Olen seurannut soteuudistusta Jyrki Kataisen hallituksen alkumetreistä eli vuodesta 2011 saakka. En ole sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, mutta minulla on varsin paljon kokemusta muutoksen jäsentämisestä, kun organisaatio tai yhteisö haluaa siirtyä nykytilasta uuteen tavoitetilaan. Kommentoin tässä artikkelissa soteuudistusprosessia mallintajan näkökulmasta.

Sote-lainsäädäntöä on nyt hierottu noin seitsemän vuotta kolmen eri hallituksen aikana. Vaikka kuinka hyväksytään, että kysymys on laajasta ja monitahoisesta kokonaisuudesta, seitsemän vuotta on aivan kohtuuton aika eikä lopputuloksesta ole vieläkään varmuutta.

 

Mikä meni pieleen?

Perusongelmana soteuudistuksessa niin kuin monessa muussakin uudistuksessa on, että muutosta ei mallinneta ammattimaisesti. Muutoksen ammattimainen mallintaminen tarkoittaa, että muutoshankkeella pitää olla omistaja, joka tietää, mitä haluaa, joka ymmärtää muutoksen sisällön ja jolla on mandaatti toimia.

Sen jälkeen tarvitaan henkilöitä, jotka osaavat mallintaa.

Mallintaminen tarkoittaa muun muassa toimijoiden, roolien, arvoketjujen, käsitteiden, prosessien, käyttötapausten, sovelluspalvelujen ja tietojärjestelmien jäsentämistä.

En tässä kirjoituksessa puutu menetelmiin, joilla näitä malleja tehdään. Totean vain, että mallien avulla muutos on mahdollista konkretisoida niin, että toteutuskin voi hyvällä todennäköisyydellä onnistua.

”Mallien avulla muutos on mahdollista konkretisoida”

Poliittisten päättäjien roolina on asettaa tavoitteita ja tehdä arvovalintoja silloin, kun on arvovalintojen paikka. Mutta poliitikkojen ei pidä omilla hallinnollisilla manöövereillään yrittää ratkaista ongelmaa, jota he eivät välttämättä edes kovin hyvin tunne.

Kataisen hallituksen käynnistämä soteuudistus lähti väärille linjoille heti hallitusneuvotteluissa, joissa kirjattiin, että soteuudistuksen tulee perustua vahvoihin peruskuntiin. Tämä soteuudistusta rajoittava päätös käytännössä halvaannutti ratkaisuvaihtoehtojen jäsentämisen.

Olisi ollut parempi keskittyä hallitusneuvotteluissa asettamaan tavoitteita soteuudistukselle ja jättää ratkaisuvaihtoehtojen miettiminen sote-, kunta- ja mallinnuksen asiantuntijoille. Poliitikkojen tehtäväksi olisi sen jälkeen jäänyt valinta ratkaisumallien välillä, kun nämä mallit ja niiden seuraamukset olisivat olleet tiedossa.

”Kataisen hallituksen käynnistämä soteuudistus lähti väärille linjoille heti hallitusneuvotteluissa”

Sipilän hallituksessa soteuudistus näytti aluksi menevän jotakuinkin järkevästi ainakin siinä mielessä, että sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat hahmottivat sotealueiden optimaalista lukumäärää ilman rajoitusta vahvoista peruskunnista. Keskustelun fokus ainakin näytti olevan sosiaali- ja terveyspalveluiden hallintorakenteen uudistuksessa, kunnes Juha Sipilä yllättäen muutti soteuudistuksen maakuntahallintouudistukseksi.

On täysin mahdollista muuttaa perustelluista syistä alkuperäisen mallinnustehtävän rajausta, mutta silloin mallinnus täytyy tehdä uuden rajauksen mukaisesti. Olisi siis pitänyt ensiksi hahmottaa maakuntahallintouudistuksen tavoitteet ja mallintaa maakuntahallintorakenne sen mukaisesti sote huomioon ottaen. Näin ei tehty. Sen sijaan päädyttiin poliittiseen konfliktiin, joka näennäisesti ratkaistiin yön hämärinä tunteina poliittisella kompromissilla, jossa pelimerkkeinä olivat maakuntien lukumäärä ja valinnanvapauslainsäädäntö.

Kukaan ei ollut tätä vaihtoehtoa kunnolla mallintanut, joten kenelläkään päätöksen tekijöistä ei tuolloin voinut olla realistista käsitystä tämän kompromissin sisällöstä ja merkityksestä. Poliittiset intohimot ovat täysin hyväksyttäviä, mutta niistä ei pidä suoraan johtaa ratkaisumalleja.

 

Onko peli menetetty?

Soteuudistuksessa on ensisijaisesti kysymys hallintorakenneuudistuksesta. Hallintorakenteen avulla jaetaan valtaa ja vastuuta, ja ohjataan rahankäyttöä, mutta mikään hallinto- tai organisaatiorakenne ei sinänsä takaa hyvää hoitoa ja katkeamattomia hoitoketjuja, vaikka poliittiset päättäjät mielellään näitä asioita korostavat ikään kuin lainsäädännön tuloksina.

Soten onnistuminen tai epäonnistuminen on lopulta kiinni siitä, kuinka uudistus toteutetaan. Kysymys on prosesseista, johtamisesta ja digitaalitekniikan hyödyntämisestä. Keskinkertaisellakin hallintorakenteella pärjätään, jos operatiivinen toiminta on jäsennetty järkevästi ja ihmiset tietävät, mitä tekevät. Toivoa edelleen on.

 

Heikki Melama

 

Mitä pitää tehdä?

Seitsemän vuoden uurastuksen jälkeen on saatu lakiehdotus siitä, että soten toimeenpanosta vastaa maakunta, mutta rahoitus tulee valtion budjetista. Maakunnan tehtävänä on siis järjestää oman alueensa asukkaille mahdollisimman hyvää sosiaali- ja terveyspalvelua tietyllä rahasummalla.

Maakunta on vastuussa siitä, että soteprosessit toimivat tehokkaasti ja laadukkaasti. Maakunnalla on tässä mielessä prosessin omistajan rooli soteuudistuksessa. Prosessin omistajan tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia siitä, että

  • prosessit tunnistetaan
  • prosessit mallinnetaan
  • prosesseissa käsiteltävät asiat mallinnetaan (käsitemallien avulla)
  • prosesseja johdetaan
  • prosesseja mitataan
  • prosesseja kehitetään ja
  • tietojärjestelmätuki on olemassa

Maakunnan tulisi keskittyä näihin prosessin omistajan vastuualueisiin, mikä tarkoittaa, että maakunnilla tulee olla syvällistä ymmärrystä sosiaali- ja terveyspalveluiden sisällöstä.

Tietotekniikan merkitystä on julkisissa puheenvuoroissa korostettu soten onnistumiseksi. Tietojärjestelmät ”pitää saada keskustelemaan keskenään”. Tavoite on hyvä. Pitää vain ymmärtää, että tietojärjestelmissä todellakin käsitellään tietoa. Pitää siis ymmärtää, mitä tämä tieto on, missä sitä tuotetaan ja missä sitä käytetään ja miten.

”Järjestelmäintegraatioista ja API-rajapinnoista on turha puhua, jos käsitteet ovat sekaisin”

Kysymys on prosessien, prosessitoimijoiden ja prosesseissa käsiteltävien asioiden mallintamisesta. Sen jälkeen on kohtalaisen suoraviivaista jäsentää tarvittavat sovelluspalvelut ja niitä realisoivat tietojärjestelmät. Järjestelmäintegraatioista ja API-rajapinnoista on turha puhua, jos käsitteet ovat sekaisin.

Valtiovalta on tunnistanut soten tietojärjestelmätarpeen ja on perustanut tähän tarpeeseen SoteDigi Oy:n. Oma ehdotukseni on, että SoteDigi Oy palkkaisi joukkoonsa kovan luokan mallintajia ja keskittyisi soten mallintamiseen yhteistyössä maakunnan soteasiantuntijoiden kanssa.

Jos saumattomia hoitoketjuja tavoitellaan, nämä hoitoketjut pitää mallintaa niin, että hoitoketjun eri toimijoiden roolit, vastuut, tehtävät, tuotokset ja tuotosten laatu ovat selkeitä, mitattavia ja yhdessä ymmärrettyjä.

”Maakuntien tulee vaatia, että tietojärjestelmähankintoja lähestytään mallinnus edellä”

SoteDigi Oy voi aivan hyvin hallinnoida hankeportfolioita ja digitaalisiin ratkaisuihin liittyviä hankintoja, mutta ensiksi täytyy varmistua siitä, että käsitteistö ja prosessimallit ovat kunnossa. Muuten hankinnoilta ja hankkeilta on pohja pois.

Maakunnat prosessin omistajina ovat vastuussa siitä, että prosessien tietojärjestelmätuki on olemassa. Maakuntien tulee vaatia, että tietojärjestelmähankintoja lähestytään mallinnus edellä.

 

Heikki Melama

Olen toiminut yrityselämän eri osa-alueilla myynnin ja markkinoinnin, tuotekehityksen, tuotannon ja ICT:n parissa. Viime vuosina kiinnostukseni on kohdistunut erityisesti arkkitehtuurityöhön ja arkkitehtuurin merkitykseen yrityksen johtamisessa ja muutoshankkeissa.

 

Lue myös Heikki Melaman kirjoitus Hyvää arkkitehtuuria tarvitaan