Acca Kappan maahantuojan kokemuksia Laskupisteestä
Olemme Mika ja Riina Rekilä Tupoksesta Oulun läheltä. Yrityksemme nimi on Velourmet Oy ja tuomme maahan tänä vuonna 150 vuotta täyttäneen italialaisen perheyrityksen Acca Kappan kylpykosmetiikkatuotteita. Tuotteisiin kuuluu tuoksuja, huonetuoksuja, vartalonhoitotuotteita, shampoita, hoitoaineita, parranhoitotuotteita, hius- ja hammasharjoja sekä vaikka mitä laadukkaita ja perinteisiä tuotteita.
Mistä kaikki alkoi?
Yrittäjyytemme alkoi vuonna 2017 melko jännällä tavalla omasta tarpeesta. Riina oli käynyt kauneushoitolassa lähellämme ja ihastunut siellä sangen ylelliseen ja ihastuttavaan Acca Kappan White moss -tuoksuun. Se oli useampana vuotena helppo lahjaidea juhlapäivinä. Sitten eräänä vuonna saimme kuulla, ettei tuoksua ole enää saatavilla Suomessa. Riina otti yhteyttä useampiin kauneushoitoloihin ja lopulta suoraan Italiaan, tuotteiden valmistusmaahan. Sieltä hän sai kuulla, että maahantuonti Suomeen on lopetettu. Tuoksua ei kuulemma saa Suomeen tilaamalla oikein mitenkään. Italiasta väläytettiin ajatusta, että ehkä teistä voisi tulla uusi maahantuoja. Loppujen lopuksi Riina sai Mikan ylipuhuttua ja aloimme maahantuojiksi päivätöidemme ohella.
Tilanne nyt
Hiljalleen olemme kasvattaneet myyntiä ja ihmisten tietoisuutta Acca Kappan tuotteista. Meillä on jälleenmyyjiä Suomessa vajaa parikymmentä. Jälleenmyyjät ovat enimmäkseen kauneushoitoloita. Myös yksityiset henkilöt voivat tilata monipuolista tuotevalikoimaamme suoraan meiltä. Tulevaisuuden haave olisi, että jälleenmyyjiä löytyisi sen verran monta, että me voisimme keskittyä yhä enemmän tavaran toimittamiseen heille. Etsimme jatkuvasti uusia jälleenmyyjiä ja mielellämme kerromme tuotteista sekä tarvittaessa lähetämme tuoksunäytteitä tms.
Velourmet Oy ja Laskupiste
Reilusti yli vuoden ajan teimme laskut Excel-taulukon avulla ja lähetimme ne paketin mukana postitse sekä teimme pdf-tiedoston sähköpostilla lähetettäväksi. Vuoden 2019 alussa Mika selaili laskutusohjelmia helpottaaksemme vaihtoehtoja netistä ja päätyi laskupiste.fi -osoitteeseen. Otimme ensin ilmaisen kokeilujakson, jonka aikana huomasimme, että tämä voisi olla meidän juttumme. Tuotteet saa helposti kirjattua palveluun omiin osastoihinsa ja varastoarvot on entistä helpompi pitää oikeina. Viivakoodi laskuissa antaa myös virallisemman kuvan ja helpottaa osaltaan maksamista. Lähetämme laskun Laskupisteen kautta sähköisesti asiakkaille. Lisäksi laitamme laskun myös paperisena tilausten mukana.
Myyntejä on kätevä seurata ja on helppo kuitata laskuja maksetuksi tai lähettää tarvittaessa sähköisesti muistutus laskusta. Olemme olleet varsin tyytyväisiä Laskupisteeseen. Edullisesti ohessa toimiva verkkokauppa voisi olla kannaltamme mainio kehitysmahdollisuus.
Lisätietoja
Suosittelija:
Mika ja Riina Rekilä, Velourmet Oy
Tiedot
Tilaaja: | Velourmet Oy |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Markus Kettunen, Laskupiste Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Teknologia
Amazon Web Services | |
Angular | |
Java |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Laskupiste - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Laskupiste - Muita referenssejä
Laskupiste - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |