Case HSL — verkkoratkaisu tehosti aikataulujen tekijöiden aikatauluja
HSL:n aikatauluista huolehtivien liikennesuunnittelijoiden tehtävänä on varmistaa, että joukkoliikenteen käyttäjät pääsevät ajoissa määränpäähänsä. Crasman huolehti vastavuoroisesti suunnittelijoiden ajansäästöstä luomalla aikatauludatan muokkaukseen automaattisen taitto- ja korjaustyökalun. Verkkoon toteutetun ratkaisun avulla HSL:n aikataulukirja valmistuu huomattavasti helpomman prosessin kautta.
- 2 viikon korjauskierrosprosessi lyhentyi 1 minuutin prosessiksi
- 20 ihmistä pystyy työstämään sitä, mihin ennen pystyi vain 1 ihminen
- Ratkaisu säästää 1 henkilön 1 kuukauden työajan
HSL:n aikataulukirjan tekeminen on aiemmin ollut haasteellista. Kirja sisältää satoja sivuja numeerista tietoa, jonka on oltava loppukäyttäjiä, eli suurta osaa suomalaisista varten virheettömästi oikealla paikallaan. 20 ihmisen tuottaman kirjan taittoprosessi on vaatinut lukuisan määrän punakynämerkintöjä, korjauskierroksia, vedosten painatusta ja turhaa odotusta. Turhista työvaiheista luopuminen sekä ajansäästäminen olivat ratkaisun kannalta ensisijaisia tavoitteita.
Crasmanin toteuttama automaattinen taitto- ja korjaustyökalu (Taku) auttaa siinä, missä ihminen ei ole tyypillisesti parhaimmillaan: suurien datamäärien hallitsemisessa. Taku tekee liikennesuunnittelijoiden syöttämästä aikatauludatasta painovalmiin aikataulukirjan. Verkkoon toteutettu ratkaisu on kaikkien tekijöiden muokattavissa samaan aikaan ja tehdyt korjaukset astuvat voimaan heti. Ja mikä parasta — kaikesta tulee välittömästi painokelpoista.
Taku-projekti ratkaisi HSL:n aikataulukirjan tuotannossa lukuisia ongelmia. Se on loistava esimerkki verkkoratkaisusta, jossa toimijan koko prosessi on sisäistetty ja muutettu taloudellisesti kannattavamman lopputuloksen muotoon.
Crasmanin luomalla teknologialla verkossa editoitavasta sisällöstä on tuotettu reaalimaailman painoratkaisu. Teknisesti ottaen Takun tekemän työn voi nähdä ns. web-to-print -prosessina, jossa verkon pikselit muutetaan taittomaailman vektoreiksi. Käytettävyys on huipussaan: aikatauluja ja muuta sisältöä työstävä näkee suoraan näytön ruudulta, miltä näköiskappale tulee fyysisesti näyttämään. Samalla häviää taittajan päänvaiva, jolle satojen sivujen aikataulujen lisääminen on ollut todella mekaaninen ja vaivalloinen operaatio.
Takulla aikataulujen kokoaminen hoituu tehokkaan ja todella helppokäyttöisen yhteistyöalustan kautta, jossa asianosaiset ihmiset voivat työstää aikataulukirjaa samaan aikaan. Muutama vuosi sitten suunnittelijat kokosivat aikataulut omilla ohjelmistoillaan, jonka jälkeen taittaja ryhtyi puuhiin. Aikataulukirjan vedoksia liikuteltiin ostoskärryissä kahden kerroksen välillä suunnittelijoiden tarkastaessa, että kaikki on oikealla paikallaan. Punakynä heilui, ja uusia virheitä löytyi poikkeuksetta aina. Nyt jokainen suunnittelija voi lisätä sisällöt ja korjata virheet välittömästi itse.
Taku ei tottele pelkkää tekstiä ja numeroita, vaan siihen voidaan tuoda muitakin sisältöjä, kuten graafisia elementtejä, sisällysluetteloja ja indeksejä. Aikataulujen automatisointia on kehitetty myös niin, että osa aikatauluista löytää oikeille paikoilleen ilman sisällönsyöttämistä.
Lopputuloksena Taku on verkkoratkaisu, joka palvelee HSL:n väkeä verkossa jatkuvasti. Koska Takulla voi tehdä useamman asian kerralla, on se samalla johtanut ylimääräisten ohjelmistojen käytön lopettamiseen ja helpottanut niistä koituvaa taakkaa.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | HSL |
Ajankohta: | - 2015 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jani Ruotsalainen, Asiakkuuspäällikkö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Media |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Crasman - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Crasman - Muita referenssejä
Crasman - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |