Tänä päivänä uutta tietoa syntyy koko ajan ja sitä kerätään lähes yhtä hurjaa vauhtia. Tieto myös vanhenee nopeasti. Paikkatietopalveluja tarjoavassa Spatineossa on tehty viime kuukausina strategiatyötä, jonka ytimessä ovat olleet tietovirrat (eng. data flows).
– Havaitsimme, että tietovirrat ovat kaiken palvelutarjontamme keskiössä. Asiakkaamme eivät vain kerää ja tallenna tietoja, vaan heille on tärkeää, että oikea tieto virtaa oikeille ihmisille, oikeaan aikaan ja paikkaan, kertoo Spatineon yhteentoimivuusarkkitehti ja toinen perustaja Ilkka Rinne.
Moni yritys odottaa uusista teknologioista apua datamassojen käsittelyyn. Rinne muistuttaa, että vaikka tekoäly auttaa tunnistamaan raakatiedoista merkittäviä yhteyksiä ja hallitsemaan infoähkyä, se voi myös johtaa harhaan, jos riittävää ja oikeaa tietoa ei ole saatavilla.
– Tiedon kerääminen ja säilöminen ei sisänsä tuota lisäarvoa, vaan sen hyödyntäminen päätöksenteossa, hän kiteyttää.
Rinne työskentelee tietojärjestelmien yhteentoimivuuden sekä siihen liittyvien standardien kehittämisen ja soveltamisen parissa. Viime vuosina hän on toiminut muun muassa kaavoituksen ja rakennusvalvonnan digitalisointiin liittyvän tietomallinnustyön avainasiantuntijana.
– Kansainvälisen paikkatiedon standardoinnin piirissä vedän havainto- ja mittausdatan tietomallien standardeja laativia OGC:n ja ISO:n työryhmiä.
Vastaus tietovirtojen mittaamisen ja analysoinnin haasteisiin
Spatineo on tarjonnut asiakkailleen tietovirtojen mittaamista, testausta ja analysointia paikkatieto-API:en osalta jo pitkään Monitor- ja Performance-tuotteillaan. Yritys on auttanut tietoarkkitehtuurin ja tietovirtoja käsittelevien järjestelmien rakentamisessa sekä tietovirtojen tarjoamisen vaikuttavuuden arvioinnissa.
– Kaikki tuntui loksahtavan hienosti paikalleen data flow -käsitteen ympärille, Rinne iloitsee kuvaillessaan uuden strategian ydintä.
”Tiedon kerääminen ja säilöminen ei sisänsä tuota lisäarvoa, vaan sen hyödyntäminen päätöksenteossa.”
– API:en ja sovellusarkkitehtuurin ideointi ja suunnittelu, pilvipohjaiset ja avoimen lähdekoodin toteutusteknologiat, tietovirtojen analysointi- ja tukipalvelut, ja erilaiset testaus- ja arviointiprojektit realisoivat kaikki asiakkaillemme tietovirroista syntyvää lisäarvoa.
Rinne sanoo, että kulunut kevät on ollut Spatineolla muutenkin kiinnostavaa aikaa. Kehitteillä on täysin uusi versio Monitor-tuotteesta, sillä yritys haluaa vastata entistä paremmin modernien web-pohjaisten API:en ja tietovirtojen mittaamisen ja analysoinnin haasteisiin.
Lisäpotkua liiketoiminnan kasvuun saatiin myös uuden toimitusjohtajan myötä. Tehtävässä aloitti hiljattain Bitwise Oy:n operatiivisen toiminnan johtajana aiemmin työskennellyt Oskari Häkkinen.
Edessä digitalisaation tehostama arki
Monien muiden lailla Rinne on viimeisen vuoden pysytellyt pääosin poissa toimistolta. Keväällä hän innostui hankkimaan kotitoimistolleen digitaalisen pianon, joka on löytänyt paikkansa tietokoneen viereltä.
– Olen aina ollut innokas musiikin harrastaja, mutta soittaminen on jäänyt tätä ennen kouluaikojen muutamiin kitaratunteihin. On ollut virkistävää harjoitella jotain, jossa osaaminen lähtee nollasta, mutta jokaisen harjoituksen jälkeen huomaa edistyvänsä.
”Uudessa normaalissa meillä kaikilla on edessämme niin pieniä kuin globaalejakin haasteita.”
Rinne vakuuttaa, ettei suunnitelmissa silti ole muusikon uralle hyppääminen.
– En usko, että minusta koskaan tulee konserttipianistia. Olisi mukavaa, jos tästä kehittyisi tyttären kanssa yhteinen soittoharrastus, hän sanoo.
Rinne toivoo, että rokotuskattavuuden nousun myötä korona pikkuhiljaa jäisi pois ykkösotsikoista, ja sekä Spatineo että sen asiakkaat pääsevät palaamaan uuteen, digitalisaation tehostamaan arkeen.
– Uudessa normaalissa meillä kaikilla on edessämme niin pieniä kuin globaalejakin haasteita. Olen varma, että tietovirtojen hallinta ja tehokas hyödyntäminen liittyvät niistä useampien ratkaisuun. Tässä vaiheessa toivotan kuitenkin kaikille iloista ja rentouttavaa kesää. Toivottavasti nähdään syksyllä enemmän myös kasvotusten.
Spatineon Ite wiki -profiilista löydät lisää tietoa yrityksen tarjoamista paikkatiedon ratkaisuista.
Ilkan tavoitat myös Twitteristä ja LinkedInistä.
Kuva: Pexels