Jos teollisen ajan politiikka pitäisi kiteyttää yhteen sanaan olisi tuo sana tasa-arvo. Tasa-arvo tulonjaossa jakoi teollisen tehokkuuden hyödyt kaikille. Tasa-arvo markkinoilla vähensi suuruuden ekonomian haittoja. Tasa-arvo koulutuksessa toi kaikki mukaan luomaan hyvinvointia. Tasa-arvo päätöksenteossa esti eliittiä vieraannuttamasta kansalaisia yhteiskunnasta. Tasa-arvo työelämässä tasapainotti keskitetyn johtamisen ongelmia.
Työkaluna tasa-arvon toteuttamiseksi käytettiin säädöksiä, verotusta, julkisia palveluja, etujärjestöjä, kansalaisyhteiskuntaa sekä kolmikantaista päätöksentekoa.
Nyt olemme siirtyneet teollisesta ajasta digitaaliseen aikaan. Digitaalinen aika tarkoittaa sitä, että kaikki ovat yhteydessä toisiinsa verkon kautta. Tuo ei tee tasa-arvon tavoitetta tyhjäksi, mutta se haastaa sen.
Esimerkki. Satavuotista sanastoa käyttäen digitalisaatio hämärtää kapitalismin ja proletariaatin välistä rajaa. Jokaisella tietokoneensa verkkoon liittävällä on käytössään nyt tehdas ja ulottuvillaan mittaamattomat markkinat. Osaamisesta on tullut pääomia, suuruuden ekonomiaa ja valtaa tärkeämpi tie menestykseen.
Muutama henkilö perusti Supercellin vuonna 2010. Nyt Supercellillä on reilut 150 työntekijää, joista jokainen takoi 3 miljoonaa euroa voittoa vuodessa. Varovaisesti arvioiden Supercell on luonut arvoa viidessä vuodessa noin 10 miljardia euroa. Uskomattoman suuria lukuja jotka perustuvat tyystin osaamiseen.
Digitaalinen maailma nosti osaamisen tärkeimmäksi menestystekijäksi. Miten tasa-arvoistaa osaaminen? Ei mitenkään. Osaamista ei voi ottaa tai antaa kuten rahaa tai valtaa. Ainoa tapa jakaa osaamista on ottaa mahdollisimman laaja joukko ihmisiä mukaan siihen vuorovaikutukseen, jossa osaamista käytetään.
Onneksemme digitaalisessa maailmassa osaaminen ei johda menestykseen ilman vuorovaikutusta. Näin tehokkuus ja oikeudenmukaisuus lyövät kättä vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus on kaikkien etu. Vuorovaikutus on digitaalisen ajan tärkein yksittäinen sana.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Ensinnäkin on hyvä pohtia perinteistä vastakkainasettelua ennakkoluulottomasti, sillä digitaalisessa maailmassa me olemme kaikki sidottuna toisiimme vahvemmin kuin koskaan ennen. Kansalainen ei voi hyvin, mikäli vientiteollisuus, kauppa tai pankit voivat huonosti ja luonnollisesti sama toisinpäin. Teollisen ajan nollasummapeli-ajattelusta kannattaa ponnistaa jos-sinä-pärjäät-niin-minä-pärjään -ajatteluun.
Toisekseen perinteistä sääntelyä on syytä miettiä uudesta näkökulmasta. Teollisessa ajassa kansalaisten suojelu tiukoilla säädöksillä oli välttämätöntä. Digitaalisessa ajassa vuorovaikutus on usein tehokkaampi keino. Sosiaalinen media on saanut paitsi poliitikkoja myös yrityksiä arvioimaan tekemisensä uudelleen.
Kun säädösten maailmassa yleensä pyritään hyppäämään aidan yli sieltä, missä aita on matalin, hypätään digitaalisessa maailmassa niin korkealle kuin suinkin vain kyetään. Siksi avoimuus on nyt monesti sääntöjä tehokkaampi keino turvata kansalaisten elinolot.
Kolmanneksi digitalisaatio tekee itsessään maailmasta paremman, koska digitaalinen maailma on tehokas, läpinäkyvä ja vailla ihmisten unelmia jarruttavia portinvartijoita. Siksi digitalisaation edistäminen on itsessään tärkeää, kaikille puolueille, aatteellisista lähtökohdista riippumatta.
Digitalisaatio voi vaikkapa edistää yrittäjyyttä (kok), turvata hyvinvointiyhteiskunnan (sd), voimaannuttaa kansallista kulttuuria (ps), vahvistaa maakuntia (kesk), rahoittaa perustulon (vas), lopettaa luonnonvarojen tuhlauksen (vihr), rikkoa kielimuurit (rkp) ja nivoa perheyhteisöt vahvemmin yhteen (krist).
Edessämme on suuri savotta. Robotisaatio haastaa suhteemme työhön. Asenteet on syytä miettiä uudestaan, koska teollisen ajan hyveistä (kuten ahkeruus ja tottelevaisuus) on noustava digitaalisen ajan hyveisiin: oma-aloitteisuuteen, luovuuteen ja intohimoon.
Eikä perinteisen tasa-arvonkaan merkitys minnekään häviä, kun ihmisten keskinäiset tuottavuuserot voivat digitaalisessa maailmassa olla monituhatkertaisia.
Ja sitten se vaativin, erilaisten ihmisten ja näkemysten sulattaminen yhteen rakentavalla tavalla. Digitaalisen ajan vuorovaikutus on sitä tehokkaampaa, mitä sujuvammin ja mitä erilaisempia näkökulmia voimme yhteen sovittaa. On inhimillistä, että erilaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset ärsyttävät meitä, syvästi ja tunnetasolla. On viisautta ymmärtää, että digitaalisen ajan vuorovaikutuksessa juuri meitä eniten ärsyttävä ihminen saattaa olla se meille arvokkain yhteistyökumppani. Siksi tarvitsemme aimo annoksen luottamusta ja keskinäistä armeliaisuutta.
Digitaalisen ajan hedelmät eivät lankea eteemme käskemällä vaan yhdessä etsimällä. Tähän urakkaan auttaa ehkä mielikuva. Kukoistavan Suomen palaset on ripoteltu sinne tänne yhteiskuntaan, eri puolueisiin, yrityksiin, etujärjestöihin ja lukemattomille kansalaisille. Nuo kaikki palaset pitäisi nyt yhdessä asetella paikoilleen, mikäli haluamme menestyä.
Kirjoittaja: Mikael Jungner
Julkaistu aiemmin Iltalehdessä.
