Manuaalitestaajia
IsoSkills on kansainvälinen IT-ratkaisuja, ulkoistuspalveluita ja IT-konsultointia tarjoava yritys. Olemme erikoistuneet ohjelmistokehitykseen, testauspalveluihin ja projektinhallintaan.
Etsimme asiakastoimeksiantoihimme Manuaalitestaajia.
Voit toimia kauttamme joko työntekijänä tai Freelancerina, oman valintasi mukaan.
Työyhteisömme koostuu IT-ammattilaisista, joille tarjoamme mahdollisuuden työskennellä vaihtuvissa ja mielenkiintoisissa rooleissa. Asiantuntijamme työskentelevät asiakasprojekteissa konsultteina joko asiakkaan tiloissa, etänä tai näiden yhdistelmänä (hybridityö). Konsulttiemme hyvinvointi ja viihtyvyys ovat meille erityisen tärkeitä. Tapaamme työyhteisömme jäseniä säännöllisesti, esimerkiksi yhteisissä lounastapaamisissa ja virkistystilaisuuksissa. Lisäksi kannustamme oman osaamisen kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Johtoryhmällämme on omakohtaista kokemusta IT-konsulttina toimimisesta usean vuoden ajalta, jonka ansiosta osaamme tukea konsulttejamme heidän päivittäisessä työssään. Tukea ja sparrausta saat myös koko IsoSkillsin laajalta asiantuntijaverkostolta. Toimeksiantomme ovat pääsääntöisesti pitkiä ja tavoitteena on, että pääset keskittymään yhteen projektiin kerrallaan.
Menestyäksesi sinulla tulee olla vähintään viiden vuoden ajalta kokemusta manuaalitestauksesta. Sinulla on kiinnostusta ja kykyä ottaa uudet teknologiat haltuun ja kehittää itseäsi. Kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi.
Odotamme sinulta:
- Kokemusta manuaalitestauksesta vähintään viiden vuoden ajalta (tutkiva testaaus, hyväksyntätestaus, funktionaalinen testaus, Blackbox-testaus, UI-testaus) sekä teknisemmistä testaustehtävistä
- Kokemusta isojen kokonaisuuksien testaamisesta, mukaan lukien end-to-end laadunvarmistuksesta
- Kokemusta ketterässä tiimissä työskentelystä
- Loogista päättelykykyä
- Kokemusta Jirasta, Confluencesta ja muista testauksen perustyökaluista
- Taitoa kommunikoida eri sidosryhmien kanssa
Eduksi katsomme SQL:n tai vastaavan perusteiden tuntemuksen.
Kiinnostuitko? Hae paikkaa ja liitä mukaan päivitetty CV:si, josta ilmenee selkeästi teknologiaosaamisesi ja kokemuksesi vuosissa.
Tietoja
Hakuaika: | - |
Sijainti: | Helsinki |
Tarkennettu sijainti: |
Pääkaupunkiseutu, muu Suomi ja etätyö |
Yhteydenotto: | ann-maj.gajewski@isoskills.fi |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Testaus ja laadunvarmistus |
IsoSkills Oy:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |