Kaikki irti Teamsista Tahdon koulutusten avulla
Kuluttajaliitto ja Tahto ovat kulkeneet samaa matkaa jo useiden vuosien ajan. Pilvipalveluiden käyttö on tullut Kuluttajaliitolle tutuksi matkan varrella, mutta joitain asioita on hyvä kirkastaa ja tarkastella ajan kuluessa.
Liitossa oltiin herätty siihen, että Microsoft Teamsin käyttö ei ollut sillä tasolla, jolla sen olisi hyvä olla. Teams oli otettu käyttöön pari vuotta aiemmin, mutta käyttöönoton jälkeinen työskentelykulttuurin muutos ei ollut ottanut tarpeeksi tuulta alleen. Teams oli jäänyt muiden viestintävälineiden jalkoihin ja sisäinen viestintä hoidettiin puhelimitse, sähköpostilla ja WhatsAppilla.
Hallintopäällikkö Tapani Veija kertoo, että lisäkoulutukselle oli tarvetta: “Käyttöönoton jälkeen Teams oli jäänyt oikeastaan vain niiden henkilöiden käyttöön, jotka sitä halusivat tai osasivat käyttää. Emme olleet sisäistäneet täysin, mitä hyötyjä Teamsista olisi saatavilla työn tekemisen tehostamiseen.”
Kuva: Kuluttajaliitto / Tapani Veija
Usean eri viestintäkanavan käyttö oli aiheuttanut liitossa sen, että sisäinen viestintä vaikutti olevan solmussa, eikä organisaation eri osa-alueiden toiminta ollut läpinäkyvää.
“Olimme jo pitkään miettineet ratkaisua sille, että mikä olisi paras alusta asioiden yhdessä työstämiselle ja sille, miten saisimme ihmisille tietoa siitä, mitä muut tekevät.
Kävimme aiemmin osan keskusteluista Whatsappissa, osan Teamsissa ja osan sähköpostissa eikä kukaan lopulta oikein tiennyt, mikä keskustelu ja päätös olikaan missä, mikä oli viimeisin tiedostoversio ja niin edelleen.”
Teamsista apua työn tekemisen solmukohtiin
Kuluttajaliitossa ymmärrettiin, että oikein rakennettuna ja käytettynä Teams pystyisi ratkaisemaan käsillä olleet haasteet, jolloin Tapani päätti ottaa yhteyttä Tahdon Lasse Miettiseen.
“Lasse sai palaverissa hyvin kiinni siitä, mikä meidän lähtötilanne ja tarve on. Ensimmäisten keskustelujen jälkeen jatkoimme suunnittelua Sanni-Kaisan [Miettinen] kanssa ja lähdimme toteuttamaan ensimmäisenä kartoituskyselyä meidän henkilökunnallemme.”
Tapani ja Sanni-Kaisa suunnittelivat ja toteuttivat yhdessä kartoituksen Liiton henkilöstölle, jossa selvitettiin Teamsiin liittyvät uskomukset, toiveet ja asiat, jotka Teamsissa koettiin haasteellisina. Kartoituksen pohjalta suunniteltiin kaksi Teams-koulutusta, joista ensimmäinen keskittyi Teamsin käytön perusasioihin ja toisessa pureuduttiin edistyneempiin asioihin, kuten tiimien luomiseen, vieraskäyttäjien kutsumiseen ja hallinnointiin sekä Teamsin kautta käytettäviin sovelluksiin.
“Suunnittelimme koulutukset yhdessä Sanni-Kaisan kanssa. Ennakkokartoitukset vahvistivat omaa ajatustani siitä, mitkä meidän tarpeet ja toiveet ovat ja yhteisten keskustelujen pohjalta Sanni-Kaisa suunnitteli juuri meidän tarpeisiin sopivan koulutuspaketin.
Pidin siitä, että koulutukset oli aidosti ja oikeasti tehty juuri meidän tarpeisiin, eikä kyseessä ollut mikään pakasta vedetty “kaikille sopiva” -ratkaisu. Saimme tukea myös koulutuksen jälkeiseen aikaan ja siihen, miten meidän kannattaisi työskennellä jatkossa.
“Koulutukset oli rakennettu hyvin. Sanni-Kaisa näytti itse miten mikäkin asia toimii ja tehdään eikä koulutukset olleet mitkään kalvosulkeiset. Henkilöstö antoi koulutuksista paljon positiivista palautetta ja onnistumisesta kertoo se, että Teams on nyt käytössä kaikilla työntekijöillämme.”
Kuva: Kuluttajaliitto
Koulutuksesta eväitä toiminnan kehittämiselle
“Olemme kehittämässä toimintaamme seuraavalle tasolle useiden eri digiprojektien myötä ja on mahtavaa, että saamme meidän työskentelytapamme mukaan siihen samaan kelkkaan.
Rakensin meille uudet tiimit ja ohjeistin käyttäjiä, miten tiimejä tulee käyttää. Pystymme nykyään työstämään esimerkiksi hankehakemuksia aiempaa huomattavasti yksinkertaisemmin. Kun useamman ihmisen pitää lukea, kommentoida ja työstää tiedostoja, se on helppoa, kun sähköpostissa liikkuvista eri versioista on päästy eroon.”
“Työskentelymme on nykyään selkeämpää ja läpinäkyvämpää, kun saimme paikan, jossa voimme työstää asioita yhdessä. Samalla olemme saaneet karsittua ylimääräisiä sähköposteja ja WhatsApp-viestejä pois. Uskon, että se vähentää työntekijöiden sisäistä painetta, kun kaikki tieto löytyy keskitetysti yhdestä paikasta ja se on hallittavissa.”
Kuluttajaliiton Tapani Veija voi suositella Tahdon palveluita ja koulutuksia hyvillä mielin.
“Tahdolta saa hyvin kattavasti palveluita ja apua mm. pelikirjojen ja pidempiaikaisen tuen muodossa. Tahto ei tarjoa pelkästään käyttökoulutusta vaan aitoa apua myös työn tekemisen kehittämiseen.”
Räätälöimme mielellämme Teams-koulutuksen myös sinun organisaatiollesi
Järjestimme Kuluttajaliitolle koulutuksen kahdessa osassa. Ensimmäisessa osassa keskityimme Teamsin peruskäytön opetteluun ja toisessa osassa kävimme läpi Teamsin edistyneempiä ominaisuuksia.
Otsikkotasolla koulutuksissa käsiteltiin seuraavanlaisia asioita:
Ensimmäinen koulutus
- Eri keskustelun muodot ja erot Teamsissä (Chat-yksityisviesti, kanavien keskustelut)
- Ilmoitusasetukset, miten hallinnoin omia asetuksiani
- Kokoukset, miten luon kokouskutsun, miten liityn kokoukseen ja kokouksen uudet ominaisuudet
- Teams selaimessa, työpöydällä ja mobiilissa
- Tiedostojen käyttö ja jakaminen Teamsissa
Toinen koulutus
- Tiimien ja kanavien luominen ja hallinnointi
- Tiimin kanavien työkalut ja niiden hallinnointi
- Vieraskäyttäjien kutsuminen ja käyttöoikeuksien hallinnointi
- Planner ja muut Teamsin kautta käytettävät sovellukset
- Webinaarin järjestäminen, Teams-kokous vai Live-tapahtuma
Jos haluat saada oman organisaatiosi sisäisen viestinnän kuntoon ja saavuttaa Kuluttajaliiton kaltaisia tuloksia, olethan yhteydessä meihin!
Suosittelija:
Tahdolta saa hyvin kattavasti palveluita ja apua mm. pelikirjojen ja pidempiaikaisen tuen muodossa. Tahto ei tarjoa pelkästään käyttökoulutusta vaan aitoa apua myös työn tekemisen kehittämiseen.
Tapani Veija
Tiedot
Tilaaja: | Kuluttajaliitto |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Pekka Hyvärinen, +358 400 437 907 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus |
Tahto Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tahto Group - Muita referenssejä
Tahto Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |