Data Engineer
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com.
Haemme tiedonhallinnan ammattilaista Patrian tietohallintoon
Data Engineer -tehtävään
Tampereen toimipisteellemme.
Tämä rooli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hyödyntää teknistä osaamistasi ja vaikuttaa liiketoiminnan päätöksentekoon. Vastaat Patrian sisäisten data-alustojen/tietovarastojen kehittämisestä ja soveltuvilta osin analytiikka- ja visualisointiratkaisujen toteuttamista. Työtä tehdään sekä omassa konesali- että pilviympäristössä. Teet sujuvasti yhteistyötä liiketoiminnan kanssa ja kartoitat heidän tarpeitaan, jotta voitte yhdessä hyödyntää dataa mahdollisimman tehokkaasti. Huolehdit siitä, että käyttäjät saavat datan käyttöönsä selkeässä ja helposti ymmärrettävässä muodossa.
Työtehtäväsi:
Tietovaraston hallinta, kehitys ja ylläpito:
- Datan valmistelu raportointia varten: uusien tietolähteiden kehittäminen eli ETL-prosessien rakentaminen ja tietovirtojen hallinta, jotta datasta saataisiin kaikki irti.
- Liiketoiminnan käyttöön sopivien semanttisten mallien kehittäminen.
- Työkaluinasi toimivat MS SQL Server ja sen päällä erillinen tietovarasto/ ETL-tuote: TimeXtender.
Yhteistyö liiketoiminnan kanssa:
- Raportoinnin tarpeiden ymmärtäminen.
- Datan hyödyntämisen kehittäminen käyttäjille.
Hakijalta edellytetään:
- Suomen ja englannin kielen taitoa
- Soveltuvaa koulutusta (esim. AMK tai yliopisto)
- Hyvät yhteistyö- ja kommunikointitaidot
- Kokemusta ja osaamista tietovarastojen toteutuksista sekä ymmärrystä tietovarastoinnin keskeisistä käsitteistä
- Sujuvaa MS SQL –osaamista
- Kokemusta jonkin ETL-työkalun käytöstä
Eduksesi katsotaan osaaminen seuraavista:
- Monipuolista kokemusta ja osaamista analytiikkaratkaisuista etenkin MS Power BI:llä (Fabric ja/tai On-premises)
Mitä tarjoamme:
- Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen tilaisuuden kasvaa ja kehittyä ammatillisesti dynaamisessa ja kansainvälisesti merkittävässä puolustusteollisuus- ja teknologiayrityksessä.
- Työskentelet mielenkiintoisten ja vaativien teknologisten ympäristöjen parissa ja osallistut projekteihin, joilla on merkitystä.
- Töihin on mukava tulla, meillä pääset osaksi tiivistä ja osaavaa tiimiämme
- Etätyömahdollisuuden ja joustavan työajan: tällä hetkellä tiimi työskentelee keskimäärin 50/50 toimistolta ja etänä. Tiimi pyrkii kokoontumaan toimistolle yhteisiin projekteihin ja ideoimaan yhdessä.
- Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin, työsuhdepyöräedun sekä lounas- ja virike-edun. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esimerkiksi erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme
Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn Täältä
Haluaisitko olla osa tarinaamme?
Jos mielenkiintosi heräsi ja tunnistat itsesi yllä olevasta kuvauksesta, juttelisimme mielellämme kanssasi lisää sinusta, Patriasta työnantajana sekä työn muista yksityiskohdista. Valitse työpaikka, jossa sinä ratkaiset ja jätä hakulomakkeen kautta CV ja hakemuksesi 12.1.2025 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa
Lisätietoja tehtävästä antaa Johanna Välimäki sähköpostitse etunimi.sukunimi@patriagroup.com.
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Miksi Patria?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä
Tietoja
Hakuaika: | 20.12.2024 - 19.1.2025 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://laura.fi/avoimet-tyopaikat/patria/data-engineer/3229833/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |