Asiakkaan tarpeesta koodiksi ja satojen ihmisten yhteiseksi ohjelmistoksi.
SataDiag on vuonna 2009 toimintansa aloittanut liikelaitos, joka tuottaa diagnostisia sekä lääke- ja välinehuollon palveluja Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella ja useissa sen ulkopuolisissa yksiköissä. SataDiagin toiminta perustuu noin 500 ammattilaisen osaamiseen muun muassa laboratoriotutkimuksiin, seulontaan sekä sairaalafysiologiaan liittyvissä sairaanhoidollisissa palveluissa.
SataDiagin yhteistyö AtoZin kanssa alkoi, kun SataDiagin sairaalafysiologian vastuualuejohtaja Virpi Tunninen alkoi pohtia, voisiko sähköistä tiedonsiirtoa eri yksiköiden välillä helpottaa millään tavalla.
Ongelma oli siinä, ettei käytössä ollut valmista ja toimivaa järjestelmää, jolla saataisiin välitettyä lääkäreille tietoja esimerkiksi lausunnoista, tutkimustuloksista ja päivämääristä sekä potilaista ja heidän vastaanotoistaan.
”Aiemmin tiedot jaettiin kymmenille henkilöille yhteisessä Excel-taulukossa, jonka yhtäaikainen käyttö, vaihtelevat merkintätavat, tutkimusten määrä ja epäjärjestys tekivät taulukon käyttämisestä varsin kankeaa”, Tunninen muistelee lähtötilannetta.
Räätälöity ohjelmisto kehitettiin idearikkaan vuorovaikutuksen pohjalta
Virpi Tunninen kuuli AtoZista ensi kertaa ystävältään.
”Olin kuullut AtoZin ohjelmistosuunnittelusta, ja otettuani yhteyttä ja kuvattuani ongelmamme heille aloimme yhdessä määritellä tavoitteita tietojärjestelmälle: Mitä ohjelmiston pitää kyetä tekemään? Mitkä oikeudet sihteerillä, lääkärillä tai fyysikolla täytyy järjestelmässä olla? Miten tiedonsiirto onnistuu tietoturvan puitteissa?
Suunnittelun pohjalta AtoZ loi meille selainpohjaisen Tieto 2 -nimisen ohjelmiston todella reippaalla aikataululla, ja se on nyt ollut meillä noin kolme vuotta sujuvassa käytössä. Nyt voimme välittää lausuntoja ja tutkimustietoja toisella puolella Suomea asuvalle lääkärille samassa järjestelmässä, johon jokaisella on omat tunnukset oikeuksineen”, Tunninen kertoo.
Ohjelmisto on Tunnisen mukaan käytettävyydeltään yksinkertainen ja siten työtaakkaa roimasti keventävä työväline, joka on maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti jo nyt.
”Tieto 2 on helpottanut arkeamme, parantanut toimintamme laatua ja auttanut täyttämään lainsäädännön määrittelemät tavoitteet erinomaisesti. Myös kirjanpito on todella vaivatonta, eikä kirjattua tietoa katoa, kun kaikki informaatio on yhteisessä järjestelmässä eikä taulukoissa tai pahimmillaan vihkoissa ympäriinsä.
Parasta on ollut nimenomaan se, ettei meidän ole tarvinnut muokata omia työtapojamme jonkin jo olemassa olevan ohjelmiston raameihin, vaan Tieto 2 on suoraan räätälöity vastaamaan edellytyksiämme ja toimintamalliamme,” Tunninen toteaa tyytyväisenä.
Järjestelmä laajennetaan kattamaan koko käytössä oleva laitteisto
Tällä hetkellä AtoZilla ja SataDiagilla on kehitteillä uusi, jalostuneempi versio Tieto 2 -ohjelmistosta.
SataDiagilla on käytössä valtava määrä erilaisia laitteita, joiden käyttö vaatii jatkuvaa huoltoa ja laadunvarmistusta vaihtelevilla mittauksilla ja aikaväleillä. Laitteilla on myös erilaisia lakisääteisiä hyväksymis- tai toimenpiderajoja useiden eri ammattiryhmien tahoilta. Näihinkään ei ole ollut olemassa valmista ja yhtenäistä ohjelmistoa.
”Aloimme pohtia, voisiko Tieto 2 -järjestelmää laajentaa kattamaan myös laitteistoamme ja sen ylläpitoa. Yhteisten työpajojen avulla AtoZ toteuttaa päätetyt tavoitteet askel askeleelta, ja voimme antaa matkan varrella palautetta ja kehitysideoita. Tavoitteena on, että ohjelmiston laajennus on valmis syksyllä”, Tunninen sanoo.
Asiakkaan tyytyväisyys on palvelun keskiössä
Virpi Tunninen on vilpittömän kiitollinen AtoZin palvelun asiakaslähtöisyydestä.
”Olen suorastaan hämmästynyt, miten AtoZ on pystynyt poimimaan vuoropuhelustamme olennaisen ja toiminnallisen tarpeen sekä jalostamaan sen valmiiksi ohjelmistoksi. Lisäksi asiakkaan roolissa meille on näyttäytynyt selkeästi se, miten mutkaton AtoZ on yrityksenä ja yhteistyökumppanina: AtoZin taitava väki tekee työnsä sutjakasti, he ottavat hienosti vastaan palautetta ja yhteydenpito heidän kanssaan on vaivatonta – myös virallisten työaikojen ulkopuolella. Voimme suositella AtoZia oikein lämpimästi eteenpäin”, Tunninen kehuu.
AtoZin ohjelmistosuunnittelu SataDiagille sisältää siis
- selainpohjaisen tiedonvälitysjärjestelmän suunnittelun ja toteuttamisen ideasta valmiiksi ohjelmistoksi
- ohjelmiston jatkuvan päivittämisen asiakkaan tarpeiden perusteella
- ohjelmiston laajentamisen sairaanhoidollisissa palveluissa käytettävään laitteistoon
Jos projektisi kaipaa kokenutta IT-asiantuntijaa, ota yhteyttä #AtoZtyyppeihin
Suosittelija:
Virpi Tunninen
Tiedot
Tilaaja: | SataDiag |
Ajankohta: | 2019 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Azure | |
React | |
Java |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
AtoZ - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
AtoZ - Muita referenssejä
AtoZ - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |