Ylikulutuspäivän teemablogi; Pilvi on luonnolle paras
Tänään on #ylikulutuspäivä, olemme käyttäneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Trendi on huonompaan päin, ylikulutuspäivän ajankohtaa on siirretty viikolla aikaisemmaksi verrattuna vuoteen 2000. Tietoisuuden kasvattamiseen tähtäävänä teemapäivänä on hyvä pohtia tehtyjen valintojen ja kulutustottumusten kestävyyttä.
Luontoa ei vahingoitettu pilvipalvelua tehdessä
Meillä Positive Productionissa suhtaudutaan ympäristötietoisesti myös teknologiavalintoihin. Asiakkaille tuottamamme digitaalisoinin ratkaisut ovat resurssiviisaita ja ne toteutetaan usein pilveen Google Cloud alustalle. Resursseja säästyy monella tavalla:
- Prosessien sujuvuus säästää henkilöresursseja
- Paperista luopuminen säästää aikaa ja materiaalia
- Googlen palveluiden hiilijalanjälki alle nollan
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Teknologia
Positive Productions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Positive Productions - Muita referenssejä
Positive Productions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |