Digia uudisti kokonaan Savon Voiman taloushallinnon – 22 % alle budjetin: ”Käyttäjät ovat valtavan tyytyväisiä”
Savon Voima on Itä-Suomen suurimpia ja tunnetuimpia energia- ja sähköverkkoyhtiöitä. Yhtiöllä oli tarve uudistaa taloushallinnon järjestelmänsä kokonaan. Digia toteutti mittavan hankkeen erinomaisin tuloksin – ja budjetti alittui 22 prosentilla. Savon Voiman talousjohtaja Toni Vainikainen kertoo, että käyttäjät ovat olleet poikkeuksellisen tyytyväisiä uuteen järjestelmään.
Savon Voima on suomalainen energiayhtiö, joka vastaa suuresta osasta itäisen Suomen sähköverkkoa ja energiantuotantoa. Yhtiöllä on esimerkiksi 21 kaukolämpöverkkoa 13 eri kunnan alueella sekä runsaasti omaa energiantuotantoa, josta valtaosa perustuu uusiutuviin energialähteisiin. Tytäryhtiö Savon Voima Verkko on puolestaan Suomen kuudenneksi suurin verkkoyhtiö, joka huolehtii noin 27 000 kilometristä sähköverkkoa.
”Investoimme vuosittain 50–60 miljoonaa euroa verkkoihin ja energian tuotantoon”, kertoo Savon Voiman talousjohtaja Toni Vainikainen. Yhtiö on esimerkiksi osakkaana Suomen suurimmassa tuulivoimapuistossa, joka valmistuu Lestijärvelle vuonna 2024.
Näin laaja toiminta asettaa merkittäviä vaatimuksia taloushallinnon järjestelmille. Savon Voimalla olikin pari vuotta sitten edessään merkittävä ja haastava IT-hanke. Koko yhtiön taloushallinnon järjestelmät piti uudistaa. Tarpeeseen oli useita syitä.
Ensinnäkin yhtiön aiemman Microsoft Dynamics AX -ERP-järjestelmän tuki oli loppumassa. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästä päivitysprojektista, vaan tavoitteet olivat paljon korkeammalla.
Savon Voima halusi siirtyä taloushallinnossa ja ERP-järjestelmässä moderniin pilvijärjestelmään, joka mahdollistaisi paremmin esimerkiksi taloushallinnon prosessien tehostamista ja automatisointia. Tavoitteena oli myös viedä raportointia reaaliaikaisempaan suuntaan ja hyödyntää analytiikan mahdollisuuksia tehokkaammin.
Savon Voima järjesti hankkeesta kilpailutuksen, jossa esille nousi erityisesti Digia. ”Kilpailutusprosessissa Digiasta syntyi ammattimaisin vaikutelma. Jo tässä vaiheessa meille muodostui käsitys vahvasta osaamisesta, järjestelmäymmärryksestä ja myös toimialaymmärryksestä. Tarjous oli myös kokonaistaloudellisesti paras”, Vainikainen toteaa.
Digiaa suositteli Savon Voimalle myös toinen energia-alan yritys, jonka projektia Digia oli tuolloin tekemässä. Niinpä hanketta lähdettiin toteuttamaan Digian kanssa vuoden 2020 lopulla.
Tutustu myös eSettin taloushallinnon järjestelmähankkeeseen
Onnistunut projekti toteutettiin 22 prosenttia alle budjetin
Savon Voimalle rakennettiin projektissa uusi Microsoft Dynamics 365 -ERP-järjestelmä, jolla hoidetaan yhtiön koko taloushallintoa. Sen yhteyteen toteutettiin myös sisäinen laskunkierrätyksen järjestelmä.
Hankkeen alussa käytiin läpi kaikki Savon Voiman taloushallinnon prosessit ja määriteltiin niiden toiminnallisuudet. Tämän analyysin perusteella päivitettiin vielä projektin aikataulua ja hintaa. Käytännön toteutusvaihe käynnistyi alkuvuonna 2021.
Vainikainen kertoo, että tarjousvaiheen myönteiset odotukset vain vahvistuivat projektin aikana. ”Digian toiminta oli suunnitelmallista ja systemaattista, ja projektiin nimetyt henkilöt olivat todella vahvoja asiantuntijoita”, Vainikainen kiittää.
Hän kertoo yhteistyön sujuneen erinomaisesti kaikilla tasoilla. ”Projektissa mukana olleilta työntekijöiltämme tuli paljon kiitosta siitä, miten osaavia, joustavia ja ketterästi reagoivia Digian asiantuntijat olivat”, Vainikainen kiittää. ”Digialaisten kanssa oli helppo ja mukava työskennellä.”
Myös Savon Voiman oma tiimi teki työtä erittäin sitoutuneesti hankkeen hyväksi muiden tehtäviensä ohella. Vaikka kaksi projektin avainhenkilöä Savon Voimalta siirtyi muihin tehtäviin hankkeen aikana, hyvä yhteistyö siivitti laajan projektin erittäin onnistuneeseen lopputulokseen. Uudistushanke valmistui suunnitellussa aikataulussa tammikuussa 2022.
Kustannusten suhteen lopputulos oli todella myönteinen. ”Hankkeen hinta jäi merkittävästi alle sen, mitä analyysivaiheen jälkeen sovittiin”, Vainikainen kertoo. Kustannukset jäivät 22 prosenttia sovittua alhaisemmaksi, mikä on valtavan hyvä tulos.
Lue myös Fingridin taloushallinnon järjestelmäuudistuksesta
”Paras erppi, jota olen koskaan käyttänyt”
Uusi ERP-järjestelmä on Vainikaisen mukaan todettu käytössä erittäin onnistuneeksi. ”Uuden järjestelmän käyttäjät ja taloushallinnon asiantuntijamme ovat olleet valtavan tyytyväisiä”, hän kiittää.
Järjestelmä on hänen mukaansa aiempaa toimintavarmempi, nopeampi ja käyttäjäystävällisempi. Parannus vanhaan on Savon Voiman käyttäjien mielestä ollut tuntuva.
”Meillä äskettäin aloittanut uusi kirjanpitäjä totesi muutaman viikon jälkeen, että tämä teidän erppi on ihana, selkeästi paras mitä hän on koskaan käyttänyt”, Vainikainen kertoo.
Järjestelmäuudistuksen myötä Savon Voima voi nyt jatkaa taloushallintonsa kehittämistä. Vainikaisen mukaan yhtiössä keskitytään aluksi talousprosessien mallintamiseen ja virtaviivaistamiseen, ja myöhemmin on tarkoitus kehittää esimerkiksi analytiikan ja tekoälyn hyödyntämistä. Moderni ERP-järjestelmä mahdollistaa ja tehostaa tätä jatkokehitystä.
Savon Voimalla ollaan erittäin tyytyväisiä Digian kanssa tehtyyn projektiin. ”Tämä on parhaiten mennyt IT-projekti, jossa olen koskaan ollut mukana”, kiittää Vainikainen.
Myös Digian puolella ollaan todella tyytyväisiä yhteistyöhön erinomaisesti sujuneessa projektissa. ”On ilo olla mukana tällaisissa huippuprojekteissa. Yhteistyö asiakkaan projektihenkilöiden kanssa sujui erinomaisesti, ja tiimit molemmin puolin toimivat tiiviisti yhdessä. Tästä on erittäin hyvä jatkaa yhteistyötä Savon Voiman kanssa jatkuvien palveluiden ja jatkokehityksen puitteissa”, kiittää Jarkko Savolainen, Digian Dynamics 365 Unified Operations -liiketoiminnan johtaja.
Suosittelija:
Uuden järjestelmän käyttäjät ovat valtavan tyytyväisiä. Tämä on parhaiten mennyt IT-projekti, jossa olen koskaan ollut mukana.
Toni Vainikainen, talousjohtaja, Savon Voima
Tiedot
Tilaaja: | Savon Voima |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Toimialakokemus
Raaka-aineet ja energia |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Digia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digia - Muita referenssejä
Digia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |