40 vuotta sitten syntyi uusi ammattiryhmä
Mikrotietokone rantautui Suomeen vuonna 1973, mutta ei saanut seuraavien kymmenen vuoden aikana jalansijaa yritysmaailmassa. Tilannetta kuvaa hyvin Risto Linturin toteamus: ”Innostus oli keskustietokoneiden synnyttämän ’isoveli valvoo’ -tunnelman täydellinen vastakohta, eräänlainen vapauden ideologia. Minut tuo tunnelma sytytti täydellisesti mennessäni ensimmäisten tietokoneopintojen jälkeen kesätöihin Helsingin Puhelinyhdistyksen tutkimuskeskukseen 1978. Sain eteeni Olavi Lahinin kokoaman Telmac-rakennussarjan. Minua vanhemmat kesäharjoittelijat halusivat oikeita töitä leikkimisen sijaan”.
IBM PC esiteltiin Yhdysvalloissa loppuvuodesta 1981, mutta Suomessa vasta keväällä 1983. Petteri Järvinen totesi, että ”kysyntä oli niin suurta, että kaikki laitteet vietiin käsistä, eikä niitä riittänyt Suomi-nimiseen periferiaan, Neuvostoliiton naapuriin, ennen kuin vasta parin vuoden kuluttua. Kun laitetta sitten alkoi saada, sen kokoonpano oli perin vaatimaton: kaksi levykeasemaa, 128 kilotavun keskusmuisti, vihreä monitori ja näppäimistö. Hinta oli vaatimattomat 26 000 silloista Suomen markkaa – ilman liikevaihtoveroa”.
Vapauden ideologia yhdistettynä korkeisiin kustannuksiin synnytti ennennäkemättömän kehityskulun, varsinkin kun markkinoille alkoi tulla IBM PC -yhteensopivia kloonitietokoneita. Siitä huolimatta on yllättävää, että niinkin aikaisin kuin vuonna 1984 polkaistiin pystyyn ensimmäinen kahdeksanpäiväinen mikrotukihenkilökurssi. Asialla oli Tieturin perustaja R. Linturi Oy. Veikko Kanerva totesi: ”Mikrojen tulo yrityksiin synnytti kokonaan uuden ammattikunnan – mikrotukihenkilöt.” Kahdeksanpäiväinen kurssi oli Tieturin ohjelmassa vielä 20 vuotta ja 1 800 koulutetun mikrotukihenkilön jälkeen, mutta ei enää nykyisin.
40 vuotta sitten mikrotuki oli lähes kokonaan lähi- tai puhelintukea ja vuosien kuluessa tuen tehtäväkenttä on laventunut monille alueille tietoliikennettä ja tietoturvallisuutta myöten. IT-tukihenkilöitä koulutetaan nykyään ammattiopistoissa monivuotisin kurssein.
Uusi teknologia vaatii uudenlaista osaamista ja synnyttää uusia ammattikuntia, mutta myös sammuttaa vanhoja teknologioita ja vaatii ammattilaisilta uuden oppimista ja jopa vanhan unohtamista.
Lähde: Ensin meitä ei uskottu. Tositarinoita suomalaisesta tietotekniikasta 1983–2003. Tieturi Oy 2003
Kuva: Reino Myllymäki
Reino Myllymäki
kehityspäällikkö, TIVIA
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |