Miksi yritys tarvitsee verkkosivut? 8 syytä miksi nettisivut ovat tarpeen mikrofirmallekin
Nettisivujen tarpeellisuus koskee joka yritystä riippumatta yrityksen koosta tai siitä, onko kyseessä koirahoitola, nuohousfirma, hierontalaitos vaiko pyöräkorjaamo.
Katso alta 8 syytä sille, miksi yritys tarvitsee verkkosivut.
1. Ole siellä missä asiakkaasikin (eli netissä)
Keltaisia sivuja ei enää ole. Kun asiakas etsii jotain tuotetta tai palvelua, hän etsii sitä netistä. Todennäköisesti hän avaa Googlen, ja luultavasti klikkaa auki vain kolme ensimmäisestä hakutulosta.
Yrityksellä voi siis pyyhkiä hyvin, jos se on päässyt hyvällä hakukoneoptimoinnilla Google etusivulle ja vieläpä kolmen kärkeen.
Myös ikäihmiset käyttävät nykyään sujuvasti nettiä – sekä tietokoneella että älypuhelimella. Siksi myös senioreille suunnattuja palveluita voi ja kannattaa mainostaa netissä.
2. Facebook-profiili ei riitä: some on nykyään monipuolisempi
Facebook ja Facebook-markkinointi on edelleen hyvä idea, mutta pitää muistaa myös muut somekanavat, jotta voisi tavoittaa kohdeyleisönsä sosiaalisessa mediassa mahdollisimman kattavasti.
Läheskään kaikki suomalaiset eivät käytä Facebookia, mutta hakukoneet (ja etenkin Google) ovat päivittäisessä käytössä. Verkkosivuihin panostaminen auttaa asiakkaita löytämään yrityksen, mikä puolestaan mahdollistaa yrityksen kasvun ja menestyksen.
Yritys voi siis halutessaan perustaa Facebook-sivun, mutta se ei yksistään riitä. Sen rinnalle tarvitaan verkkosivut ja mahdollisesti myös muita some-tilejä.
3. Verkkosivujen avulla voi mainostaa kustannustehokkaasti
Yritys voi ohjata sivuilleen maksettua liikennettä ja kasvattaa siten asiakkaiden ja tilausten määrää. Hakusanamarkkinointi (kuten Google Ads -hakusanamainonta) ei kuitenkaan ole ilmaista.
Yritys maksaa joka kerta, kun joku lukee mainoksen ja klikkaa sitä. Tämä ei tietenkään vielä takaa kauppoja, vaan ainoastaan klikkauksen.
Klikkauksen hinnan voi valita etukäteen. Se voi olla esimerkiksi 0,25 €, jos hakusana ei ole kovin kilpailtu. Klikkauskohtainen hinta voi kasvaa vaikka 2,50 euroon asti. Lisäksi yritys saattaa maksaa mainostoimistolle siitä, että se suunnittelee ja koordinoi näitä mainoskampanjoita.
Jos yrityksen verkkosivut on hakukoneoptimoitu hyvin, sivut löytyvät hakukoneen kärkisijoilta ilman maksettua mainontaakin.
Laadukas sisältö on olennainen tekijä. Hyvät julkaisut jäävät elämään. Niitä luetaan ja jaetaan kenties vuosienkin päästä.
Hakukoneoptimointi on kustannustehokas, mutta ei kuitenkaan ilmainen tapa mainostaa ja markkinoida netissä. Verkkosivujen luominen ja sisällön tuottaminen vaativat vähintäänkin aikaa, ja aika on rahaa (etenkin yrittäjälle).
4. Verkkosivuille voi lisätä ajanvarauskalenterin
Verkkosivut ovat tarpeen myös siksi, että niille voi lisätä yhteystiedot ja ajanvarauskalenterin.
Jotkut kuluttajat eivät suostu käyttämään kuin vain niiden yritysten palveluita, joilla on sähköinen ajanvarauskalenteri.
Tähän on eri syitä, kuten:
- Luurikammo
- Puhelinsoitto maksaa
- Ajanvarauskalenterilla voi varata ajan omien aikataulujen mukaisesti vaikka keskellä yötä
Yrittäjänkin kannalta on mukavampaa, että asiakkaat voivat varata itse aikansa. Näin työpuhelin ei soi juuri silloin, kun yrittäjä on suihkussa/nukkumassa/kyynärpäitä myöten taikinassa.
Ajan varaaminen on paljon helpompaakin, kun asiakas näkee yrityksen kalenterin yhtä aikaa oman kalenterin kanssa. Samalla vältytään monilta “ai niin mulla oli silloin hammaslääkäri” -peruutuksilta.
5. Sivustolla voi tarjota monikanavaista asiakaspalvelua
Verkkosivujen avulla yritys voi tarjota monikanavaista asiakaspalvelua.
Verkkosivuilla on helppo julkaista puhelinnumero, sähköpostiosoite ja linkit sosiaalisen median kanaviin. Verkkosivuille voidaan lisätä myös chat-ikkuna.
Monikanavaisen asiakaspalvelun tai osan siitä voi ulkoistaa, jotta yrittäjä tai tämän työntekijät voisivat tehdä muutakin kuin päivystää linjoilla.
6. Yritys voi sitouttaa asiakkaat julkaisuillaan
Verkkosivujen ja etenkin blogi-osion avulla yrittäjä voi sitouttaa asiakkaansa.
Kukapa ei haluaisi lukea hyviä tarinoita, joten mielenkiintoiset postaukset näkyvät palaavien kävijöiden määrässä.
Yritys voi myös tarjota mahdollisuutta tilata uutiskirje, jolloin kävijät saavat sähköpostiinsa ilmoituksen kaikista uusista julkaisuista – sekä uusista tuotteista ja palveluista…
Jo tutuksi tulleen yrityksen uutiskirjettä ei välttämättä peruta kovin helposti, sillä muutenhan jokin kiva päivitys voi jäädä huomaamatta. Koska yritys on jo läheinen, on luonnollista käyttää sen palveluita sitten, kun tarve ajankohtaistuu.
7. Sivustolla voi jakaa tietoa ja profiloitua alan asiantuntijana
Verkkosivustolla voi “valistaa” lukijoita tarjoamalla tietoa yritykselle tärkeistä arvoista ja asioista.
Esimerkiksi vegaaniravintolan perustajat voivat pitää tärkeänä eläinten oikeuksista puhumista, ja siihenhän ravintolan verkkosivut tarjoavat mahdollisuuden.
Yrittäjä voi käyttää verkkosivustoaan hyödyksi myös henkilöbrändin rakennuksessa. Monen yrittäjän kannalta onkin tärkeää brändätä itseään oman alansa asiantuntijana. Maineen vahvistuminen voi lisätä liikevaihtoa ja koko yrityksen arvoa.
8. Mahdollisuus perustaa verkkokauppa ja/tai saada mainostuloja
Yrittäjä voi käyttää verkkosivujaan myös passiivisten tulojen hankkimiseen.
Esimerkiksi hieroja voi perustaa hieromalaitoksensa verkkosivujen yhteyteen verkkokaupan, missä myydä jumppavälineitä, ravintolisiä ja hyvinvointikirjoja.
Verkkokauppa on auki 24/7, eli tuloja voi virrata yrityksen kassaan silloinkin, kun yrittäjä nukkuu tai lomailee.
Verkkosivujen avulla voi saada lisätuloja netistä myös ilman verkkokauppaa.
Verkkosivuilla voi mainostaa muiden yritysten tuotteita ja palveluita ja saada affiliate-tuloja. Yritys voi myös myydä mainostilaa muille yrityksille.
Jos yrityksen verkkosivut on optimoitu hyvin ja niillä on paljon liikennettä, voi mainostilan myynnistä kehittää ihan mukavan sivubisneksen yrityksen varsinaisen liiketoiminnan oheen.
Yhteenveto
Tässä artikkelissa kävin läpi syitä sille, miksi jokaisen yrityksen on hyvä hankkia nettisivut. Nettisivujen luontiin ja ylläpitoon on tarjokka ammattiapua, jos firman sisältä ei löydy tähän osaamista, aikaa tai kiinnostusta.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Erikoisosaaminen
SEO - Hakukoneoptimointi |
Nasuhovi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nasuhovi - Muita referenssejä
Nasuhovi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |