Elämä ilman sosiaalista mediaa – Mikä muuttui?

Millaista olisi elämä ilman sosiaalista mediaa? Luultavasti hyvin erilaista. Valtaosa suomalaisista käyttää somea, ja se kuluttaa paljon aikaamme. Tilastokeskuksen mukaan 69 prosenttia 18-89 -vuotiaista suomalaisista käyttää somepalveluita, ja sosiaalisen median käyttö on kasvanut runsaasti korona-aikana. Päivittäin useita kertoja yhteisöpalveluita seuraavia suomalaisia on 36 %, ja luku nousi yhdeksällä prosentilla koronavuoden 2020 aikana.

Monissa lehdissä on viime vuosina kirjoitettu sosiaalisen median haittavaikutuksista ja kerrottu kokemuksia erilaisista somepaastoista. Päätin pistää lusikkani soppaan ja kertoa omista kokemuksistani, sillä lopetin somettamisen pian kolmisen vuotta sitten.

Täytyy kuitenkin myöntää, etten ole somettomuudessani täysin puhdas pulmunen: “työminäni” seuraa edelleen alaan liittyvää pöhinää niin Linkedinissä kuin Twitterissäkin, mutta “siviiliminä” ei somessa roiku.

Sosiaalisen median ”early adopter”

Olen ollut suorastaan liiankin ahkera sosiaalisen median käyttäjä jo sen alkuajoista lähtien. Finninaamaisena teininä liityin ikäisteni kanssa somettajien etulinjaan, kun yläasteen ensimmäisenä  päivänä vuonna 2006 minulta kysyttiin ”galtsunikkiä”. Täytyi siis liittyä mitä pikimmiten IRC-Galleriaan. Facebook seurasi perässä vuonna 2008, ja Instagramiin liityin hankittuani ensimmäisen älypuhelimen vuonna 2012.

Facebookin ja Instagramin ahkerana päivittäisenä käyttäjänä elämästäni vierähti lähes 10 vuotta, kunnes somettaminen alkoi hiljalleen tympiä. Syitä siihen oli monia, mutta pohjimmiltaan halusin ottaa ajankäytön takaisin omiin käsiini.

Olin tullut yhtä tietoisemmaksi siitä, miten paljon somepalvelut aiheuttavat addiktiota ja vaikuttavat käyttäytymiseemme.

Yksi herättävistä hetkistä oli, kun luin internet-pioneeri Jaron Lanierin kritiikkiä sosiaalista mediaa kohtaan. Lanierin kirjasta Ten Arguments For Deleting Your Social Media Accounts Right Now on kirjoittanut esimerkiksi Helsingin Sanomat jutussaan Addiktion algoritmi hallitsee meitä – Facebook ja Google ovat ottaneet mielemme valtaansa.

Aloin vähitellen kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, miten sosiaalinen media tuntui määräilevän ajankäyttöä ja ajatteluani. Jos nyt ei aivan addiktiosta puhuta, niin koin käyttäytymisessäni olleen vähintäänkin jonkinlaisia addiktion piirteitä.

Aloin vähitellen kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, miten sosiaalinen media tuntui määräilevän ajankäyttöä ja ajatteluani.

Somettamiseen kului hillitön määrä aikaa päivittäin. Kaverit huomauttelivat jatkuvasta kännykän hapuilusta, keskittymiskyky tuntui kärsivän enkä saanut puhelimen tuijotukseltani mitään aikaiseksi. Museoissa, ravintoloissa, uimarannalla ja kesämökillä koin pakottavaa tarvetta jakaa kaikki hauskat hetket someen. Tein jatkuvaa huomaamatonta henkilökohtaista brändityötä ja rakentelin itsestäni somekiiltokuvaa, joka paikoitellen tuntui aiheuttavan liikaakin stressiä. Tarkistelin jatkuvasti, olinko saanut uusia kommentteja ja tykkäyksiä.

Huomasin voivani huonommin somen takia.

Epäonnistuneet somepaastot johtivat lopulta päätökseen lopettaa kokonaan. Ensin poistin Facebook-tilini, sitten paria kuukautta myöhemmin pitkin hampain myös rakastamani Instagramin. Sen koommin en ole kumpaankaan palannut, ja sometonta elämää on kulunut kohta kolme vuotta.

Onko jokainen hetki pakko taltioida sosiaaliseen mediaan?

Mitä olen oppinut ja onko elämä ilman sosiaalista mediaa erilaista?

Ensin on todettava, ettei kyseessä ollut yhtään niin vaikea muutos, kuin miltä se etukäteen tuntui. Nopeasti unohtui ajatus siitä, että jos somea ei vilkuile jatkuvasti, menettää varmasti jotain mielenkiintoista sisältöä, eivätkä kaveritkaan sometilien poistamisen jälkeen kaikonneet.

Lihasmuistiin juurtunut sormenliike sai minut aluksi availemaan Instagramin paikalle puhelimen näytöllä siirtynyttä kalenterisovellusta kymmeniä kertoja päivässä, kunnes sekin pikkuhiljaa unohtui.

Merkittävin muutos oli se, ettei moni ystävistäni ainakaan ensimmäiseen vuoteen muistanut minua tapahtumiin, koska en ollut Facebookissa. Poissaoloani on ihmetelty muutamissa tupareissa, synttäreillä ja valmistujaisissa, kun minä istun kotona autuaan tietämättömänä koko pippaloista. Nykyään suurin osa on jo oppinut, että minut on kutsuttava erikseen jos mielii saada minut paikalle.

Juuri muista syistä en ole somea elämääni kaivannut. On vapauttavaa, kun elämäänsä ja tekemisiään ei pysty jakamaan seuraajille, eikä odota kärsimättömästi tykkäysten ja kommenttien muodossa tippuvaa lyhytaikaista mielihyvää. Somettoman elämäni aluksi huomasin miettiväni, onko oikeastaan edes käynyt konsertissa tai matkalla, jos ei voi päivittää siitä kuvia Instagramiin? Jonkin ajan päästä se kuitenkin unohtui kokonaan. Päinvastoin alkoi tuntua oudolta, kun kaverit viettivät yhteisen ajan dokumentoiden kaiken someen.

Alkoi tuntua oudolta, kun kaverit viettivät yhteisen ajan dokumentoiden kaiken someen.

Entä ajankäyttö ja keskittymiskyky? Sanotaanko niin, että sometukseen tottunut mieli keksii kyllä tavat harhailla, vaikkei somea olisikaan, ja kännykän käyttöön kuluu edelleen melko paljon aikaa. Seuraan ruutuaikaa sovelluksella, jonka mukaan käytän kännykkää päivittäin keskimäärin 2-3 tuntia. Suurin osa ajasta kuuluu uutisten lukemiseen: yli puolet näistä tunneista on kulutettu erilaisissa uutissovelluksissa ja verkkolehtien nettisivuilla. Twitterissä roikkumiseen tietokoneen äärellä sorrun silloin tällöin, mutta en ole ladannut sovellusta puhelimeeni laisinkaan.

Koen vapaa-ajan jossain määrin lisääntyneen, kun aika ei täyty sosiaalisen median feedien pläräämisestä. Olen lukenut enemmän kirjoja ja aloittanut uusia käsityöharrastuksia. Yllättäen tuntuu siltä, että yhteydenpito ystäviin on jopa lisääntynyt, sillä tylsän hetken koittaessa saatan laittaa viestiä suoraan ystävälle somen katsomisen sijasta.

Sosiaalisessa mediassa on haittojen lisäksi kiistämättä myös lukuisia hyötyjä, enkä saarnaa ehdotonta somesta kieltäytymistä koko kansalle – enhän ole totaalikieltäytyjä itsekään, sillä työn kannalta on pakko ylläpitää jonkinlaisia verkostoja somessa. Esimerkiksi someapplikaatioiden poistaminen kännykästä ja palveluiden käyttö pelkästään tietokoneella voi olla monille toimiva tapa vähentää somettamista huomattavasti. Myös kaikenlaiset ruutuaika- ja käyttörajoitussovellukset kännykässä voivat ohjata ajankäyttöä parempaan suuntaan.

Some on lyhyessä ajassa mullistanut maailman ja antanut meille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Jos somea osaa käyttää kohtuudella, mikäs siinä. Itse en oikein osaa, joten suhtaudun kuitenkin nykyään huomattavasti kriittisemmin siihen, millaisiin asioihin haluan kallisarvoista aikaani käyttää.

Lue myös Väite: jopa puolet somevaikuttajien seuraajista feikkejä

Kuvat: Unsplash