Miljoonien rajapyykkien sijaintia tarkennetaan karttapohjaisella osallistamisella
Suomessa on noin 13 miljoonaa tonttien ja muiden alueiden koot määrittävää rajapyykkiä, joista noin kolmen miljoonan sijainti kartalla ei vastaa niiden todellista paikkaa luonnossa. Suurimmillaan jopa kymmenien metrien erot yksittäisten pyykkien sijainneissa muodostavat ongelman, jota Maanmittauslaitos korjaa yhdessä Zoneatlaksen kanssa karttapohjaisella osallistamisella.
Osa kiinteistörekisterin tiedoista on peräisin jopa 200 vuoden takaa, eikä niiden tarkkuus vastaa enää nykypäivän vaatimuksia. Rajapyykkien kohdalla fyysiset merkit määrittelevät lopulta missä tontti alkaa ja päättyy.
Useiden metrien mittaiset virheet rajoissa voivat aiheuttaa konkreettisia ongelmia muun muassa maanomistajille. Epätarkoista rajamerkinnöistä johtuen pinta-alan mukaan määräytyvät tuet ja verotus voivat mennä väärin, ja virheelliset rajalinjat voivat johtaa virheisiin vaikkapa metsän hakkuissa.
Sähköisten asiointipalveluiden yleistyessä myös tarve digitaalisen aineiston paikkansapitävyydelle on kasvanut. Näistä lähtökohdista syntyi Pyykkijahti-peli, joka kerää joukkoistettua sijaintitietoa rajapyykkien todellisista paikoista.
Joukkoistaminen tiedonkeruun välineenä
Kolmen miljoonan maastossa sijaitsevan merkin tarkistaminen virkatyönä olisi aikaa vievä ja kallis operaatio. Tavallisten kansalaisten ottaminen mukaan tiedonkeruuseen tarjoaa puolestaan huomattavasti nopeamman ja kustannustehokkaamman tavan aineiston tarkentamiseksi.
Joukkoistuksen välineeksi kehitimme Pyykkijahti-pelin, jonka avulla jokainen ulkoilija voi päivittää epätarkaksi merkityn rajapyykin sijainnin älypuhelimellaan. Päädyimme web-pohjaiseen ratkaisuun, jotta pelin aloittaminen on mahdollisimman helppoa ja se toimii kattavasti sekä uusilla että vanhemmilla laitteilla.
Pyykkijahti on pelattavissa kaikkialla Suomessa ja kuka tahansa voi aloittaa rajapyykkien sijaintien tarkentamisen eli bongaamisen. Näin esimerkiksi mökkien omistajien on helppo käydä merkitsemässä omien tonttiensa rajat, ja ulkoilijat voivat vierailla reitin varrella olevilla rajapyykeillä.
Joukkoistettu tiedonkeruu on osoittautunut toimivaksi menetelmäksi heti palvelun julkaisuhetkestä alkaen. Ensimmäisen viiden päivänä aikana Pyykkijahtiin oli rekisteröitynyt yli 500 pelaajaa, ja ahkerin rajapyykkien bongaaja oli ehtinyt keräämään peräti 114 pistettä. Peli on lisäksi kerännyt runsaasti hyvää palautetta. Kiitosta on tullut erityisesti avoimesta ja nykyaikaisesta otteesta koko maan laajuisen haasteen ratkaisemiseen.
Pyykkijahdin toiminta pähkinänkuoressa:
- Peli avataan älypuhelimen selaimella osoitteessa pyykkijahti.fi
- Pelaaja näkee kartalla oman sijaintinsa sekä lähellä olevat rajapyykit
- Rajapyykin viereen saapuessaan pelaaja aloittaa pyykin bongauksen, eli ottaa siitä kuvan ja pitää puhelintaan pyykin yläpuolella sijainnin tarkennuksen ajan
- Ensimmäinen pyykin bongaaja saa kaksi pistettä ja seuraavat bongaajat yhden
- Saman rajapyykin bongaaminen usean eri pelaajan toimesta tarkentaa sijaintitietoa entisestään
- Kuva ja sijaintitieto välitetään Maanmittauslaitokselle tarkistusta ja analysointia varten
Tulokset ja seuraavat toimenpiteet
Syyskuun alkuun mennessä Pyykkijahdissa oli bongattu jo yli 15 000 rajapyykkiä lähes 4 000 pelaajan toimesta. Palveluun tuotiin myös uusia ominaisuuksia, kuten rajapyykin merkitseminen kadonneeksi. Vanhat pyykkimerkit ovat voineet vuosien saatossa tuhoutua, peittyä tai kulua lähes tunnistamattomiksi.
Pyykkijahdin avulla haluttiin testata kännyköiden paikannustarkkuuden riittävyyttä sijainnin määrittämiseen. Maanmittauslaitos on aloittanut aineiston analysoinnin, ja havainnot kootaan myöhemmin yhteen tieteelliseksi julkaisuksi.
Käyttäjien kokemuksia selvitettiin kesän aikana kyselyllä, johon vastasi yhteensä 307 pelaajaa. Kysymykseen "Millainen kokemus Pyykkijahti oli?" asteikolla 1–5 (1 erittäin epämieluisa, 5 erittäin mieluisa) keskiarvo oli jopa 4,2.
Lue lisää: Jo yli 15 000 mitattua rajapyykkiä – Pyykkijahti-kokeilu jatkuu
Tiedot
Tilaaja: | Maanmittauslaitos |
Ajankohta: | 2021 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Severi Vihavainen, severi.vihavainen@zoneatlas.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Paikkatieto GIS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Julkishallinto |
Teknologia
Amazon Web Services | |
Node.js | |
React | |
Javascript |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Zoneatlas - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Zoneatlas - Muita referenssejä
Zoneatlas - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |