Miten finanssiala edistää vihreyttä ja vastuullisuutta?
Sijoittamisen vastuullisuus ja vihreä rahoitus ovat olleet esillä asiakkaidemme liiketoiminnassa ja viestinnässä, minkä lisäksi ne ovat olleet jo pitkään esillä mediassa. Mediahuomiosta huolimatta nämä eivät välttämättä ole kaikille tuttuja termejä.
Vastuullinen sijoittaminen (englanniksi ESG eli Environment, Social and Governance) tarkoittaa kestävän kehityksen, ympäristövaikutusten ja yhteiskuntavastuun huomioimista sijoittamisessa. Yksinkertaisimmillaan vastuullinen sijoittaminen on listoja yksittäisistä sijoituskohteista, joihin esimerkiksi Nordean rahastot eivät sijoita. Laajimmillaan vastuullinen sijoittaminen otetaan huomioon koko yrityksen toiminnassa ja hallinnoinnissa ja se on osa strategiaa.
Toistaiseksi vastuulliseen sijoittamiseen ei löydy yhtä Euroopan tai maailman kattavaa standardia. Mittaaminen ja viestintä on vapaaehtoista ja sen tarkoitus on tehdä toiminnasta kuluttajille läpinäkyvää. Todennäköisesti vastuullisuus tulee menemään samaan kuin talon energialuokitus, jossa raportin pakollisuuden lisäksi uusissa kohteissa vaaditaan vähintään B-luokan energiatehokkuutta. Myös finanssialalla tulee hetki, kun ESG on huomioitu lainsäädännössä tai toimiluvassa. Yritysten on jo nyt hyödyllistä viedä strategiaansa ja toimintaansa sen edellyttämään suuntaan.
Vihreät bondit eli joukkovelkakirjalainat ovat vastuullisen sijoittamisen yksi toteutustapa. Vihreän bondin liikkeeseenlaskija on antanut ”vihreää rahoitusta” eli rahoittanut vain niitä kohteita, jotka täyttävät tietyt ympäristökriteerit. Vihreät bondit ovat mediajulkisuudesta huolimatta edelleen pieni osa koko globaalia rahoitusta, kokonaisvolyymiltään alle 1%. Sille kuitenkin ennakoidaan suurta kasvua ja vihreät bondit ovat erittäin kysyttyä kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla.
Sitä merkitsevät erityisesti isot vastuulliset sijoitusrahastot sekä julkiset eläkeyhtiöt. EU laatii parhaillaan vihreille bondeille yhtenäistä kriteeristöä, jonka toivotaan lisäävän näiden suosiota entisestään.
Asiakkaamme ovat julkaisseet myös muuta vastuullista rahoitusta viime vuosina. Kuntarahoitus laski liikkeelle tänä vuonna Suomen ensimmäisen sosiaalisen bondin, jolla on rahoitettu yhteiskunnan hyvinvointia lisääviä hankkeita. Suomestakin löytyy sinisiä bondeja, joilla on rahoitettu meren suojeluun vaikuttavia investointeja.
Vihreät bondit ja ESG yleisestikään ei itsessään ratkaise ilmasto-ongelmaa. Sen suurin arvo on tehdä kuluttajalle ja yrityksille valinnat tietoisiksi ja näkyväksi: Hakiessasi maksimaalista tuottoa, onko sinulle merkitystä, annatko rahasi sellaiseen käyttöön, joka varmistaa maapallon ja yhteiskunnan hyvinvoinnin myös tuleville sukupolville?
Perttu Heinonen, SVP Financial Sector Solutions, vastaa Profit Softwaren Financial Sector Solutions -yksiköstä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Pankki ja vakuutus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Evitec Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Evitec Solutions - Muita referenssejä
Evitec Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Ready Solutions Oy - Sales Director
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |