ICT-asiantuntija

Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patria.fi.
Etsimme nyt Tampereen toimipisteeseen Hatanpäälle
ICT-ASIANTUNTIJAA
ICT-asiantuntijana tulet osaksi tiimiä, joka vastaa Patrian Systems-liiketoiminnan verkkoympäristön kehityksestä ja ylläpidosta. Systemsin verkkoympäristö on hyvin monipuolinen ja tietoturva-asiat ovat puolustusteollisuudessa erityisen kriittisiä. Työnkuva sisältää mm. palvelimien ja työasemien asennus-, kehitys- ja ylläpitotehtäviä, mutta työkenttä on laaja-alainen ja voit hyödyntää osaamistasi kykyjesi mukaan myös liiketoiminnan eri asiakashankkeissa. Tässä Patrian kasvavaan Systems-liiketoimintaan sijoittuvassa työtehtävässä painotus on eritoten Windows-osaamisessa ja virtualisointitekniikoissa.
Parhaiten tehtävään sopii ongelmanratkaisija, joka nauttii tiimityöstä, mutta pystyy asiantuntijana tekemään myös itsenäisiä ratkaisuja. Pidät tietotaitoasi jatkuvasti ajan tasalla ja osaat huomioida verkkoympäristöjen oleelliset tietoturvavaatimukset. Toivomme sinulta soveltuvan koulutuksen lisäksi:
• valmiuksia erilaisten ympäristöjen suunnitteluun, toteutukseen ja hallintaan,
• käytännön palvelin-, palvelu- ja työasemaosaamista,
• tietotaitoa Windows-infran palveluista (kuten AD) sekä
• asiantuntemusta virtualisointitekniikoista (esim. VMWare).
Lisäksi eduksi katsotaan mahdollinen kokemus Linuxista, tietoturvasta ja auditointikriteeristöistä/ohjeistuksista. Myös aiempi kyber- ja verkko-osaaminen ovat etu tässä tehtävässä.
Miksi Patria?
- Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
- Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
- Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
- Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä.
Jos tehtävä herätti mielenkiintosi, kerro meille itsestäsi lähettämällä hakemus palkkatoiveineen osoitteessa https://www.patria.fi/fi/ura/avoimet-tyopaikat viimeistään 27.10. mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Mikäli haluat keskustella tarkemmin tehtävästä tai työskentelystä Patrialla, voit olla yhteydessä Personnelin Ulla Kauppiin joko ulla.kauppi@personnel.fi tai puh. 050 466 1062.
Systems-liiketoiminta on ohjelmisto-osaamisen ja järjestelmäintegroinnin huippuyksikkö, jossa rakennetaan ylpeydellä sekä kansallista että kansainvälistä tilannekuvaa ja turvallisuutta. Tarjoamme asiakkaillemme tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiä sekä niiden elinkaaren tukipalveluita uusimpia teknologioita hyödyntäen. Järjestelmäosaamisemme ydintä ovat tilannetietoisuuden keräämiseen ja esittämiseen liittyvien järjestelmien ja tuotteiden toimittaminen.