C More uudistui asiakaslähtöisesti ja ketterästi
MTV:n maksullinen verkkosisältö uudistuu ja siirtyy kaikkinensa C More -tuoteperheeseen. Uudistettu C More on ensimmäinen kotimainen palvelu, joka toimii samaan tapaan kuin kansainvälisesti tunnetut Netflix ja HBO.
MTV:n mukaan markkinoilla on maailmanlaajuisten jättien rinnalla mainiosti tilaa myös kotimaista ohjelmistoa tarjoavalle palvelulle.
”Digitaalisen liiketoiminnan kasvattaminen on meillä voimakkaasti tavoitteena, ja näimme, että kotimaiselle kuluttajarahoitteiselle palvelulle on tilausta. Uusi C More on otettu vastaan positiivisesti ja tilaajiakin on tullut mukavasti”, kertoo MTV:n Business IT Manager Tomas Perovuo.
Uuden palvelun suunnittelussa kiinnitettiin huomiota ennen kaikkea helppokäyttöisyyteen ja mobiilioptimointiin.
”Kuten ajan henkeen kuuluu, mobile first -ajattelu oli vahvasti läsnä uuden palvelun suunnittelutyössä. Jo puolet katselijoista käyttää suoratoistopalveluita mobiililaitteilla, joten tietysti se puoli oli tärkeässä roolissa”, ratkaisusuunnittelija Johannes Paarvala Talent Baselta ja UX designer Juha Vartiainen Nitorilta kertovat.
”Olemme saaneet käytettävyydestä erinomaista palautetta – sisällöt löytyvät helposti ja navigointi on sujuvaa”, Tomas Perovuo kehaisee.
Nitor ja Talent Base ovat tehneet pitkään yhteistyötä MTV:n kanssa, minkä ansiosta ketterät työskentelymenetelmät olivat MTV:lle jo ennestään tuttuja. Näin kehitystyön kanssa päästiin etenemään reippaasti.
”Projekti sujui todella hienosti. Tiimi oli erittäin sitoutunut sen läpivientiin heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kaikki tekivät kovaa duunia rautaisella ammattitaidolla, kuten olemme oppineet tältä porukalta odottamaankin!”, MTV:n Tomas Perovuo kuvailee yhteistyötä.
”Uusi C More -palvelu toimii tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla, ja on yhteensopiva muun muassa Chromecastin kanssa. MTV:n nykyiset maksu-tv-sisällöt päivittyivät C More -tuoteperheen alle alkuvuodesta, ja myöhemmin keväällä C More saa myös oman sovelluksensa älytelevisioihin.”, sovellusarkkitehti Juha Syrjälä Nitorilta kertoo.
Suoratoistopalvelun ohjelmisto koostuu kotimaisesta sisällöstä, kansainvälisistä laatusarjoista, elokuvista ja urheilusta. Sovellukset älypuhelimille ja tableteille ovat ladattavissa Applen ja Googlen sovelluskaupoista.

Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | MTV |
Ajankohta: | - 2017 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Maksaminen | |
Mobiilikehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Media |
Teknologia
Amazon Web Services | |
Android | |
iOS | |
Node.js | |
Clojure | |
Java | |
Javascript |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Nitor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Nitor - Muita referenssejä
Nitor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |