista.

Isoimmaksi haasteeksi terveydenhuollon organisaatiot nimesivät pienentyvät it-budjetit. Toisena haasteena on löytää keinot siihen, miten helpottaa ja nopeuttaa työntekijöiden tietoteknistä työskentelyä. Kolmantena ongelmakohtana artikkelissa esiin nousi tietoturva.

Tomi Äikään mukaan kaikki yllä mainitut haasteet voidaan ratkaista Igelin ohjelmiston avulla. IGELin ratkaisu perustuu Linux käyttöjärjestelmään, jonka suorituskykyvaatimukset työasemille ovat minimaaliset. Sen ansiosta asiakkaat voivat käyttää edelleen vanhentumassa olevia työasemia, jotka muuten pitäisi uusia esimerkiksi hitautensa tai tietoturvavaatimusten takia.

”IGELin ratkaisu perustuu Linux käyttöjärjestelmään, jonka suorituskykyvaatimukset työasemille ovat minimaaliset”

“IGEL OS -käyttöjärjestelmässä tietoja ei myöskään tallenneta paikalliselle työasemalle. Jos työntekijän tietokone rikkoutuu tai varastetaan, tietoja ei menetetä, ja siitä, että dataa ei tallenneta paikalliselle työasemalle, saadaan myös muita etuja”, Äikää listaa.

IGEL toimii ennaltaehkäisevän turvallisuusmallin (PSM) mukaisesti, ja koska IGEL OS -käyttöjärjestelmä toimii vain lukumoodissa, sitä ei voi muokata. Näin ollen jopa 95 prosenttia kaikista haittaohjelmista voidaan välttää.

IGEL on havainnut tutkimuksessaan, että terveydenhuollon organisaatiot voivat säästää jopa 75 prosenttia työasemakustannuksistaan ja samalla helpottaa sairaalahenkilökunnan kirjautumista, parantaa turvallisuutta ja pidentää työasemien käyttöikää.

“Kustannusten optimointi, turvallisuuden lisääminen ja kestävän kehityksen it-ratkaisut ovat asioita, joissa IGEL voi auttaa terveydenhuollon organisaatioita. Asiakkaamme voivat käyttää suhteellisen yksinkertaisia päätelaitteita erittäin suorituskykyisten työasemien sijaan, mikä osaltaan säästää terveydenhuollon organisaatioiden kustannuksia. Sen ansiosta organisaatiot voivat myös käyttää olemassa olevia päätelaitteitaan pidempään. Pöytä- ja kannettavia työasemia voidaan käyttää kolmen vuoden sijasta jopa viidestä seitsemään vuotta, koska käyttöjärjestelmä vaatii paljon vähemmän suorituskykyä, Igelin Pohjoismaiden aluejohtaja Timo Siedenberg kertoi julkaisussa.

Igelin pihvi on lopulta yksinkertainen: sairaanhoitajat ja lääkärit kirjautuvat järjestelmiin useita kertoja päivässä. Yksinkertaistamalla ja lyhentämällä tähän menettelyyn kuluvaa aikaa, voidaan vapauttaa aikaa henkilökunnan tärkeimpään tehtävään, eli potilaista huolehtimiseen, sekä ihmishenkien pelastamiseen.

Tapahtumakutsu terveydenhuollon it-päälliköille

IGEL kutsuu pohjoismaisen terveydenhuollon it-päällikköjä Göteborgiin 2.-3. Lokakuuta 2024 järjestettävään tapahtumaan. 

Ruotsissa Jämtland Härjedalenin alue on yksi IGELin asiakkaista, ja he ovat myös paikalla Göteborgin tapahtumassa kertomassa yhteistyöstään IGELin kanssa.

IGEL esittelee yhdessä kumppaneidensa, kuten Citrixin, Pointsharpin, Lenovon, LG:n, Control Upin, HP:n sekä Imprivatan kanssa Göteborgissa 2.-3. lokakuuta kustannustehokkaita it-ratkaisuja pohjoismaisille terveydenhuollon organisaatioille. Tapahtumassa on runsaasti esimerkkejä IGEL OS:n käyttökokemuksista terveydenhuollossa ja teemana on muun muassa lääkäreiden ja sairaanhoitajien työn yksinkertaistaminen.

Ilmoittautuminen tapahtumaan

Tapahtumakuvaus Ite wikin tapahtumasivulla

 

Kannen kuva: IGEL