Unico Finland Oy
Sähköinen taloushallinto mahdollistaa yrittäjäveljeksille paikasta riippumattoman työn
Seinäjokelaiset Pasi ja Petri Saarinen pyörittävät yli 115 henkilöä työllistävää Unico Finland Oy:tä, joka valmistaa sohvia ja joustinvuoteita. Saaristen suvussa on valmistettu patjoja jo 1950-luvulta alkaen.
“Meillä on sänky- ja runkotehdas, vaahtomuovin leikkaamo sekä ompelimo Kauhavalla ja sohvatehdas Lapualla. Pohjanmaalla paikasta toiseen siirtymisen lisäksi meille kertyy hyvin paljon matkapäiviä Euroopassa ja se oli yksi syy taloushallinnon ulkoistamiseen vuonna 2010”, toimitusjohtaja Pasi Saarinen kertoo.
“Vaikka matkustammekin paljon, haluamme olla ajantasaisen tiedon ääressä ihan joka päivä. Accountorin hyvä palvelu ja sähköiset järjestelmät ovat ikään kuin vapauttaneet meidät “sijainnin kahleista” – jos näin voi sanoa. Voimme hoitaa ulkomailla vaikkapa messuviikolla asioita samalla tavalla kuten tehtaamme toimistolla.”
Palveluvalikoimalta vaadittiin laajuutta, palveluntarjoajalta hartioita
Kumppanivalinnassa Unico kartoitti usean tarjoajan palveluita. Painavimmaksi perusteeksi nousi Saarisen mukaan Accountorin erittäin laaja palveluvalikoima.
“Lisäksi mieleen on jäänyt positiivinen tunne siitä, että tiesimme Accountorilla olevan leveät hartiat: asiat eivät jäisi hoitamatta esimerkiksi kesälomien takia. Näistä kummastakin valintakriteeristä olemme sittemmin saaneet positiivisia kokemuksia yhteistyövuosien aikana.”
Saarisen yrittäjäveljekset ovat olleet hyvin tyytyväisiä kirjanpitopalveluun ja sähköiseen ostolaskujen kierrätysjärjestelmään. Tikon-järjestelmän käyttöönottovuoden 2010 jälkeen Unico Finland Oy:ssä on vaihdettu käytännössä kaikki järjestelmät toiminnanohjausjärjestelmästä raportointiin, budjetointiin ja ennustamiseen. Laskutuksen ja palkkahallinnon yritys hoitaa paikallisesti itse, kaikki muu on ulkoistettu Accountorille.
“Nimetty kirjanpitäjämme Seinäjoella on pysynyt koko ajan samana – se on tuonut pysyvyyttä, jonka näen hyvin tärkeänä. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen luottamus on syventynyt. Olemme tyytyväisiä ihan jokaisella tasolla. Tähän yhteistyöhön voimme luottaa.”
Accuna esittää talousluvut sekä numeerisesti että graafisesti
Vuoden 2018 alussa yritys otti käyttöön Accountor Budjetointi -palvelun, joka mahdollistaa avainlukujen tarkastelun esimerkiksi osastoittain, vastuualueittain ja kustannuspaikoittain. Budjetointityökalu Accuna tarjoaa ajantasaisen tiedon yrityksen eri tunnusluvuista.
“Kun laaditun budjetin kylkeen tuodaan toteutuneet luvut, saadaan aikaan valtava määrä tarkkaa informaatiota. Accunan raportit ovat selkeitä sekä budjetoidun ja toteutuneiden lukujen vertailu on helppoa.
“Isoa informaatiomäärää pystyy pilkkomaan ja tutkimaan erilaisissa raporttinäkymissä, jotka ovat sekä numeerisia että graafisia. Mielestäni nykyään on lähestulkoon ehdotonta, että numeerista esitystapaa tukee myös grafiikka”, Saarinen summaa.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Unico Finland Oy |
Ajankohta: | 2010 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
BI ja raportointi | |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Dokumenttien hallinta | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Budjetointi
aikaraportointi
Budjetointi ja ennustaminen
Sähköinen taloushallinto
kirjanpitopalvelut
kirjanpidon ulkoistus
Taloushallinnon ulkoistus
sähköinen ostolaskujen kierrätys
Accountor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Accountor - Muita referenssejä
Accountor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |