Ulkomaisen it-osaajan rekrytointia suunnittelevalla yrityksellä on monia mietinnän aiheita. Timo Holopainen kertoi Ite wikille, miten TT-Search tukee asiakkaitaan ulkomaisen ammattilaisen hankinnassa.
Holopaisen kansainvälinen työkokemus auttaa löytämään eri tehtäviin parhaiten soveltuvat henkilöt:
– Asuin yli 15 vuotta Latinalaisessa Amerikassa ja Intiassa. Ulkomailla vietetyt vuodet antavat hyvät paikalliset kontaktit ja kielitaidon. Lisäksi ne tuovat perspektiiviä ja auttavat kartoittamaan henkilön varsinaisia motiiveja. Luonnollisesti myös ICT- alan tuntemus ja ohjelmointitaito edesauttavat työvoiman hankinnassa.
Holopainen myös lupaa, että TT-Searchin hinnoittelu on kohtuullista.
– Hyvän ja laadukkaan palvelun ei välttämättä tarvitse olla kallista. Tehokkaiden työkalujen, määriteltyjen prosessien ja kohdemaakokemuksen ansiosta pystymme hinnoittelemaan palvelumme läpinäkyvästi ja ilman isoja riskimarginaaleja tai yleiskustannuksia.
Hän kertoo, että intialaisen koodaajan tai ICT -asiantuntijan hankinnan palvelupaketti maksaa vain 2900 euroa.
– Paketti sisältää sopivien kandidaattien etsinnän, haastattelut, koodausosaamisen testauksen, osaajien profiloinnin ja sopivimpien kandidaattien esittelyn rekrytoivalle yritykselle.
Uuden yhteistyökumppanin myötä oleskelulupaprosessi nopeutuu
Holopaisen mukaan erityisasiantuntijana Suomeen muuttavan ulkomaalaisen oleskeluluvan hankintaan liittyvät kysymykset mietityttävät suomalaisyrityksissä.
Tarvittaessa TT-Search auttaa asiakkaitaan lupabyrokratian jokaisessa vaiheessa. Holopainen kertoo, että TT-Searchin oleskelulupien hakuprosessi on käyty läpi yhdessä Suomen Intian suurlähetystön kanssa.
Kotimaassa yritys on juuri saanut kumppanikseen Lakiasiat Wehka-ahon, jolla on vuosien kokemus maahanmuuttoon liittyvien lakiasioiden hoitamisesta ja hyvät kontaktit eri lähetystöihin. Yhteistyön myötä oleskelulupahakemusten dokumentaation oikeellisuus ja hakuprosessin lainmukaisuus voidaan aina varmistaa.
“Kun työsopimus on allekirjoitettu ja dokumentit kunnossa, oleskelulupaprosessi voi sujua yhdessä tai kahdessa kuukaudessa.”
Puutteet hakemuksessa johtavat käsittelyprosessin viivästymiseen. Jos asiakirjat ovat kunnossa, oleskeluluvan voi saada Holopaisen mukaan yllättävänkin nopeasti.
– Kun työsopimus on allekirjoitettu ja dokumentit kunnossa, oleskelulupaprosessi voi sujua yhdessä tai kahdessa kuukaudessa. Mediassa on ollut myös esillä, että työperäisten maahanmuuttajien oleskelulupaprosessia haluttaisiin nopeuttaa entisestään. Muutama kuukausi on lyhyt aika, jos verrataan siihen, kuinka pitkiksi yritysten rekrytointiprosessit voivat venyä.
Holopainen kehottaa huomioimaan myös etätyön mahdollisuuden työsuhteen alussa.
– Etätyö yleistyy softakehityksessä koko ajan. Ulkomaista osaajaa palkkaavat yritykset voivat hyödyntää tätä vaihtoehtoa siihen asti, että oleskelulupa-asiat ovat kunnossa.
Palvelulle löytyy kysyntää
Suomen ohjelmistoalaa vaivaa kova pula osaavista koodareista, joten yhä useampi alan yritys joutuu pohtimaan ulkomaisen osaajan palkkaamista. Yrityksissä ei kuitenkaan aina ole riittäviä resursseja uuden työntekijän monipuoliseen perehdyttämiseen.
TT-Search tarjoaa myös kulttuurikoulutusta, jonka avulla ulkomainen osaaja sopeutuu nopeammin työyhteisöön ja tottuu uuden asuinpaikkansa tapoihin. Holopainen kertookin, että TT-Search on otettu positiivisesti vastaan potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa ja sen tarjoamat palvelut ovat keränneet kiitosta.
Esimerkiksi Hermann-IT:n Hanna Turunen kommentoi seuraavaa:
”Olemme positiivisesti yllättyneitä kuinka nopeasti TT-Search reagoi palvelupyyntöömme ja esitteli meille spekseihimme soveltuvia henkilöitä. Erityisen tyytyväisiä olemme yhteyshenkilön palveluasenteeseen. Vaikka ulkomaisen työvoiman rekrytointia ei meillä TT-Searchista johtumattomista syistä tällä kertaa tehtykään, suosittelen silti ottamaan heihin yhteyttä rekrytointitarpeen ilmetessä.”
Holopaisen mielestä Suomen kilpailukyvyn kannalta on elintärkeää, että koodaripulaan etsitään aktiivisesti ratkaisuja.
– Haluamme olla osaltamme ratkaisemassa osaajapulaa tuomalla Suomeen ulkomaista työvoimaa. Olemme ketterä ja luotettava yhteistyökumppani yrityksille resurssiasioissa ja täydennämme tarpeen mukaan yrityksissä jo olemassa olevaa sisäistä rekrytointiosaamista, hän sanoo.
TT-Searchin Ite wiki-profiili
TT-Searchin verkkosivut
Lue myös: Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel