Verkkokaupan perustaminen – Nettikauppiaan opas vuodelle 2018
Verkkokaupan perustaminen tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia ajan hermolla olevalle kauppiaalle. Liiketoiminnan skaalautuvuus, kaupankäynnin automatisointi ja perinteistä vähittäiskauppaa matalammat kustannukset kuulostavat houkuttelevilta lupauksilta. Mutta miten nettikaupan perustaminen tapahtuu?
Nettikaupan perustaminen on monivaiheinen prosessi, mutta sen avulla saatavat hyödyt ovat myös omaa luokkaansa. Perinteisesti kivijalkaliikkeen kautta toimivan yrityksen on helppo lähteä verkkokauppabisnekseen mukaan, kun yrityksellä on jo olemassaolevaa kassavirtaa, vakiintunut asiakaskunta ja valmiit puitteet esimerkiksi varaston osalta verkkoliiketoiminnan käynnistämiseen. Verkkokauppa toimii näin vain liiketoiminnan laajentamisena ja investointia on helpompi suunnitella.
Uuden yrityksen aloittaessa suoraa verkkoliiketoiminnan sen on satsattava erityisen paljon markkinointiin. Yrityksen tuotteet pitää saada suuren yleisön tietoisuuteen. Verkkokaupan kulurakenne on tästä huolimatta kivijalkaliikkeeseen nähden paljon maltillisempi. Lisäksi verkkokaupan potentiaali on aina kivijalkaliikettä suurempi, jos näiden kahden välillä pitäisi tehdä valinta.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Maksaminen | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Teknologia
WordPress | |
WooCommerce |
Nostamo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nostamo - Muita referenssejä
Nostamo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |