UI/UX-suunnittelija Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminta-alueelle
Luomme Sitowisellä tulevaisuuden digitaalisia palveluita yhdessä asiakkaidemme kanssa. Sitowisen Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminta-alueen erityisosaamista on älykkään ja toimivan elinympäristön digitalisaatio.
Me Sitowisellä teemme ratkaisuja, jotka helpottavat ihmisten elämää, uskomme yhdessä tekemisen voimaan ja ajattelemme huomista pidemmälle. Maailmassa, jossa kaikki pitää saada heti, ratkaisumme edustavat kestävää ja jatkuvaa kehitystä toimivan ja turvallisen arjen luomiseksi.
Olemme digitaalisten palveluiden johtavia toimittajia Suomessa ja kasvamme kovaa vauhtia. Nyt haemme joukkoomme UI/UX-suunnittelijoita. Sitowisen asiantuntijoita on mukavasti ympäri Suomea, joten paikkakunnallasi ei ole niin suurta merkitystä. Tulet toimimaan erilaisissa digitalisaation edistämisen projekteissa ja myös asiakkaan tiloissa työskentely on mahdollista.
Toteutamme asiakaslähtöisiä digitaalisia ratkaisuja älykkään ja toimivan elinympäristön kehittämiseen. Tehtävässäsi vastaat asiakkaidemme ratkaisujen/palveluiden UI-suunnittelusta sekä käyttäjäkokemuksesta. Me uskomme, että maailma paranee, kun kaikkea ajatellaan palvelukokemuksena. Sinulla tulisi olla näyttöä ja referenssi jo muutamista projekteista, joissa olet toiminut vastaavassa roolissa.
ODOTUKSIAMME
- Kokemusta digitaalisten palveluiden käyttökokemussuunnittelusta ja käyttökokemuksen muotoilusta
- Kokemusta rautalankaprototyyppien suunnittelusta
- Sketch ja/tai Figma työkalujen hallintaa
- Käyttäjätestaus ja validointi -osaamista
- Saavutettavuusosaamista
ARVOSTAMME
- Osaamista tiedonkeruun prosesseista ja menetelmistä
- Kokemusta osallistavien työpajojen & design sprinttien toteutuksesta
- Hypoteesien ja konseptien testaaminen ja validointi käyttäjillä
- Proaktiivista otetta tekemiseen
- Agile-menetelmien tuntemusta
- Halua ja innostusta kuunnella asiakkaitamme sekä tukea ja auttaa heitä oman ja muiden tiimiläisten osaamista hyödyntäen.
- Hyviä kommunikointitaitoja suomeksi ja englanniksi
- Positiivista otetta – ilon kautta onnistumiseen!
ARKI SITOWISELLÄ
Tekemisemme erinomaisuus ja osaaminen on ihmisissä. Meillä olet luomassa tulevaisuuden liikkumista ja digitaalista maisemaa yhdessä alan parhaiden tyyppien kanssa, uusien teknologioiden parissa. Sitowiseläisenä et vain suorita työtehtäviä, vaan vaikutat aidosti yhteiskunnan kehitykseen ja sen suuntaan.
Pidämme huolta omistamme – ihmisten hyvinvointi ja työssä viihtyminen ovat meille tärkeitä asioita. Olemme erityisen ylpeitä Sitowisessä vallitsevasta mutkattomasta tiimihengestä ja lämminhenkisestä ilmapiiristä.
Meillä et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymisohjelmat.
Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla.
Kiinnostuitko meistä? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen tai laadi video itsestäsi – tärkeintä, että osoitat haluavasi meille töihin ja kerrot, miksi juuri sinä olet oikea henkilö porukkaamme. Käsittelemme hakemuksia sitä mukaa kun niitä saapuu, joten toimi nopeasti! Hae paikkaa viimeistään 30.11.2021.
Lisätietoja työtehtävästä antaa Anu Soukki puh. +358 50 3830 102 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@sitowise.com.
Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä lähes 1 900 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä.
Sitowise
Sitowise Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltiassa.
Tietoja
Hakuaika: | 27.9.2021 - 30.11.2021 |
Sijainti: | Espoo, Jyväskylä, Kouvola, Lahti, Oulu, Salo, Tampere, Turku, Vaasa |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/sitowise/ui-ux-suunnittelija-digitaaliset-ratkaisut-liiketoiminta-alueelle/1294707/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |