Transmeri

Vuonna 2016 Transmerille tuli äkillisiä ja tilapäisiä tarpeita SAP-osaajille. Tilanteet syntyivät luonnollisten muutosten kautta: äitiysloman alkaessa ja henkilömuutosten tapahtuessa. BPS:n kaksi asiantuntijaa työskentelivät kiinteänä osana Transmerin organisaatiota muutamien kuukausien ajan, IT -tuessa ja asiakaspalvelutiimissä. BPS:n SAP-ammattilaiset aloittivat Transmerilla lyhyellä varoituksella, jo kahden viikon kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta.
Vahva SAP-ammattitaito oli Transmerin organisaatiolle olennainen edellytys valinnalle. Käytössä oleva järjestelmä sisältää useita eri osa-alueita varastonhallinnasta taloushallintoon eikä ammattitaitoisia henkilöitä ole helppo löytää nopealla varoitusajalla. BPS olikin luonteva valinta kumppaniksi vankan SAP-kokemuksen vuoksi ja Transmeri pystyi luottamaan BPS:n ammattilaisten pätevyyteen.
Transmerin saavuttamat merkittävimmät hyödyt olivat liiketoimintojen häiriötön jatkaminen, varmuus ammattitaitoisesta työntekijästä ja mahdollisuus keskittyä rauhassa pysyvän ratkaisun löytämiseen. Perehdytyksessä säästettiin huomattavasti aikaa, kun BPS:n ammattilainen pystyi aloittamaan tuottavan työn saman tien. BPS:n asiantuntijat toivat myös esiin uusia käyttötapoja ja kehitysideoita toimiessaan täysivaltaisina tiimijäseninä.
BPS:n vahvuudet ovat Transmerin mukaan ymmärrys SAP-prosesseista ja -toiminnoista, joustavuus, asiantuntevuus ja helppo lähestyttävyys. Esimerkiksi sovittua palvelujaksoa pystyttiin pidentämään ongelmitta suunniteltua pidemmäksi. Kommunikointi BPS:n kanssa on ollut luontevaa ja keskustelu teknisistäkin asioista on sujunut käytännönläheisesti. Transmeri käyttäisi erittäin todennäköisesti BPS:n Insourcing-palveluita uudelleen vastaavissa tilanteissa.
Suosittelija:
”Saimme äkillisen resurssipulan sattuessa BPS:n osaavan SAP-ammattilaisen vahvistamaan tiimiämme alle kahden viikon kuluttua yhteydenotostamme”
Saila Pitkäjärvi, Customer Service Manager, Transmeri Logistics