Case Hakki Pilke: Digimarkkinointi on kansainvälisen viennin kulmakivi
Jos pyrit saamaan tuotteellesi jalansijaa Pohjois-Amerikassa, varaudu tekemään sinnikkäästi jalkatyötä, unohda nöyryys, kohdista katseesi tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen ja etsi kumppaneita, jotka todella ymmärtävät paikallisia markkinoita.
Siinä ovat tärkeimmät opit, jotka Hakki Pilkkeen vientijohtaja Jori Mylläri on saanut lähdettyään viemään suomalaisia klapikoneita yli Atlantin.
Hakki Pilkkeen menestys Pohjois-Amerikassa perustuu sitkeään ruohonjuuritason työhön ja kokonaisvaltaiseen digitaaliseen markkinointiin, jota yritys ryhtyi tekemään käytännössä nollasta.
Crasmanilla on ollut ilo olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Hakki Pilkkeen markkinoinnin automaatiota ja inbound-markkinoinnin laajaa kokonaiskuvaa graafisesta tuotannosta sisältöihin ja strategiatyöstä HubSpotin käyttöönottoon.
“Digimarkkinointimme lähti käyntiin havainnosta, että asiakkaamme etsivät jatkuvasti enemmän tietoa netistä, mutta tiedon tarjonta ei vastaa kysyntään. Maahantuojissamme ja jakelijoissamme on muutamia digikanavien edelläkävijöitä, mutta suurimmaksi osaksi he ovat perinteisiä perheyrityksiä, joille markkinointi ei ole ominta alaa. Ottamalla digilangat omiin käsiimme pystymme paremmin auttamaan paikallisia toimijoita ja viestimään brändiämme yhtenäisesti”, Mylläri avaa.
Perusta kuntoon
Vielä taannoin Hakki Pilkkeen markkinointi oli pääasiassa paikallislehtinäkyvyyttä ja jälleenmyyjien omaa kampanjointia, johon valmistajalla itsellään ei juuri ollut sananvaltaa saati luotettavaa tietoa sen tehokkuudesta. Markkinoinnin ROI:ta (Return on Investment, tuottoaste) oli hankala mitata ja budjetointi näin arpapeliä. Digimarkkinoinnin suurimpia etuja onkin sen tavoittavuuden ja tehokkuuden tarkka mitattavuus. Hakki Pilke toteuttaa ja seuraa markkinointiaan käyttäen HubSpotia.
“Digimarkkinoinnin aloittamisessa on tärkeää varmistaa, että perusta eli esimerkiksi nettisivut ja brändimääritelmä ovat kunnossa. Tähän on hyvä varata aikaa, sillä myyntimateriaalien ja tuotetietojen pitää olla ensiluokkaisia ja ajantasaisia. Digimarkkinointiin ryhtyminen olikin Hakki Pilkkeelle samalla kokonaisvaltainen markkinoinnin modernisointi”, Hakki Pilkkeen markkinointivastaava Pauliina Leppänen kertoo.
Hakki Pilkkeen markkinointi syntyy nyt yhteistyössä paikallisten maahantuojien ja jakelijoiden kanssa. Kentältä saatu palaute auttaa muokkaamaan markkinoinnin viestejä paikalliseen makuun sopivaksi ja vastaavasti Hakki Pilke tarjoaa aiempaa laajemmin erilaisia työkaluja paikallismarkkinoinnin tueksi.
“Jatkuva dialogi markkinoinnin toimivuudesta synnyttää onnistuneita kampanjoita, joita pystymme sitten monistamaan eri asiakasryhmille”, Leppänen kertoo.
Tutustu Crasmanin valmistavan teollisuuden palveluihin.
Suosittelija:
"Crasmanin tiimi on ollut suuri apu tekemisen kehittämisessä, ideoiden sparrailussa ja strategian laatimisessa. Heille on kertynyt monialaista osaamista ja markkinaymmärrystä eri toimialoilta ja erikokoisilta toimijoilta”
Jori Mylläri, vientijohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Hakki Pilke |
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Crasman - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Crasman - Muita referenssejä
Crasman - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |