Energianmittauksen tulevaisuutta luomassa
Jyväskylässä vuonna 2004 perustettu Aidon on valloittanut strategiset markkinansa – Suomen, Ruotsin ja Norjan – älykkäillä sähkön etäluentaratkaisuillaan.
”Haluamme olla teknologinen edelläkävijä ja tuoda aktiivisesti uudenlaisia ratkaisuja ja ajattelua markkinoille”, tuotekehitysjohtaja Tomi Kyllönen Aidonista kertoo.
Energia-ala käy läpi murrosta, jonka myötä valtiot päivittävät lainsäädäntöään ja vaatimuksiaan energiankulutuksen mittaamiseen liittyen.
Norjassa uusi lainsäädäntö astui voimaan muutama vuosi sitten, minkä jälkeen Aidon on saavuttanut maan sähkön etäluentajärjestelmissä yli 50 prosentin markkinaosuuden.
Ruotsissa lainsäädäntö on juuri päivitetty, ja myös Suomessa suuret sähköverkkoyhtiöt kokeilevat aktiivisesti uusia ratkaisuja, mikä avaa Aidonille yhä lisää kasvumahdollisuuksia.
Kumppanuudella joustavuutta ja jatkuvuutta
Aidonin strateginen valinta on keskittyä mittausjärjestelmien arkkitehtuurin, tuotteiden ja palveluiden määrittelyyn. Suunnittelussa ja kehitystyössä se tukeutuu mielellään pitkäaikaisiin kumppaneihin. Etteplanin ja Aidonin yhteistyö on jatkunut tiiviinä jo vuosikymmenen ajan.
”Etteplan toimii kumppaninamme laite- ja ohjelmistokehityksessä sekä tuotannon testausratkaisuissa, mikä on tuonut meille ketteryyttä ja joustavuutta koko tuoteportfoliomme kehittämiseen. Etteplanilla on ollut merkittävä rooli sekä tuotteidemme toteutuksessa että niiden ylläpidossa”, Kyllönen sanoo.
”Jatkuvuudella on meille merkittävä arvo: tuotteidemme elinkaari on jopa 25 vuotta, ja haluamme kumppaneita, joiden kanssa yhteistyö kantaa koko elinkaaren yli. Etteplanin kanssa työstämme asioita pitkäjänteisesti.”
Integraatiot ketterästi ja kustannustehokkaasti
Aidonin järjestelmille keskeinen ominaisuus on avoin arkkitehtuuri. Sähköverkkoyhtiöt pääsevät liittymään järjestelmän rajapintoihin ja hyödyntämään tietoa omissa järjestelmissään. Integraatioratkaisujen kehittäjäksi Aidon valitsi Etteplaniin kuuluva Soikea Solutionsin.
”Kumppanivalinnassa painoi Soikean asiantuntijuus ja laaja kokemus integraatioratkaisuista. Asiakkaillemme on tärkeää, että integraatiot toteutetaan ketterästi ja kustannustehokkaasti, ja Soikean osaaminen on mahdollistanut meille tämän.”
”Etteplan ja Soikea ovat luotettuja kumppaneitamme, ja niiden avulla pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin myös tulevaisuudessa”, Kyllönen toteaa.
Suosittelija:
”Norjassa siirryttiin suoraan moderneimpaan teknologiaan. Sekä lainsäädännön että sähköverkkoyhtiöiden vaatimustaso teknologisille ratkaisuille oli hyvin haastava. Kehitimme pitkään yhdessä kumppaniemme kanssa ratkaisujamme, jotta saimme ne vastaamaan asiakkaidemme vaativiin ja vaihteleviin tarpeisiin.”
Tomi Kyllönen, Tuotekehitysjohtaja, Aidon
Tiedot
Tilaaja: | Aidon |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jani Vauto, Director, Wireless Solutions |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Toimialakokemus
Raaka-aineet ja energia |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Etteplan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Etteplan - Muita referenssejä
Etteplan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |