Pinnoitus Helin Oy: NetBaron-sovellukset auttavat meitä keskittymään ydinosaamiseemme
Pinnoitus Helin Oy tarjoaa alihankintana elektrolyyttistä pintakäsittelyä metalliteollisuudelle. Yrityksen juuret ulottuvat 1960-luvulle, jolloin laitos oli osa Fiskarsin Kellokosken ruukkia, nykyisessä omistuksessaan yritys on ollut vuodesta 1992. Henkilöstön määrä on 13, joista suurin osa on rautaisia pinnoitusalan ammattilaisia. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli 1,3 miljoonaa euroa. Pinnoitus-Helin on yksi Suomen monipuolisimmista pinnoitusalan yrityksistä. Asiakaskunta koostuu eri toimialojen yrityksistä Suomessa ja Baltiassa, loppuasiakkaita on ympäri maailmaa.
NetBaron otettiin käyttöön alkuvuodesta 2010, kun haluttiin siirtyä sähköiseen taloushallintoon ja vähentää mm. paperin määrä toimistossa. Siihen aikaan hyllyssä oli koko ajan ainakin 50 mappia, joista puhelimessa odottavan asiakkaan tarvitsemaa tietoa piti etsiä, muistelee toimitusjohtaja Petri Helin. Nyt mappeja on enintään 5 eikä niistäkään tarvitse juuri tietoja etsiä, sillä tiedot löytyvät nyt nopeasti omalta ruudulta NetBaronista.
Keskeisimmät arvot toiminnassamme ovat laatu, ympäristöystävällisyys ja nopeus. Toiminnan laatu ja nopeus ovat selvästi parantuneet NetBaronin käyttöönoton jälkeen. Päädyimme NetBaroniin melko helposti, sovellusten ominaisuuksien takia valinta oli selkeä. On kuin sovellukset olisivat omilla aivoillani rakennettu.
Tarvitsimme nettipohjaista järjestelmää, jolla onnistuu verkkolaskutus. Tärkeintä ehkä oli, että myyntitilauksiin voidaan skannata liiteaineistoja ja pääsimme vanhasta erp-järjestelmästä irti. Lisäksi valmiiden tuotteiden toimitusten ja rahtien hallinta on NetBaronin kautta erityisen kätevää, kun on soveltuvat palikat integroituna. Ja kun tilauksesta tulee kyselyitä, voidaan yksityiskohdat löytää nopeasti vaikka laskunumeron perusteella tai jostakin raportista.
NetBaron-sovelluksista otettiin käyttöön ensimmäisinä Talous-, Tilaus-, Lasku-, Varasto- ja Viesti-Baron. Jo melko pian kokonaisuutta laajennettiin Palkka- ja Rahti-Baronilla.
NetBaron-sovellukset auttavat meitä keskittymään ydinosaamiseemme tarjoten erinomaisen alustan mm. tilausten, rahdin ja laskujen hallintaan. Ne ovat erittäin helppoja käyttää, toimivat varmasti ja ovat ominaisuuksiltaan monipuolisia. Tuki- ja asiakaspalveluista saamme vastaukset ripeästi ja yhteydenotot sujuvat vaivatta, asiat on saatu aina kuntoon ongelmatilanteissa.
On tärkeää, että NetBaron-sovellukset kehittyvät jatkuvasti ja ovat ajan vaatimusten tasalla. Pidämme siitä, että sovellusten toimittajana on suomalainen yritys ja tiedämme aina tarkalleen, mitä käyttämämme palvelut maksavat.
Suosittelija:
NetBaron on tuonut iloa yritykseen ja työn tekemiseen. Sovellusten avulla olemme pystyneet parantamaan asiakaspalveluamme ja asiakastyytyväisyyttä. Olemme tehtäviemme tasalla ja pystymme hoitamaan helposti kaiken mitä haluamme – ja enemmänkin, jos vain haluamme.
Petri Helin, Pinnoitus Helin Oy
Tiedot
Tilaaja: | Pinnoitus Helin Oy |
Ajankohta: | 2010 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Kauppa | |
Valmistava teollisuus |
Netbaron Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Netbaron Solutions - Muita referenssejä
Netbaron Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |